Naulakallion koulu on Helsingin Mellunmäessä sijaitseva erityiskoulu, jossa sitoutuneet ja osaavat ammattilaiset tekevät joka päivä elintärkeää työtä. Koulun oppilaat ovat usein lastensuojelun tai sosiaalihuollon asiakkaita, jotka ovat mahdollisesti saaneet kuulla koko elämänsä ajan olevansa epäonnistuneita.
Naulakallion koululla tätä oppilaiden itselleen luomaa narratiivia, tarinaa, halutaan tarkastella ja nähdä sen taakse. Parhaimmillaan oppilaat kokevat, että koulu on ollut heidän pelastuksensa.
Oppilaan kunnioitus kaiken A ja O
Joonas Tastista huokuu rauhallisuus, vaikka hän on nähnyt seitsemänvuotisen erityisluokanopettajauransa aikana Naulakallion koululla paljon. Koulussa opiskelee oppilaita, joilla on taustallaan vakavia ja monenlaisia vaikeuksia: hylkäämisiä ja epäonnistumisen kokemuksia – joillakin nuoresta iästä huolimatta jo rikoksia ja ongelmia päihteiden kanssa. Usein koulun ovesta asteleekin sisään rikkinäinen ihminen, jota elämä on kohdellut huonosti tai epäreilusti.
– Tällöin oppilaan suojamuurit ovat korkealla. Se voi näyttäytyä esimerkiksi huonona käyttäytymisenä tai sulkeutumisena. Se ei kuitenkaan ole ilkeyttä, vaan nuoren keino suojautua: näin nuori suojelee omaa minäänsä.
Suojamuurien havaitseminen on ensimmäinen askel prosessissa, jossa nuori voi lopulta olla oma itsensä ja kokea olevansa hyväksytty yhteisön jäsen.
– Tässä työssä kaiken A ja O on oppilaan kunnioittava kohtaaminen ja aito mielenkiinto oppilaan elämänpolkua kohtaan. Miten elämä on kohdellut oppilasta ja miten me koulun aikuisina voisimme auttaa ja tukea.
Tuttuus, turvallisuus, luottamus, sitoutuminen
Vie oman aikansa, että nuori uskaltaa katsoa oman suojamuurinsa toiselle puolen. Erityiskoulu voi näyttäytyä nuorelle leimana, joka on kuin lopullinen todiste omasta epäonnistumisesta. Näin asia ei Tastin mukaan kuitenkaan ole.
– Koulun käyminen erityiskoulussa on vain yksi erilaisista tavoista suorittaa oppivelvollisuus.
– Toki legendat kiertävät kaduilla. Jotkut entisistä oppilaista ylläpitävät ”Naulakallion mainetta”, jolloin uudet oppilaat saattavat suhtautua kouluun epäluuloisesti. Usein kuitenkin uusi oppilas saattaakin pian koulun alun jälkeen ihmetellä, että eihän täällä tapellakaan koko ajan ja täällähän on ihan mukavaa, naurahtaa Tast.
Tärkeimpänä ohjenuorana työssään oppilaiden kanssa Tast noudattaa neljän askeleen mallia. Ensimmäisenä asiat ja ihmiset pitää olla tuttuja, jotta oppilas voi kokea turvallisuuden tunnetta. Tämän jälkeen voi syntyä molemminpuolista luottamusta nuoren ja aikuisten välille. Lopuksi tapahtuu sitoutuminen niin omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiin kuin ihmisiinkin.
– Tätä mantraa toistan töissä itselleni. Tämä ketju tapahtuu arjen mikrokohtaamisissa ja pieni askel kerrallaan. Pikkuhiljaa nuori alkaa uskoa itseensä ja uskaltaa olla oma itsensä.
Kun omat keinot loppuvat
Myös Naulakallion koululla tulee välillä eteen raskaita päiviä. Tulee tilanteita, jossa omat keinot yksinkertaisesti loppuvat.
– Vaikka olisi työskennellyt pitkäänkin oppilaan kanssa, on joskus myönnettävä itselleen, ettei pysty kaikesta huolimatta enää auttamaan. Tällöin ammatillisin teko on osattava sanoa ääneen muille ammattilaisille, että minun keinoni eivät nyt riitä. Tämän varhainen tajuaminen on myös lapsen etu.
Silloin tällöin koulun henkilökunnalle kantautuu suruviestejä oppilaista. Joskus esimerkiksi päihdeaddiktion seurauksena oppilas on menehtynyt. Aiheesta puhuminen herkistää Tastin.
– Niitäkin on käsiteltävä. Niissä hetkissä sitä saattaa miettiä, teinkö tarpeeksi. On oltava itselleen armollinen ja hyväksyä, että tein voitavani. Onneksi enimmäkseen entisten oppilaiden kuulumiset ovat positiivisia: jatko-opiskelupaikka on löytynyt ja elämänhallinnalliset asiat ovat kunnossa.
– Työyhteisö on erityisen tärkeä ja kannattelee hetkissä, jolloin omat voimat ovat lopussa. Joskus voi aivan hyvin sanoa, että nyt tunnesäiliö kiehuu yli. Tällöin kollegat tarjoavat kupillisen kahvia ja hetken, jossa tasoitella hengitystä.
Toisinaan työarki ja vapaa-aika on pyrittävä erottamaan toisistaan. Työpäivät Tast pyrkii aina lopettamaan positiiviseen ajatukseen.
– Jossain määrin työpaikan oven kiinni laittaessa on pyrittävä siihen, ettei ikäviä tilanteita vie mukanaan kotiin. Jos päivässä on ollut haastavia tilanteita, löytyy niistäkin helmi, kun asiaa katsoo toisin päin: tilanteesta löytyy lähes poikkeuksetta joku yksittäinen hyvä juttu tai onnistuminen.
Teksti ja kuvat:
Ilkka Marttinen
