Eletään mielensäpahoittajien aikaa: miksi päiväkodeissa on vieläkin eroteltu tytöt ja pojat?
Miksi pinkkiä eivät voi käyttää pojatkin?
Unisex – vessoja pitäisi löytyä joka paikasta. Lapsi ei saa katsoa liikaa televisiota, koska se on kehitykselle huonoa. Vaatteet pitää olla suomalaista ja ruoka mielellään luomua.
Autossa pitää olla tietyn merkkinen, ikäinen ja tarkalleen pituus- ja painorajaa huomioitu turvaistuin.
Vegaaniruokaa pitäisi olla tarjolla niin kouluissa kuin päiväkodeissa. Vapaa kasvatus kuuluu kaikille ja lasten ääni pitää saada kuuluviin. Vaihdetaan Elovenan kanteen kansainvälisempi kuva.
Unohtamatta Musta-Pekka -kortit ja Eskimo-jäätelö, joka loukkaa nyky-yhteiskunnan arvoja. Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
Vanhemmalle sukupolvelle tämä kaikki on utopiaa. Tuntuu, että nykynuoriso pahoittaa kaikesta mieltä ja mikään ei kelpaa. Kaikesta valitetaan ja kaikesta ollaan tyytymättömämpiä.
Vanhat hyvät ja toimivat tavat viedään ja tilalle tuputetaan pullamössösukupolvelle tuttua ja turvallista, missä jokaisen mielensäpahoittajan mielipide huomioidaan.
Kyllä ennen vanhaan kaikki oli paremmin!
Osattiin olla kiitollisia jokapäiväisestä leivästä ja ylipäätänsä ruuasta, joka kannettiin eteen.
Kouluun hiihdettiin 20 kilometriä per suunta, pikkusisko repparissa. Ja koulun jälkeen mentiin vielä pellolle auttamaan isää tai äitiä navettaan.
Pienestä ei naristu, vanhempia kunnioitettiin ja kaikesta oltiin kiitollisia. Kyllä ennen vanhaan asiat oli paremmin ja ihmiset onnellisempia.
Vai onko asia kuitenkin niin?
Ennen vanhaan myös opetettiin, että miehet ei itke, tunteita ei näytetty. Olihan se tietynlaista heikkoutta, etenkin jos sen tunteellisen puolen näytti mies.
Ruokapöydässä istuttiin niin kauan, kunnes ruoka oli syöty, olihan se vaivalla siihen kannettu. Jokainen vanhempi henkilö voi varmaan samaistua muistoon, kun ruokia piiloteltiin servetteihin ja tungettiin roskakorin uumeniin.
Jopa siihen, että ei voi välttämättä nykypäivänä syödä jotain tiettyä ruokaa tai raaka-ainetta, joka nostaa sen palan kurkkuun omista lapsuusmuistoista.
Isän kanssa se yhteinen aika oli, kun lähdettiin lähimetsään itse valitsemaan koivuniemen herraa. Naimisiin mentiin nuorena ja lapsia tehtiin, koska se kuuluu mennä niin.
Ja vaikka huomattiin , että liitto oli tuhoon tuomittu, koska mies joi ja hakkasi niin suhteesta ei lähdetty. Avioliiton eteen kuului tehdä töitä, eikä ensimmäisestä riidasta otettu avioeroa niinkuin nykynuoriso tekee.
Ei vaalita sitä kaikkein rikkainta, pyhää avioliittoa johon on lupauduttu Herran huoneessa, kaikkien sukulaisten läsnäollessa.
Kun joku menee rikki, se korjataan eikä heitetä roskiin. Näin kuuluu vanha sananlasku.
Muutos ei ole aina pahasta. On hienoa, että ajat muuttuuvat. Sen mukana muuttuvat ihmiset ja mielipiteet.
Uusi pullamössösukupolvi uskaltaa nousta vastarintaan, rikkoa vanhoja kaavoja.
Kaavoja, jotka ovat periytynyt sukupolvesta toiseen.
Esi-isiemme ajoilta, jotka joutuivat kokemaan sodat ja lamat.
Tottahan se on, ettei tarvitsisi vetää toiseen ääripäähän ja olla heristämässä sormea kaikesta ja etsiä epäkohtia kaikista asioista. Mutta tässäkin varmasti vielä etsitään sitä kultaista keskitietä, ennen kun löytyy ratkaisu joka miellyttää suurinta osaa väestöstä.
