Vuonna 2016 avautunut Flying Cinema Tour of Helsinki sijaitsee Katajanokalla ja jakaa elämyksiä Suomesta simulaation avulla.

Flying Cinema on saanut alkunsa Egyptistä, missä samalla periaatteella on tehty elokuvia esitettäväksi simulaatio elokuvateatteriin. Egyptissä näitä paikkoja oli viidessä eri kauppakeskuksessa ja pääosin niissä pyöri erilaisia animaatioelokuvia, kuten dinosauruksista ja monista muista aiheista.

Simulaattori, jota Flying Cinema käyttää Helsingissä, on 50-paikkainen ja se on päihittänyt muut simulaattorit mennen tullen.

“ Amerikassa on myös ajettu tätä samaa ideaa, mutta heidän simulaattorinsa ei antaisi yhtä hyvää elämystä kuin Flying Cinemassa” kertoo Flying Cineman tuotantopäällikkö ja ylläpitäjä Amir Ashour.

 Koko jutun idea sai alkunsa siitä, että miten saataisiin jaettua turisteille isompaa katseltavaa koko Suomesta ja niin pistettiin elokuvien kuvaukset rullaamaan vuonna 2015. Vuonna 2016 avattiin ovet Katajanokalla kahden elokuvan turvin, Tour of Helsinki ja Tour of Finland. Molemmat elokuvat kestävät 15 minuuttia ja ovat erilaisia, sekä antavat hienoa kuvaa Suomesta näkökulmista, joista useimmat eivät ole sitä nähneet. 

Tämän hetkisen koronatilanteen vuoksi turismikohteet eivät tietenkään kerää niin paljon kävijöitä, mutta Flying Cinemassa käy myös suomalaisia. Noin 50 prosenttia kävijöistä oli suomalaisia ennen koronaa ja tällä hetkellä on vaikea sanoa, koska numerot vaihtelevat. 

“Tää ei ollu helppo idea saada muita mukaan tekemään, mutta mä päätin kuvata nää leffat silti”, kertoo Ashour.

“Meillä järjestetään täällä myös paljon synttäreitä sekä monet tulevat porukoissa katsomaan elokuvia. Vanhemmat ihmiset pitävät meidän Tour of Finland-leffasta, koska siinä käydään läpi Suomen luontoa hienoista kuvakulmista. Tour of Helsinki on sitten taas vähän nopeatempoisempi ja siinä pääsee näkemään monia hyviä paikkoja, missä kannattaa ehkä leffan jälkeen käydä”, kertoo Ashour. 

“Korona on tottakai näkynyt kävijämäärissä, mutta nyt ,kun ollaan jo parempaan suuntaan menossa, niin on alkanut ihmisiäkin näkymään täällä enemmän. Olen myös aloittanut uuden leffan tekemistä ja saamme tehtyä siitä vielä paremman, koska teemme sen uusien dronejen avulla. Kannattaa siis tulla katsomaan ja kokemaan jo nyt meidän tämänhetkiset leffat”, toteaa Ashour.   

Pääsin itsekin katsomaan molemmat elokuvat ja näkemään paikkoja. Elokuvat olivat todella hienosti tehtyjä ja pidin enemmän luontoversioista, koska en tiennyt, että Suomesta voi löytyä niin hienoja paikkoja. Efektit ja muutenkin 4D-elämys saa sinut tuntemaan kuin lentäisit koko Suomen läpi hetkessä ja se tuntui hienolta. 

Työntekijätkin olivat todella ystävällisiä ja paikkakin on todella upea. Hienosti lasitettu rakennus erottuu kyllä joukosta ja varmasti herättää mielenkiintoa.