Monien rakastama, syksyjen perinteeksi muodostunut Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali järjestettiin jälleen Helsingissä 17.-27.9. jo 33. kerran. Puolentoista viikon ajan elokuvat ihastuttivat leffakansaa kahdessatoista eri elokuvateatterissa, muun muassa festivaalin tukikohtana toimivassa Bio Rexissä sekä Orionissa ja Rivierassa. Tänä vuonna upean R&A-trailerin ohjasi tanssija ja koreografi Ima Iduozee. R&A Shorts -traileri oli psykologi ja elokuvantekijä Mariangela Pluchinon käsialaa. 

“Children of the Sea” –elokuvassa päähenkilö Ruka tapaa mystisen, meressä kasvaneen Umin ja tämän veljen Soran. (KUVA: R&A kuvat).

Elokuviin poikkeusolojen ehdoilla

Koronajärjestelyt näkyivät festivaalin aikana ja katsojien turvallisuuteen oli panostettu. Elokuvasalien paikoista vain puolet olivat käytössä ja käsidesiä sekä maskeja oli hyvin saatavilla. Lisäksi riskiryhmille oli järjestetty omia näytöksiä ja elokuvista pääsi nauttimaan myös internetin kautta järjestettyjen etänäytösten muodossa Festival Scope -sivujen kautta.

Helsinki International Film Festivalin, lyhyemmin HIFF:in tiimi järjestää Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin lisäksi muitakin alan tapahtumia. Näitä ovat muun muassa lapsille ja nuorille suunnatut Pulpettikino-näytökset sekä keväisin nähtävä “mini R&A” eli Season Film Festival. Kevään koronatilanteen vuoksi festivaali siirrettiin tänä vuonna huhtikuulta syyskuulle, Rakkautta ja Anarkiaa -tapahtuman yhteyteen.

Maailman ympäri elokuvien kyydissä

Tänä vuonna ehdin katsoa kaiken kaikkiaan yksitoista elokuvaa; kymmenen niistä paikan päällä ja yhden etänä:

“Children of the Sea” (ohjaus Ayumu Watanabe, Japani 2019).

“Disco” (ohjaus Jorunn Myklebust Syversen, Norja 2019).

“The Trouble with Being Born” (ohjaus Sandra Wollner, Itävalta/Saksa 2020).

“If It Were Love” (ohjaus Patric Chiha, Ranska 2020).

“Hannu Karpon Suomi: Tositarinoita havumetsien maasta (1963-2011)” (ohjaus Hannu Karpo, Suomi 2017).

Hannu Karpo (vas.) kuuluu kiistatta maamme ikonisimpiin toimittajiin. (KUVA: R&A kuvat).

“Pikku Prinssi” (ohjaus Mark Osborne, Yhdysvallat/Kiina/Ranska/Kanada/Italia 2015).

“Ema” (ohjaus Pablo Larraín, Chile 2019).

“Pinocchio” (ohjaus Matteo Garrone, Italia/Ranska/Iso-Britannia 2019).

“Koirat eivät käytä housuja” (ohjaus J.P. Valkeapää, Suomi/Latvia 2019).

“The Hidden Life of Trees” (ohjaus Jörg Adolph, Saksa 2020).

“My Octopus Teacher” (ohjaus Pippa Ehrlich & James Reed, Alankomaat/Etelä-Afrikka 2020).

Tanssiteoksen harjoitusprosessia ja esiintyjiä seuraava dokumentti “If It Were Love” vei väkevästi mukanaan ’90-luvun reivikultttuuriin. (KUVA: R&A kuvat).


Elokuvien tekijäkaartia paikan päällä ja etänä

“Pikku Prinssi” -elokuvan kansainväliseen tekijäkaartiin kuuluva suomalainen, Nordic Flair -palkittu foley-äänitehostetaituri Heikki Kossi vieraili Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin aikana järjestetyn Finnish Film Affair -ammattilaistapahtuman Masterclass-tilaisuudessa. “Ostin askartelukaupan loppuunmyynnistä läjäpäin erilaista paperia ja muun muassa niiden kahinaa tulette kuulemaan paljon elokuvan aikana!” Kossi totesi ennen näytöksen alkua.

Etähaastattelun katsojille antoi “Pretending I’m a Superman: The Tony Hawk Video Game Story” -elokuvan ohjannut Ludwig Gür. Hän kertoi R&A:n Instagram-livetuokion aikana skeittidokumentin syntyvaiheista ja sen saamasta lämpimästä vastaanotosta. Lopussa tilaa jäi myös katsojien kysymyksille ja päätinkin tiedustella häneltä, skeittaako hän itse ja jos kyllä, kuinka pitkään harrastus on hänen elämässään ollut? Hän totesi muiden kiireiden vievän tehokkaasti hänen aikaansa tällä hetkellä, mutta kertoi skeitanneensa nuorempana varsin aktiivisesti. Lisäksi hän muisteli joidenkin lempibändiensä, kuten Public Enemyn ja Suicidal Tendenciesin löytymistä juuri “Tony Hawk’s Pro Skater” -pelien soundtrackien kautta.

Mark Osbornen ohjaama, Antoine de Saint-Exupéryn klassikkokirjaan perustuva “Pikku Prinssi” yhdisteli eri animaatiotekniikoita. Foley-äänitehosteet elokuvaan taiteili kansainvälisestikin tunnettu Heikki Kossi. (KUVA: R&A kuvat).

Tanssia ja klassikoita

Omiksi suosikeikseni nousivat tänä vuonna upeita näyttelijäsuorituksia ja tanssikohtauksia sisältänyt elämänmakuinen “Ema” sekä visuaalisesti huikea ja perin pohjin liikuttava “My Octopus Teacher”. Oli mielenkiintoista nähdä myös filmatisoinnit kahdesta klassikosta, Pikku Prinssistä ja Pinokkiosta. Koostedokumentti kotimaamme tunnetuimpiin toimittajiin kuuluvan Hannu Karpon ajankohtaisohjelmista piirsi samaan aikaan hykerryttävän hauskaa ja surullista ajankuvaa Suomesta erityisesti 1980-luvulla.

Onneksi festivaaleilta jäi jälleen muistoksi kaikki elokuvat kattava paksu katalogi, josta tutkia ja lisätä must see -listalleen elokuvia vielä aikojenkin päästä! Niitä ovat ainakin “The Truffle Hunters”, “Maddy the Model”, “Romance Doll” sekä jo aiemmin mainittu skeittihelmi “Pretending I’m a Superman: The Tony Hawk Video Game Story”. Lisäksi festivaalin aikana nähtyjä haastatteluja ja paneelikeskusteluja voi katsoa vielä jälkikäteen tapahtuman somekanavilta ja osa elokuvista esitetään Jälkilöylynäytöksissä 28.9.–16.11.

Lisätietoa Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalista, elokuvista sekä Helsinki International Film Festivalin tulevista tapahtumista löydät alla olevista linkeistä:

www.hiff.fi 

www.instagram.com/helsinkifilmfestival/ 

twitter.com/LoveAndAnarchy 

www.facebook.com/helsinkifilmfestival

Outi Lindström (alumni 2020)