Gaia on viiden luovan ihmisen kokoonpano, joita kaikkia yhdistää intohimoinen palo soittaa ja säveltää yhdessä. Syyskuussa Gaia tuli toiseksi Nashvillessä (USA) järjestetyssä Unsigned Only -musiikkikilpailussa instrumentaalimusiikin kategoriassa. Nyt tämä folk-vaikutteista musiikkia soittava yhtye ilahduttaa kuulijoitaan Mechelininkadulla Bar Favelassa.

Gaian tarina alkoi muotoutua pikku hiljaa 2000-luvun alkupuolella. Muusikot Jari Väänänen (kitara), Mikko Heiskanen (kitara), Esa Lindroos (basso) ja Lasse Gabel (lyömäsoittimet) soittivat yhdessä useissa eri kokoonpanoissa musiikkityylin vaihdellessa 1500-luvun renessanssimusiikista rhythm and bluesiin. Näissä ”esi-Gaiaanisissa” kokoonpanoissa vieraili useita soittajia, ja instrumentaatiota laajennettiin parhaimmillaan selloon, huiluun sekä haitariin. Varsinaisesti Gaian voidaan sanoa syntyneen vuonna 2008, jolloin ryhmään tuli mukaan viulisti Manna Lahti.

Miten Gaian musiikkia sitten voisi luonnehtia? Jari Väänänen sanoutuu mielellään irti tarkoista määritelmistä.

“Musa tulee sellaisena kuin se tulee. Ilman etukäteen päätettyä genreä syntyy musiikkia, jolla ei ole rajoja, ja niin se pitää ollakin. Soitamme akustista progressiivista folkkia, jossa voi kuulla pohjoismaisen ja kelttiläisen kansanmusiikin mystiikkaa. Gaian muusikoilla on jokaisella hieman erilainen sävellystyylinsä, jotka sopivasti täydentävät toisiaan. Itse sävellän melodioita, kun taas basistimme Esa tuo mukaan jopa atonaalisia kierteitä. Mikko pysyy tyylillisesti jossakin siinä välimaastossa. Myös Mannalla on eksperimentaalinen viulusävellys, joka onkin eräitä settimme kohokohtia, kuten Lasse Gabelin ja Esa Lindroosin yhteiset soolosessiotkin”, Väänänen kertoilee.

”Gaian muusikoista monella on rock ‘n’ roll -tausta. Esimerkiksi 90-luvun yhtyeiden Mehu Maija ja Kantakaupungin leijuva pöly tuotannosta löytyy Gaian muusikoiden kädenjälkeä. Viulistillamme Manna Lahti on valmistunut Sibelius Akatemiasta, ja hän on soittanut muun muassa useissa eri sinfoniaorkestereissa. Klassisen taustansa lisäksi Manna on pelimannihenkinen heittäytyjä, mikä on ehdoton edellytys soundillemme. Viulu on soolosoitin, joka tuo kappaleihimme tunnistettavat melodiat”, sanoo Väänänen.

Gaialle tunnustusta kansainvälisessä kilpailussa

Viime syyskuussa Gaia tuli toiseksi Nashvillessä järjestetyssä kansainvälisessä Unsigned Only -musiikkikilpailussa. Haikeasti ja väkevästi soiva instrumentaalikappale “Questions in E-minor” on kitaristi Jari Väänäsen oma sävellys.

“Tunnustus tuo uskoa musiikin tekemiseen ja varsinkin, kun lausunto tulee kansainväliseltä foorumilta ja asiantuntevalta raadilta. Olemme menestyneet vastaavanlaisissa ennenkin mutta jääneet yleensä semifinaaliin”, Väänänen sanoo.

Kilpailu on tarkoitettu artisteille, joilla ei vielä ole levytyssopimusta. Siihen osallistuu vuosittain noin 6000-10 000 artistia ympäri maailman.

“Kilpailussa menestyminen antaa paremmat mahdollisuudet luoda kontakteja kansainvälisiin musiikintuottajiin. Muutamia tiedusteluja sieltä aika ajoin on tullut. Tosin se maailma on varsin villi ja kannattaa olla tarkka mihin nimensä laittaa. Kotimaassa levy-yhtiöiden ja keikkajärjestäjien vastaanotto on ollut nihkeää, emmekä ole oikein löytäneet omaa paikkaamme suomalaisessa musiikkikentässä”, pohtii Väänänen.

Gaialla on Facebook-sivuillaan 3000 fania yhteensä kolmestakymmenestä eri kansallisuudesta.

“Eniten faneja tulee Portugalista. Suomi on hyvänä kakkosena nippa nappa ennen Espanjaa”, Väänänen esittelee.

Gaian keikka Favelassa on jo kolmas

Gaian latinokulttuureista saamaa suosiota ei ole vaikea ymmärtää, kun musiikkia kuuntelee. Rosoisista brasilialaisista kortteleista vaikutteensa ja ilmeensä saanut ravintola Favelan miljöö tukee hyvin musiikin maalailemaa maisemaa.

“Gaia soittaa rentoa, folk-henkistä hyvän mielen musiikkia, joka sopii Favelan tunnelmaan”, ravintoloitsija Niko Peltomaa luonnehtii.

Favelan ravintoloitsija Niko Peltomaa ja kitaristi Jari Väänänen ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Miehet suunnittelevat Gaian keikasta jokasyksyistä perinnettä, syyskauden avajaisia. (Kuva: Tua Sysimiilu)

Favela on ollut Mechelininkadulla vuodesta 2014. Tämä kortteliravintola on juuri niin helposti lähestyttävä kuin Peltomaa siitä alun alkaen halusikin. Itse hän häärii milloin keittiössä, milloin salissa, ja nauttii etenkin asiakkaiden kohtaamisesta.

“Asiakaskunta on laidasta laitaan. Täällä käyvät nuoret ja vanhat vauvasta vaariin, myös koirat ja jopa kissat! Meille on tärkeää hyvä ruoka ja edulliset hinnat. Teemme kaiken itse leivistä lähtien”, Peltomaa juttelee.

Hienoinen epäonni on koetellut ravintolayrittäjää, kun kevään korona-rajoitusten purkamisen jälkeen ravintola joutuikin uudelleen sulkemaan ovensa keittiön lattiaremontin takia. Remontti kesti yhdeksän viikkoa, ja Favela avasi ovensa vasta lokakuussa. Heti sen jälkeen ravintoloiden aukioloaikoja tiukennettiin taas. Peltomaa on silti luottavainen.

“Meidän vilkkain aika on kello seitsemän ja kymmenen välissä, joten uudet rajoitukset eivät onneksi vaikuta olennaisesti myyntiimme. Välillä joudumme käännyttämään ihmisiä ovella, koska meillä on nyt käytössä vain puolet asiakaspaikoistamme. Se on tietenkin ikävää, mutta kyllä me tästä selviämme!”

Millaista mystiikkaa Gaia tarjoaa, sitä voi käydä itse arvioimassa Favelassa lauantaina 21.11. kello 19.00. Keikalle on vapaa pääsy, paikkoja 39. Lisätietoja: www.soundofgaia.fi.

Teksti: Tua Sysimiilu

Artikkelikuva: Juha Seila