Suomessa jalkapallotoiminnasta vastaava Suomen Palloliitto ry on yksi Suomen suurimmista lajiliitoista. Palloliitolla on seuroilleen selkeä ohjeistus epäasiallisesta käytöksestä, mitä liitto tuo esille viisiportaisen laatujärjestelmän ensimmäisestä tasosta alkaen kaikille seuroille. Palloliiton apulaispääsihteeri Timo Huttunen kommentoi asiaa.

−Suomen Palloliiton ohjeistus epäasialliseen käytökseen liittyen on laadittu, jota liitto tuo esille seuroilleen laatujärjestelmän ykköstasosta lähtien. Liitto pyrkii myös linjaamaan ja kouluttamaan seuroja tämän suuntaisten asioiden ennaltaehkäisemiseen. Viimeisen puolentoista vuoden aikana tällaisia ilmoituksia on tullut kolme, joista kaksi on johtanut käräjäoikeuteen. Yksi tapaus oli vanha, eli yli 15 vuoden takaa ja kahdessa muussa sopimus on purettu.

Suomen Palloliiton logo. Lähde: https://www.palloliitto.fi/sites/default/themes/palloliittofi/gfx/logo_palloliitto.png

Huttusen mukaan ohjeistuksella seurojen välillä ei ole eroja.

−Ei ole oleellisia eroja. Seurojen koosta riippumatta epäasialliseen käytökseen on pyritty vaikuttamaan samalla tavalla.

HIFK Fotbollin Urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström. Lähde: MNM Coaching arkisto.

Veikkausliigaseura HIFK Fotbollin urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström vastaa, miten ohjeistus on kyseisessä seurassa vaikuttanut.

−Kyllä seurassa tiedämme ohjeistuksesta ja olemme siihen liittyvien ohjeiden noudattamisessa tarkkoja. Seurassamme on myös omat arvot, joiden toteuttamista odotamme sekä niiden kunnioitusta kaikilta seuran edustajilta ja jäseniltä. Seuramme on ja on aina ollut poikkeuksellisen tarkan seurannan alla. En ole missään muualla nähnyt yhtä paljon ohjeistusta liiton tai viranomaisten taholta.

HIFK Fotboll tietää, mikä heille on asiatonta käytöstä.

−Meille epäasiallinen käytös lähtee hyvin yksinkertaisista ja päivittäisistä asioista, jos vaikkapa edustuksen pelaaja ei tervehdi seuran vapaaehtoistoimijaa tai nuorten peleissä vanhempi ei osaa käyttäytyä kentän laidalla, se on meidän silmissä epäasiallista käytöstä. Tällaisiin asioihin emme halua törmätä missään olosuhteissa.

Asiaton käytös usein yhdistetään kannattajiin. HIFK ei ole poikkeus.

HIFK Fotboll. Lähde: HIFK Tekijä: HIFK Soccer ry.

−Tietenkin siihen, mitä tapahtuu katsomoissa, on hankala puuttua. Palloliitto pystyy niihin puuttumaan yhtä hyvin kuin me seuroissa. Olemme sillä tapaa poikkeuksellinen seura, koska kannattajamme ovat niin aktiivisia ja intohimoisia. Siitä johtuen ylilyöntejäkin voi sattua. Käymme kannattajiemme kanssa palavereja, joissa otamme näitä aiheita esille.

Seuran junioriosastolla kasvatusvastuu on myös valmentajilla.

−Seurassa arvot ovat selkeitä kaikille valmentajille. Rekrytoimme ja arvioimme heitä myös ihmisinä, jotka toimivat kasvattajina, eikä ainoastaan lajinsa osaavina valmentajina. Yhteydenpito seuran sisällä on tärkeää. Nykypäivänä tuntuu, että välillä seuroja mielletään pelkästään palveluntarjoajaksi ja tällöin kasvatuksellisiin asioihin puuttuminen voi joskus olla haasteellista. Samaa painetta voi varmasti verrata myös opettajiin heidän nyky-yhteiskunnassa muuttuneeseen työkuvaan.

JOONA TIKKANEN