Pääkaupunkiseudulle saadaan seurakasvua salibandyyn, kun uusi seura Helsinki United aloittaa toimintansa kaudella 2020-21.
Meneillään olevan koronaviruspandemian takia suunnitelmat ovat myös Unitedilla muuttuneet. Seuran tulevien B-nuorten päävalmentaja Miska Grönvall, 27, avasi uuden seuran tilannetta vaikean tilanteen hetkillä.
Grönvallin mukaan epidemia luonnollisesti haittaa uuden joukkueen kasausvaiheessa.
−Koronavirus on hankaloittanut joukkueen kasaamista selvästi. Try-out -tapahtumia ei tällä hetkellä voida järjestää, joka on etenkin uusilla seuroilla se tehokkain väylä hankkia pelaajia. Olemme kuitenkin onnistuneet muita kanavia pitkin hankkimaan pelaajia, joten tällä hetkellä voi olla tilanteeseen melko tyytyväinen.
Isoin työ valmennukselle tässä vallitsevassa tilanteessa aiheutuu juurikin try-out -tapahtumien loistamisella poissaolollaan.
−Tässä vaiheessa valmennukselle aiheutuu työtä ilman try-out tapahtumia, mikä pitää sisällään pelaajien kartoitusta sekä hakemusten läpikäyntiä. Yhteydenpito on erilaista, koska ketään ei voida tavata kasvotusten. Mutta mukavaahan tämä kaikesta huolimatta on ja hienoa nähdä, että seuramme on aiheuttanut mielenkiintoa junioripelaajissa.
Tulevan joukkueen harjoittelu ja suhtautuminen siihen on B-junioriluotsin mielestä kyse pelaajien yksittäisestä motivaatiosta kehittyä.
−Tässä vaiheessa joukkueharjoitukset eivät meillä ole alkaneet ja tilanne vaatii paljon etävalmennusta ja pelaajilta motivaatiota itsenäiseen harjoitteluun. Uusi tilanne meille kaikille, mutta varmasti tästä selvitään, kun yhdessä opiskellaan uusia harjoitustapoja.
Valmentajana Miska näkee omasta näkökulmastaan tilanteen haasteena, jonka hän ottaa avosylin vastaan.
−Omaan motivaatioon koronavirus on vaikuttanut positiivisesti. Urheilu ja harrastukset luovat positiivisuutta, sekä ovat auttamassa selviämään vaikeistakin tilanteista. On hienoa olla mukana junioriurheilussa ja omalta pieneltä osaltani mahdollistaa harrastamisen.
Kauden jaksottaminen tulee Grönvallin joukkueessa muuttumaan ja tilanne voi muuttua vielä entisestään.
−Kauden jaksotus muuttunee ainakin osittain ja voi muuttua vielä enemmänkin. Hyvin vaikeaa on tässä vaiheessa arvioida, saadaanko kausi käyntiin ajallaan, sekä missä vaiheessa joukkueharjoituksia on lupa käynnistää. Olemme luoneet useampia eri suunnitelmia, että voisimme viedä kauden mahdollisimman järkevästi läpi muutoksista huolimatta.
Valmentaja mainitsee uuden seuran taloudelliset vaikeudet olevan yhteistyökumppaniin liittyviä. Joka tapauksessa uudelle seuralle tilanne ei haittaa samalla tavalla kuin muissa seuroissa.
−Vallitsevassa tilanteessa yhteistyökumppanien sekä sponsorien hankkiminen on vaikeampaa, joten sillä tavoin korona vaikeuttaa toimintaamme sillä osa-alueella. Vastaavasti uutena seurana meillä ei tällä hetkellä ole juoksevia kuluja, joten siinä mielessä kuluja jää vähemmälle.

Helsinki Unitedin B-ikäisten suurin tavoite on päästä B-juniorien SM sarjaan tulevalla kaudella karsintojen kautta. Karsintojen aikataulu on epäselvä ja mahdollisia muutoksia voidaan nähdä. Miska uskoo vakaasti tavoitteeseen, eikä mene tekosyiden taakse.
−Itse henkilökohtaisesti en yllättyisi, mikäli kauden alkaminen siirtyy, joten siinä tapauksessa suunnitelmat muuttuisi karsintoja silmällä pitäen. Tässä tilanteessa nyt on vaan pakko mennä karsintojen ajankohdasta saatavilla olevan tiedon mukaan, mutta kuitenkin olla varautunut mahdollisiin muutoksiin. Aiempiin kausiin verraten karsintoihin harjoittelu muuttuu varmasti jonkin verran. Uskon, että siitä huolimatta paras mahdollinen tulos saadaan karsinnoissa jätettyä kentälle. Itse en jossittelusta pidä ja tilanne on kuitenkin kaikille karsintoihin osallistuville sama. Täysillä mennään ja uskon että sieltä hyvä tulos saadaan.
Joona Tikkanen