
63-vuotias Vesa Pakkanen on viettänyt lähes koko elämänsä rekan kyydissä. Kokemuksia on kertynyt vuosien saatossa lukuisissa eri maissa.
Vesa Pakkanen on pienestä pitäen istunut isänsä kyydissä, joka oli rekkakuski myös. 18 vuotta täytettyään Vesa aloitti heti itse ajamisen. Hän aloitti ensin ajamaan pienemmillä kuorma-autoilla, joista hän siirtyi rekan ajoon saatuaan yhdistelmäajokortin 20-vuotiaana.
“Isäni ajoi koko ikänsä rekkaa – luonnollisesti jatkoin itsekin ajamista”, Vesa kertoo.
Pakkasten suvussa on kulkenut isältä pojalle rekkakuskin ammatti. Vesan oma poika on myös ammatiltaan rekkakuski.
Vesa ajaa nykyään pääosin Ranskaan, Espanjaan sekä Portugaliin. Sinne hän kuljettaa teollisuuden raaka-aineita ja tuo sieltä Suomeen hedelmiä sekä vihanneksia.
Työ on itsenäistä ja rankkaa
Rekkakuskina työnteko on itsenäistä, josta Vesa pitää. Rankkaa se kuitenkin myös on. Reissut voivat kestää jopa useita viikkoja. Varsinaisia työaikoja ei ole, vaan rekkaa ajetaan työaikalainsäädännön puitteissa. Joskus kiirettä pitää ja joskus odotellaan useita päiviä.
“Tuhansia töitä, valvottuja öitä, viikkoja tiellä saan asfalttia niellä…” Vesa lauleskelee laulua “Olen rekkamies”.
Itsenäinen työ tuo mukanaan myös paljon yksin oloa. Ajatukset laukkaavat ja perhettä on ikävä. Vesa on tottunut siihen, mutta jatkuvan kotoa poissa olemisen hän kokee huonoimpana asiana työssään.
“Olihan se vaikeaa varsinkin lasten kasvaessa. Jäi paljon asioita näkemättä…” Vesa muistelee.

Mukaan mahtuu myös erikoisia kokemuksia maailmalla
Maailman näkeminen on yksi Vesan lempiasioista työssä. Hän on ajanut rekalla jopa yli 30 eri maahan. Hän on kiertänyt Eurooppaa jo 80-luvulta lähtien ja kerran käynyt myös Bagdadissa, Irakissa.
Irakin reissu olikin hänen pisimmälle tehty sekä jännittävin matkansa kokonaisuudessaan. Hän kuljetti ruokaa ja tarvikkeita Irakissa rakentamassa oleville suomalaisille firmoille. Hän ajoi sinne Turkin kautta. Turkissa hänet pysäytettiin monella eri tarkastuspisteillä.
“Sotilaat kyselivät tarkastuspisteillä, onko tupakkaa ja kun heille vastasi ei, he ottivat aseet esiin ja kysyivät uudestaan”, Hän kertoo muistellen.
Tupakkaa kannatti siis antaa sotilaille. Selvittyään Turkin halki hän saapui Irakiin, jossa oli Irakin ja Iranin sota käynnissä. Siitä johtuen Irakissa oli öisin ulkonaliikkumiskielto.
“Kävin Irakissa vuonna 1982, jännittäväähän se oli, siellä oli silloin sotatila”, Pakkanen kertoo.
Itä-Euroopassa Vesa on myös saanut muutamat ylinopeussakot. Siellä sakotetaan helposti muualta tulevia rekkoja.
Vesa on työnsä ohella oppinut uusia kieliä ja nähnyt paikkoja, joita harvat pääsevät koskaan näkemään. Elämä on jatkuvaa seikkailua tien päällä.