”Duster Lizzie” maalattuna wildstyle-tyyliin. Martha Cooperin pigmenttivedos vuodelta 1982. (Kuvat ja teksti Margit Marjokivi)
Yhdysvaltalainen graffititaiteilija Dondi maalaamassa New Lots-ratapihalla Brooklynyssä. Martha Cooperin pigmenttivedos vuodelta 1980.
Bladen seinämaalaus tuo HAM:n seinille palan menneiden vuosien urbaaninkulttuurin rikkaan ja värikkään muotokielen.
Timoe Vaittisen Sunnuntai-iltäpäivän meditaatio -teoksen inspiraationa on toiminut graffititaide.

Puiset portaat johdattavat Helsingin Taidemuseo HAM:n toiseen kerrokseen. Eteen avautuu näkymä graffiti taiteen pioneerien teoksista, heidän historiastaan ja urbaanista kulttuuristaan.

Graffiti – näyttely avautui yleisölle 04.06.2018 ja sulkeutui syyskuun alussa. Näyttelyn taiteilijoita yhdistää kaupunkitilan yksilöllinen ja omaehtoinen käyttö sekä julkisen tilan omistusoikeutta kyseenalaistava asenne.

New Yorkin kaduilta gallerioihin ja museoihin

 

Martha Cooperin valokuvat New Yorkin graffititaiteilijoista ja maalatuista junien seinustoista tuovat esille graffititaiteen juuret alakulttuurin ilmiönä. Cooper hyödynsi suhteitaan hiphop-kulttuuriin sekä graffitimaalareihin, seuraten heitä aina Bronxista Brooklyniin saakka. Metroasemat, ratapihat ja rakennusten katot tuovat mieleen ikoniset kasarielokuvat, mutta myös muistuttavat kävijöitä taiteen moniulotteisesta läsnäolosta.

Museoiden sijasta graffititaiteen helmet löytyvät kaduilta, urbaanin kulttuurin mekasta.

HAM:n näyttelyyn on myös valikoitunut graffitin elävänä legendana pidetyn Bladen teoksia. Miehen seinämaalauksen kirkkaat, selkeät linjat ja raikkaat värit vievät katsojan vuosien taakse, aikaan, jolloin kulttuuri graffitin ympärillä kukoisti kapinallisuuttaan ja Asa vannoi – hiphop kansan innoittama, spraykannun olevan hänen raamattunsa.

Vuonna 1957 syntynyt Blade tunnetaan ”Graffitien kuninkaana”. Lisänimensä taiteilija ansaitsi maalattuaan laittomasti yli 5000 junavaunua, kehittämällä lukuisia eri maalaustyylejä sekä tuomalla graffitin kaduilta gallerioihin.

Blade oli yksi The Crazy 5-jengin alkuperäisistä jäsenistä. Hänet tunnettiin ryhmän omistautuneimpana maalarina, joka dominoi New Yorkin päämetrolinjoja 2 ja 5 vuosina 1975-1982.

Cooper ja graffitien kuningas kohtasivat toisensa 1980-luvulla. Rohkaistakseen Bladea vapaan taiteilijan uralle, Cooper lahjoitti tälle maalauskankaan.

Seinien ja junien maalaamista Blade ei koskaan suostunut lopettamaan, mutta – Cooperin ansiosta tai ei, hän vaikutti suuresti siihen, että graffitit alettiin nähdä ja kokea taiteena, sekä hyväksyä osaksi gallerioiden ja museoiden tarjontaa.

Lainsuojattomasta jengiläisestä kehittyi oman taiteenlajinsa puolustaja.

 

Helsinkiläinen graffitikulttuuri on kehittynyt vuosien saatossa

 

Näyttely esittelee myös helsinkiläisen graffitikulttuurin vaihteita 1980-luvulta nykypäivään. Kesällä 1984 Wild Style hiphop-dokumentti levisi Suomeen Yhdysvalloista videovuokraamojen välityksellä. Elokuussa 1984 hiphop-kulttuuria esittelevä Beat Street-elokuva sai ensi-iltansa Helsingissä, ja ensimmäiset isot lehtijutut graffitista julkaistiin Suomessa. Graffitikulttuuri oli saapunut Suomeen.

Näyttelyyn on koottu valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä, jotka esittelevät ensimmäisten breakdance-kurssien oppilaita, kommandopipoisia maalareita – oman elämänsä anarkistisia katutaiteilijoita. Valokuvat toimivat hyvänä kontrastina suurille seinämaalauksille ja kehystetyille teoksille. Ne tuovat esille ristiriidan yhteiskunnan sääntöjen ja nuorten anarkistisuuden välillä: Kaupunki ei ollut valmis tarjoamaan nuorille tilaa ilmaista itseään, joten turvauduttiin omankädenoikeuteen.

Graffiti-näyttelyn yhtenä valopilkkuna toimii suomalaisten graffititaiteilijoiden Egsin ja Traman uusi yhteisteos From Sunset Park to Hietalahti Bay Graffiti is Art and Here to Stay. Siinä missä Bladen teoksista pystyy erottamaan hänelle ominaisen klassisen muotokielen ja ikoniset yksityiskohdat, Egsin ja Traman teos loistaa säihkyvällä värikkyydellään.

 

Vaikutteita graffiteista

 

Näyttelyyn on myös otettu teoksia, joiden suurimpana vaikuttajana voidaan pitää graffititaidetta. Kuvataiteilija Timo Vainikaisen kollaasi ja sekatekniikkateokset Looking at the Moon ja Sunnuntai-iltapäivän meditaatio vuodelta 2010 esittelevät näyttelyn psykedeelisintä puolta. Värien sinfonia saa katsojan pyörryksiin – hyvällä tavalla.

Konsta Ojalan lyijykynäteos Space Izzz the Place vuodelta 2011 puolestaan rauhoittaa näyttelyn värimaailmaa. Mustavalkoisuus toimii ja piirrosmaisista elementeistä on havaittavissa graffitin vaikutus. Teoksen pystyy kuvittelemaan kantakaupungin betoniseinään, jossa se todennäköisesti hämmentäisi ohikulkijoita juuri sopivasti.

 

Näyttelyn taustaäänissä on voimaa

 

Ihmiset kiertelevät rauhassa, pysähtyen teosten eteen tutkimaan ja analysoimaan. Utuinen rauha on laskeutunut HAM:n Graffiti– näyttelyyn.

Hiljaista näyttelyssä ei silti ole, sillä taustalla pyörii Guerrilla Girls – taiteilijaryhmän videoinstallaatio, joka esittelee vuosikymmeniä kestänyttä kampanjointia yhteiskunnassa sekä taidekentässä esiintyvää epätasa-arvoa vastaan. Installaatio on raikas lisä näyttelyssä ja saa katsojat pysähtymään eteensä.

Ja toivon mukaan pohtimaan katutaiteen mahdollisuuksia parantaa tasa-arvoa ja muita yhteiskunnan epäkohtia.