Alamäkipyöräily saattaa näyttää hurjalta, mutta sopii myös koko perheen harrastukseksi.

“Extreme-urheilu”. Tätä termiä olen viimeisen viidentoista vuoden aikana kuullut käytettävän harrastuksestani. Olen kokeillut skeittausta, lumilautailua, jopa moottorikelkkailua. Lähimpänä sydäntä on kuitenkin laskettelu ja alamäkipyöräily. 

“Eikös tuo ole aika vaarallinen laji?” kuulee usein kysyttävän. Tämä kysymys on saanut minut pohtimaan omaa näkökulmaani, suhteessa valtavirran näkemyksiin “extreme-urheilusta”. Käytän lainausmerkkejä koska koen, että lajit joita harrastan eivät loppujen lopuksi ole kovinkaan extreme. 

“Extreme-sports” termiä näkee ulkomaisessa mediassa käytettävän nykyään hyvin vähän. Tilalle on tullut mielestäni kuvaavampi “action-sports”. Extreme-urheilua on lentokoneesta hyppääminen ilman laskuvarjoa, autolla ajaminen yli 300 kilometriä tunnissa tai pillastuneella härällä ratsastaminen. Ei pyöräily tai laskettelu paikallisessa keskuksessa, jonka korkeus on noin 60 metriä. Omaa harrastamista vertaan yleensä, vaikkapa harrastetason jääkiekkoon tai ratsastukseen.

Loukkaantumisista kysellään myös paljon. Kyllä niitäkin on muutamia tullut. Pyöräilyn parista pahimmat ovat aivotärähdys ja hetkellinen muistinmenetys, sekä solisluun murtuma. Laskettelusta perinteinen polven eturistiside, ja viime keväänä hiusmurtuma vasemmassa olkapäässä. Tuskinpa olisin selvinnyt vähemmällä määrällä vammoja, missään muussakaan lajissa. 

En pahastu lajiin liittyvistä kysymyksistä, olivat ne mitä tahansa ja oikaisen mielelläni ihmisten käsityksiä lajiin liittyen. Suomessa alamäkipyöräily on suhteellisen nuori laji ja siihen liittyy paljon ennakkoluuloja. 

Kun aloitin, harvassa olivat mäet, joissa ylipäätään pääsi hissillä ylös. Harrastajat rakensivat radat itse  joskus myös ilman lupaa, omiin ajotaitoihin sopiviksi. Varsinaisia aloittelijoille suunnattuja ratoja ei siis ollut edes olemassa. Nykyään melkein jokaisessa laskettelukeskuksessa pyöräillään kesäisin ja eritasoiset harrastajat voidaan ottaa paremmin huomioon. Muualla maailmassa alamäkipyöräily koko perheen yhteinen harrastus, aivan kuten laskettelu ja kuskeja löytyy jo useammassa sukupolvessa. 

En myöskään ole niin kutsuttu “adrenaliininarkkari”. Tällä termillä mielestäni tarkoitetaan henkilöä, joka haluaa saavuttaa humalaan verrattavissa olevan tilaan, tekemällä toinen toistaan hurjempia ja vaarallisempia tempauksia. 

Vaikka ammattiurheilijan urasta on turha haaveilla, haluan edelleen kehittyä lajissa mahdollisimman paljon. Vauhtia tulee lisää, hyppyrit muuttuvat suuremmiksi ja kivikot haastavammaksi. Tästä syystä touhu saattaa ulkopuolisen silmään näyttää välillä melko hurjalta. Nautin itseni haastamisesta ja pelon voittamisesta. mutta tarkoitus on tulla paremmaksi ajajaksi, ei “päihtyä”. 

Silloin tällöin on mukava siirtyä pois mukavuusalueelta, yleensä pelkkä kavereiden kanssa ajaminen ja hauskanpito on tärkeintä. Uskon että sama pätee mihin tahansa, harrastetasolla tapahtuvaan urheiluun.

Kuvat: https://www.pexels.com/photo/bicicletta-demo-downhill-mountain-bike-595441/

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/8/86/MTB_downhill_16_Stevage.jpg

-Antti Riikonen. 

Antti Riikonen