Cheekin viimeinen konsertti elokuussa 2018 (KUVA: Jenna Sjögren)

Tärykalvot rikkova kirkuminen kantautuu korviini, kun Jare Tiihonen on juuri astunut viimeistä kertaa lavalle Cheekinä. Minä ja äitini kiljumme muiden mukana. Vaikka Cheek kuolee, niin fanitus ei lopu koskaan.

Toiset tutkijat ovat sanoneet, että fanittaminen on vain teinien juttu, kun taas toiset ovat kertoneet, että fanittaminen on ihmiselle hyväksi ja se kuuluu kaikille. Minusta fanittaminen on kaikkien etuoikeus ja läpi elämän mukana kulkeva prosessi. Sen avulla selvitään ja sen avulla saadaan huikeita kokemuksia. Toiset fanittavat artistia, toiset urheilujoukkuetta, mutta kaikki suomalaiset fanittavat vähintään Kekkosta ja ilmaveivin jälkeen, Mikael Granlundia.

Fanittamista ei tuomita, kun on kyse urheilusta. Kaikilla on jokin joukkue tai pelaaja, ketä he fanittavat. Kun on kyse musiikista, niin fanittaminen yleensä omaksutaan teinien asiaksi ja sitten kun ollaan viisaita aikuisia, se on vain kuuntelemista.

Itsellä fanitus alkoi jo lapsena. Silloin suurimmat idolini olivat Satu Sopanen ja Paavo Lipponen. Se miksi fanitin Paavo Lipposta, sitä kukaan ei tiedä, mutta fanitin häntä ja paljon. Fanittaminen on kehittynyt minulla koko ajan. Minulla on ollut myös se vaihe elämässä, että nukuin Cheek-julisteiden ympäröivänä ja kuuntelin ympäri vuorokauden vain ja ainoastaan hänen musiikkiaan, enkä kadu tai häpeä sitä yhtään.

Fanittaminen on outoa hyvällä tavalla. Vaikka en ole enää nukkunut moneen vuoteen Cheek-julisteiden ympäröimänä, niin kiljuin aina keikoilla, kuin pieni tyttö. Sytyin siellä uudelleen ja siellä oleva energia oli jotain sanoinkuvaamatonta. Olin siellä vapautuneempi ja energisempi kuin normaalisti. Vaikka hän on lopettanut uransa, fanitan häntä edelleen, eikä se tule koskaan loppumaan.

Fanittaminen ei ole kielteistä aina siihen asti, kun kohde on hyvä, sanan jokaisessa merkityksessä. Silloin, jos joku fanittaa esimerkiksi murhaajia ja heidän tekemisiään, niin silloin siihen pitää puuttua. Muuten ihmisten pitää antaa fanittaa ja elää siinä täysillä mukana. Fanittaminen on ihmiselle hyväksi ja se antaa heille voimaa sekä upeita tarinoita kerrottavaksi.

Vaikka itse olen 20-vuotias ja lain mukaan täysi-ikäinen, niin minulla on tällä hetkellä menossa vaihe, jossa laulan, eli huudan, Livin’ on a prayer-kappaleen tahdissa ja tanssin kuin viimeistä päivää. Joidenkin mielestä se on teinien hommaa, minusta se on tapa elää sekä minulle kuuluva etuoikeus.

Jos joskus olet miettinyt, oletko liian vanha fanittamaan jotain henkilöä, niin haluan, että tiedät 80-vuotiaan mummoni fanittavan Robinia enemmän kuin ketään. Hän osaa ulkoa Robinin kaikki kappaleet ja on nähnyt kerran hänet livenä, jolloin hän itki onnesta.

Hän huusi, lauloi, nauroi ja mikä tärkeintä, hän eli mukana.