Pelaaja on menettänyt pallon, kaatunut ja levittää kätensä virheen merkiksi. (Kuva: wikimedia commons)

Jalkapallo maailmanlaajuisena lajina herättää mielipiteitä niin lajia intohimoisesti seuraavissa, kuin satunnaisissa katsojissa. Yksi asia tuntuu nousevan muita enemmän esiin peliä kritisoidessa ja se on jalkapalloilijoiden rehellisyyden ja ”kovuuden” kyseenalaistaminen. Monesti kuulee jalkapallosta kommentteja ”On se ihme kun iso mies kaatuu pienestä hipaisusta”, ”Siellä se taas pyörii maassa” ja ”Ei voinut sattua noin paljon”. Mutta mitä ”filmaaminen” ja ”epärehellisyys” lajissa oikeasti on? Onko se huijaamista, vai kuuluko se vain yksinkertaisesti peliin?

Lajia koko elämäni harrastaneena ja seuranneena näen, että pelin tuntevat, ja varsinkin peliä itse pelanneet ihmiset, ymmärtävät, että jalkapallo varsinkin huipputasolla on niin pienten marginaalien laji, että peli ratkeaa useimmin yksittäisissä hetkissä. Nämä hetket voivat syntyä esimerkiksi poikkeuksellisesta henkilökohtaisesta suorituksesta, jolloin pelaaja tekee suorituksensa niin hyvin, että vastustajan on käytännössä mahdotonta estää esimerkiksi maaliin johtavaa suoritusta. Huipputasolla osataan varautua tähän laatimalla joukkueelle pelisuunnitelma, jolla minimoidaan vastustajan parhaat hyökkäysaseet ja tällöin parhaillekaan pelaajille ei välttämättä tule ottelun aikana montaakaan mahdollisuutta tehdä ratkaisevia suorituksia.

Toinen iso otteluita ratkaiseva tekijä ovat vastapuolen virheet, eli kun suoritus epäonnistuu ja vastustaja pystyy hyödyntämään tästä syntyvää tilaa ja epäjärjestyneisyyttä ja rankaisemaan vastustajaa virheestä.

Jälleen, huipputasolla ja isojen panosten otteluissa, erityisesti isolle yleisölle tutuissa peleissä, kuten MM-kisojen ratkaisuotteluissa, nämä tekijät ovat iskostettu pelaajien tajuntaan otteluun valmistautuessa ja riskien minimointi johtaa usein kasuaalin katsojan silmissä tylsään peliin. Tällaisissa tiukoissa tilanteissa alkaa korostumaan se kuinka pieniin asioihin ottelut ratkeavat.

Rikkeet ovat osa jalkapalloa ja tilastoja tutkiessa voi todeta, että eniten rikotut pelaajat ovat usein myös eniten onnistuneita suorituksia tekeviä ja useimmin otteluita ratkovia pelaajia. Esimerkiksi MM-kisojen puolivälierissä toisensa kohdanneet belgialainen Eden Hazard ja brassitähti Neymar ovat tilastojen kärkipäässä, kun katsotaan eniten rikottuja pelaajia. Kyseiset herrat ovat myös jatkuvasti joukkueidensa tärkeimpiä pelaajia, ja ovat roolitettu joukkueissaan siten, että he pääsevät hyödyntämään henkilökohtaista taitoaan mahdollisimman usein. Parhaat pelaajat hankkivat vastustajalle virheitä omilla suorituksillaan ja saavat joukkueelleen edun, milloin esimerkiksi hankkimalla rangaistuspotkun, tai johtoasemassa hankkien vastustajalle virheitä ja pelaten kellosta sekunteja pois.

En liputa maassa kieriskelylle, naaman pitelemisille tai muulle turhalle teatterille, mutta uskon, että urheiluun kuuluu oman ja joukkueen edun tavoittelu kaikin keinoin. Sääntöjen tulkitseminen on tuomarin vastuulla ja pelaajan pitää tietää mitä tekee ja mitä teoistaan seuraa.

Rasmus Junila ( Kuva: Bee Hellén)