Vuodesta 2015 Nurmijärvi Golf on tarjonnut mahdollisuuden käydä rykäisemässä yhdeksän väylän mittaisen Futisgolf Par 3 -radan. Maalit eli reiät ovat halkaisijaltaan 52 senttimetriä. Rata on sijoitettu korkeuseroiltaan vaihtelevaan maastoon, jonka pituus on yhteensä 757 metriä. Yksittäisten väylien pituus vaihtelee 60-105 metrin välillä. Mikäli mukana on junioreita, löytyy heille reitin yhteydestä oma lyhennetty rata.

Pohjois-Espoossa aamupäivä alkoi pilvisellä, mutta juurikin golfin peluuseen sopivalla säällä. Kävin kolkuttelemassa nuoremman veljeni, Akselin, ulko-ovea. Näky oli huvittava, koska hän hieraisi siinä vaiheessa vielä unihiekkaa silmistään. Varasimme edellisenä päivänä ajan Futisgolf kierrokselle ja mieleeni juolahtikin heti pieni porkkana. Löimme oluesta vetoa, että kumpi tulee voittamaan kierroksen. Koin olevani niskan päällä, koska olinhan aloittanut oman aamuni jo oppituntien merkeissä muutamia tunteja aiemmin.

Akseli Rönkä ei voinut kieltäytyä Futisgolf haasteesta. (Kuva: Marko
Sykkö)

Syksyisen nurmen tuoksu

Saavuimme Nurmijärvi Golfin parkkipaikoille hyvissä ajoin. Autosta noustessa ulkona tuoksui vahvasti golfkentän kostea ja syksyinen nurmi. Pistimme heti merkille, että nurmi näyttääkin erityisen liukkaalta, koska nappulakengillä kentällä ei saanut pelata. Näin ollen iskimme jalkaan perinteiset lenkkikengät. Mukaan kannatti ottaa myös oma jalkapallo jokaista pelaajaa kohden, koska laji on tietysti varusteista kiinni. Etenkin vedonlyönnissä kaikki on otettava huomioon. Nurmijärvi Golfin klubitalo vuokraa palloja, mikäli sellaista ei tullut mukaan.

Tepastelimme suoraan klubitalolle, jossa ilmoitin saapumisestamme caddiemaster Saralle. Häneltä saimme ohjeistusta sekä tietoa futisgolfista ja sen suosiosta.

“Laji on ollut todella suosittua ja kyselyitä on tullut jo sarjakortista. Paljon on ollut myös tapahtumia työporukoiden kesken. Tämä on ollut yhtä kiinnostava laji kaikenikäisille. Ainoa mikä tässä on, niin ihan pieniä jalkapalloja meiltä ei ole saatavilla”, Sara kertoo.

Sara toimii Nurmijärvi Golfissa caddiemasterina. (Kuva: Marko Sykkö)

Sara on itsekin käynyt tutustumassa futisgolfiin pikaisesti, mutta ei kokenut sitä omaksi lajikseen.

“Olen kerran potkaissut palloa sinne suuntaan, mutta en ole kunnon kierrosta käynyt pelaamassa. Vaikka minulla on futistaustaa, niin ei ehkä kuitenkaan ole omia heiniä!”

Kierros alkakoon

Pienen matkan päässä klubitalolta löytyi ensimmäinen väylä. Rehtinä pelaajana tietenkin vaadin, että nuorempi aloittaa. Akseli sai kunnian tempaista avauspotkun.

Pelin avauspotku lähtee kovalla pommilla kohti ensimmäistä lippua. (Kuva: Marko Sykkö)

Peli eteni melko tasaisesti väylältä toiselle. Välillä olin itse parempi ja välillä taas veljeni veti pidemmän korren. Kuudennella väylällä huomasin, miten pelko hetkellisesti syrjäytti itsevarmuutemme. Reikä sijaitsi nimittäin melko suuren vesiesteen takana. Este oli vielä sijoitettu väylän loppupäähän. Lisäksi väylä oli todella epätasainen, joten pallon vieriminen esteeseen oli erittäin todennäköistä. Aloin heti laskemaan omia mahdollisuuksiani, jonka jälkeen totesin viileästi, että “Ihan sama!”. Päätin aloittaa ja sainkin aikaan näyttävän kierteisen kaaripallon, joka pomppasi lopulta kumpareen reunasta suoraan vesiesteeseen. Näinkin tyylikkäällä esityksellä kuudes väylä sai erinomaisen startin. Sain Akselilta räkäiset naurut suoritukseni päätteeksi. Hän läpäisi väylän kolmella potkulla, kun itse sen suoritin viidellä potkulla.

Lopulta Akseli voitti koko kierroksen kolmen pisteen erolla. Golfin säännöillä pelattaessa voittaja on se, kenellä on vähiten pisteitä. Oma pelini kariutui pääosin kuudenteen väylään ja sen vesiesteeseen. Palasimme klubitalolle ja kuittasin hävityn vetoni.

Kyselin lopuksi vielä Akselin fiiliksiä itse lajista sekä harmillisen niukasta voitosta.

“Oli kivaa ja erilaista, tommonen mukava yhdistelmä kahta eri lajia. Yhdeksän väylää oli ihan jees, vaikka olisi pidempäänkin voinut pelata. Voitto tuntuu aina hyvältä, varsinkin kun tuli pelattua tätä lajia ensimmäistä kertaa. Kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset ja ehdottomasti tulen uudestaan frendien kanssa. Voin suositella”, Akseli kertoo virne kasvoillaan.

Voittajan on helppo hymyillä. (Kuva: Marko Sykkö)

Lisätietoa futisgolfista sekä tarkemmat hintatiedot löytyvät osoitteesta: https://nurmijarvi-golf.fi/par3/futisgolf/