Noora Karme.

Herttoniemen Fressi24:n personal trainer Noora Karme on nähnyt uransa aikana alan kasvun. Ihmisten kohtaamisesta nauttiva Karme tietää, että uusien tulokkaiden on haasteellista päästä alalle. 

Yli kahdenkymmenen vuoden kokemuksen liikunta-alalla kartuttanut Noora Karme työskentelee personal trainerina Herttoniemen Fressi24 -kuntosalilla. Kiinnostus liikuntaa kohtaan syttyi jo lapsena. Lukion jälkeen Karme kouluttautui liikunnanohjaajaksi, mutta huomasi haluavansa enemmän. 

– Ajattelin, että personal trainerin ja valmentajan hommassa pystyn antamaan asiakkaalle vähän enemmän, kuin vaikka isolle ryhmälle jumppaa ohjatessa. Halu auttaa ihmisiä, se on varmaan isoin taustatekijä, miksi halusin alalle, Karme kertoo. 

Palloilulajeja nuorempana harrastanut ja muun muassa salibandyn naisten SM-kultamitalin HIFK:ssa 2002 voittanut Karme nostaa ihmisten kohtaamisen ja auttamisen suureksi syyksi, miksi pitää nykyisestä työstään. 

– Ihmiset  ja ihmisten tarinat ovat ammatissa parasta. Joku tulee työpäivän jälkeen hampaat irvessä tänne ja treenin jälkeen lähtee pois hymy huulilla, se on palkitsevaa. Työstään saa suoraa palautetta asiakkailta, se kehittää, Karme pohtii. 

Personal trainerin toimenkuva on laaja. Toimenkuvaan kuuluu henkilökohtaisten harjoitusohjelmien ja kausisuunnitelmien laatiminen asiakkaiden kanssa. PT myös opastaa ja neuvoo asiakkaita, että treeni sujuu oikeaoppisesti. Ihmisten treenatessa usein joko aamu- tai ilta-aikaan myös personal trainereiden työajat vaihtelevat. 

– Työajat on aika iltapainotteisia. Ihmiset haluavat treenata joko aamulla tai illalla, joten välillä työpäivät voivat olla aika pitkiä. Kaksitoistatuntisia voi olla pisimmillään, mutta silloin on välissä joku rakonen yleensä omaakin aikaa. Maanantaista torstaihin on pidempää päivää, perjantai vähän iisimpi ja viikonloput saa pidettyä vapaana.

Vaikea ala uusille tulokkaille

Kuntosaliharjoittelun suosio on nykyään valtavissa mittaluokissa. Myös personal trainereiden palveluille on kysyntää, mutta ala voi olla raadollinen uusille tekijöille. 

– Vasta valmistuneella PT:llä ei alku ole helppo. Asiakkaita voi olla vaikeuksia löytää alkuvaiheessa. Pitää tehdä paljon pohjatyötä, olla esillä salilla, jutella ihmisten kanssa ja yrittää sopia tapaamisia.

– Aika paljon tulee uusia alalle, mutta aika moni myös lopettaa. Harvat ovat niin sinnikkäitä, että tulisi jäädäkseen.

Ajan hengen mukaisesti myös PT-palvelut ovat siirtyneet paljon verkkoon. Verkkovalmennusohjelmista saa maksua vastaan harjoitusohjelman, mutta Karme nostaa ihmiskontaktin puutteen näiden suurimmaksi ongelmaksi. Ohjelmien laatijoiden asiantuntemuksessakin voi olla eroja. 

– Osa kursseista on tosi laadukkaita, osa vähän vähemmän. Verkossa kannattaa tarkistaa valmentajan taustat. On pitkään kouluja käyneitä, ja sitten on itse oppineita. Kuluttaja voi olla vähän hukassa verkko-ohjelmien kanssa, hän tuumii. 

Vaikka ala kilpailtu onkin, on uusille hyville personal trainereille aina tilausta. Karmen aloittaessa alalle vaadittiin ammattikorkeakoulututkinto ja muutaman vuoden työkokemus ennen PT:n lisenssin tavoittelemista. Nykyään kuka vain voi suorittaa lisenssin, jonka suorittamiseen menee noin puoli vuotta. 

– Alaa voi suositella kaikille, keitä kiinnostaa hyvinvointi, terveys, liikunta, terveellinen ruokavalio. Aito kiinnostus näihin asioihin oman kehon kautta, siinä on hyvä lähtökohta. Ihmistuntemus on myös hyväksi, että osaa ja jaksaa kuunnella ihmisiä.

– Kyllä ammatissa voi pärjätä lyhyemmälläkin koulutuksella. Pitää kuitenkin olla tietoa taustalla, ettei valmenneta pelkällä fiiliskokemuksella, Karme summaa.