Erno Lahdenmäki kuvailee Suomenlinnan antaneen hänelle hauskan kasvuympäristön.

Suomenlinnan hostellin yläkerrassa istuu nuori 18-vuotias Erno Lahdenmäki. Hän on kutsunut Suomenlinnaa kodikseen yksi vuotiaasta asti. Erno kuvailee Suomenlinnan antaneen hänelle hauskan kasvuympäristön

“Tykkäsin aina pienempänä seikkailla ulkona, tehdä koiralenkkejä valleilla. Tietyllä tapaa täällä on maaseutumaista, mutta ei kuitenkaan olla keskellä ei mitään, kun kaupunki ei ole niin kaukana.”

Omaksi suosikkipaikakseen Erno nimeää Suomenlinnan eteläkärjessä sijaitsevan Kustaanmiekan, josta avomeri alkaa, ja ohi seilaa laivoja. 

Koulunkäynti Suomenlinnan ulkopuolella

Samanikäisten naapureiden lapsien kanssa leikittiin pihalla, ja oltiin yhdessä myös Suomenlinnan päiväkodissa ja esikoulussa, joka sijaitsee keskellä Iso Mustasaarea. Suomenlinnassa on myös ala-aste, jossa oppilaita on noin 80. Erno kävi ala-asteen kaksi ensimmäistä vuotta kaupungilla koulussa ja kolmannelle luokalle hän pääsi Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun. Koulun käyminen Suomenlinnan ulkopuolella lisäsi koulumatkaan pari ylimääräistä tuntia. Lautalla kouluun kulkeminen tuo omanlaiset haasteensa koulumatkoihin. 

“Lauttoja menee sen verran harvoin, etenkin talvisin, joten jos minuutilla myöhästyy lautasta, niin myöhästyy tunnilla koulusta.” 

Suomenlinnan oma yhteisö

Suomenlinnassa nuoria on pieni ryhmä, ja kaikki tietävät ja tuntevat toisensa. Päiväkodista alakouluun saakka samassa porukassa olevat muodostavat tiiviin yhteisön keskenään, mutta kaikilla on myös Suomenlinnan ulkopuolella omat ystävät. Ernolle läheisimmiksi kavereiksi tuli Helsingissä samaa koulua käyvät luokkakaverit. Lautta on kuitenkin tärkeä sosiaalinen paikka, jossa näkee Suomenlinnassa asuvia tuttuja ja voi vaihtaa kuulumisia. Paikalliset viettävät yhdessä aikaa myös saaren ravintoloissa, ja erityisesti saaren aikuisilla on tiivis yhteisö. 

Turisteilta ei pääse pakoon edes omassa kodissa

Turistien määrä Suomenlinnassa on Ernon mukaan lisääntynyt viime vuosina, etenkin kesällä. Sen huomaa siitä, ettei lauttaan mahdu kyytiin, koska ne ovat täynnä. Tämän takia myös lautat ovat usein aikataulusta myöhässä. Ernon kulkiessa pyörällä kotiin lautalta, hän ei pääse pyöräilemään suuressa turistimassassa. Monille turisteille tulee yllätyksenä, että ihmisiä oikeasti asuu saaressa. 

“Tullaan ovelle kysymään “Mikä museo tämä on” ja “Onko tämä kahvila”. Inhottavimpia ovat ne jotka tulee ikkunasta katsomaan sisälle. Koiraa ulkoiluttaessa turistit haluavat ottaa kuvia, ja olen ihan kuin nähtävyys.” 

Turistien jatkuvaksi kuvailun kohteeksi joutuminen on ahdistavaa, eikä tunnu kivalle. Erno viettääkin usein kesäisin aikaa perheensä kanssa mökillä maaseudun rauhallisissa maisemissa, poissa isojen turistiryhmien luota.

Erno toteaa, että jokaiselle iskee jossain vaiheessa halu muuttaa pois Suomenlinnasta. Arki helpottuisi huomattavasti, jos asuisi kantakaupungissa. Välillä turhauttaa, että pitää elää lautan aikataulujen ympärillä. Isommat ruokaostokset Ernon perhe ostaa usein kaupungin puolelta, Suomenlinnan ainoa ruokakauppa kun on suurimmaksi osaksi suunnattu turisteille laajoine jäätelö- ja juomavalikoimineen. Suomenlinna on silti suuri osa Ernoa, eikä hän sitä häpeile.

Haaveissa opiskeleminen ulkomailla

Erno käy tällä hetkellä lukion viimeistä vuotta, ja lukiosta valmistuttua tarkoituksena on lähteä ulkomaille opiskelemaan

 “Mua on aina kiehtonut ulkomailla opiskelu, haluaisin hakea yliopistoon ulkomaille opiskelemaan valtiotieteitä.” 

Erno kertoo tulevaisuuden suunnitelmistaan. Ulkomaille opiskelemaan lähteminen tarkoittaisi Suomenlinnasta pois muuttamista. Erno mainitsee suomenlinnalaisen bändin kappaleesta, jossa lauletaan siitä, miten Suomenlinnasta voi muuttaa pois, mutta on silti aina vankina saarella, ja huomaa ennen pitkää kaipaavansa takaisin. 

“Ehkä niin käy mullekin, että nuorena muuttaa pois, mutta ei mene montaa vuotta, kun päätyy takaisin tänne.” Erno toteaa naurahtaen.