Gasellien Hätä-Miikka ei aluksi ymmärtänyt, kuinka suuresta asiasta koronassa on maailmanlaajuisesti kyse.

Gasellit on yksi Suomen suosituimmista rap-yhtyeistä. Bändin suosio on kasvanut vuosien varrella. Kotibileistä lähteneet keikat ovat vaihtuneet Suomen isoimpien festareiden päälavoihin.

Pandemian aika on tuonut bändille enemmän vapaa-aikaa, ja uusia harrastuksia on löydetty muun muassa golfin, erikoisoluiden maistelun ja ystävien näkemisen parissa. Aluksi koronapandemian uskottiin vievän työt vain parin viikon ajalta, mutta loppupeleissä laakereilla maattiin lähes neljä kuukautta.

– Missään tapauksessa ei auennut tämä mittakaava, et minkälainen homma täst on tulossa. Aika hurja keissi. Kyl sitä kaikkee näkee kun täällä vanhaks varttuu. Aika hurjaa kelaa itseasias et tälläsiiki voi tulla ihan tyhjästä. Jos jotain positiivista tästä löytyy, niin meillä on ollu aikaa tehdä uutta levyy, Hätis miettii.

“Rahaa tulee klubeilt, joten klubeil pitää ravata”

Gasellit on tunnettu energisistä lavaesiintymisistään. Onko Gasellien tämän vuoden keikat kuitenkin jo tehty, Hätä-Miikka?

– Saattaa olla joo. Kyl tos on nyt noit peruuntunu. Meidän piti täl viikolki lähtee tien päälle mut oisko siel yks viiva kaks keikkaa buukattu, niin ne on ainakin peruuntunu. Kyl niit on nyt vähän menny alas. Kylhän noi uudet rajotukset on aika tiukat mitkä nyt laitettiin, Hätis tuumii.

Maailmalla vallitseva pandemiatilanne sai Gasellien levynjulkaisun siirtymään ensivuoden puolelle. Viime viikolla ilmestynyt single Disko on otettu vastaan erittäin hyvin. Kappaletta on kuunneltu viikossa reilusti yli 200 000 kertaa. Uusi levy piti alunperin julkaista tänä syksynä, mutta julkaisua siirrettiin ensi vuoden puolelle koronan takia.

– Meidän mielestä levyn tärkein käyttötarkoitus on se, että sitä saadaan esittää livenä, niin me siirrettiin sitä julkaisua ihan suosiolla ensi vuodelle, Hätä-Miikka päättää.

Hätä-Miikan mukaan uuteen levyyn on laitettu paljon paukkuja, sitä on saatu hieroa ja kokeilla. 

– Uusi albumi tulee olemaan vahvempi kokonaisuus kuin koskaan aiemmin. Seuraava levy on kyllä meidän paras ja siitä on tosi hyvä fiilis, Hätis päättää itsevarmasti.

Kesätelevisiolle skippi tälle vuodelle?

Gaselleilta on ilmestynyt useana vuonna kesän lopuksi pienimuotoinen kooste menneestä kesästä, nimittäin kesätelevisio. Tänä vuonna koosteen tekeminen on hankalampaa.

– Toi on ollut sellanen dilemma, jonka kanssa me ollaan painittu. Me ollaan vähän kuvattu jotain juttuja tos kesällä mut me vedettii kolmet tai neljät festarit vaan ja neki oli osa vähä semmosempii erikoisempia. On siel jotai matskuu mut ehkä me ollaan unohdettu vähän kuvatakkin ku on ollu sitä normaalii elämää eikä pelkkää bändihenkistä toimintaa.

Kesätelevision jäädessä tältä vuodelta toistaiseksi taka-alalle on Gaselleilla kuitenkin selkeä viesti bändin faneille. 

– Meidän fanit on tosi fiksua jengiä. Vaikka jengi on yleensä keikoilla juhlatuulella niin heidän kanssaan saa aikaan fiksuja keskusteluja. Keikoilla ei juurikaan ole minkäänlaista äpäröintiä. Meidän fanit vois kutsua vaikka kotiin, Hätis naurahtaa.

Gasellit tosi-tv tähtinä?

Jos Gaselleja pyydettäisiin joskus Vain elämää -ohjelmaformaattiin, on tähän vastaus jo valmiina. Bändin sisällä on melko selkeä linja siitä, kuka ohjelmiin on aina osallistumassa.

– Pakkohan sinne olisi mennä. Mut varmaan lähetettäis sinne ku mut on tungettu kaiken maailman kymppitonneihin, Hätis nauraa.

Gaselleista juurikin Hätä-Miikka on osallistunut erilaisiin tv-ohjelmiin. Hän on voittanut Neljän tähden illallisen ja Kymppitonnin.

– Haluatko miljonääriksi on seuraava jonne haluaisin mennä, sillä se eka miljoona on aina hankalin, Hätis sanoo pilke silmäkulmassa.

Hätä-Miikka kertoi voittavansa aina myös bändin väliset änäripelit, joten voitonkaarta olisi helppo jatkaa erilaisten tosi-tv- formaattien parissa.

Kuuntele koko haastattelu: