Kaikki tykkäävät käydä katsomassa elokuvia. Elokuvat ovat hieno tapa ihmisille jakaa omia näkemyksiään, mielipiteitään ja tunteita muille taiteellisella tavalla. Mutta mitä, jos joku vie sinun taideteoksesi?
Hollywoodissa on ollut jo vuosia tapana ottaa ulkomaalainen elokuva, kieputtaa siitä “parempi” amerikkalainen versio, ja sitten kerätä siitä kaikki raha mitä vaan saadaan. Mikä pointti tällä oikein on? Onko se sen takia, että jenkit eivät osaa lukea tekstityksiä? Onko muiden kielien kuuleminen rasittavaa? Vuosikymmen takaperin pystyttiin vielä käyttämään tekosyytä, että alkuperäisiin elokuviin ei päässyt käsiksi, joten ainoa vaihtoehto oli katsoa tämä länsimainen Red, White & Blue -versio.
Usein ongelma tällaisissa elokuvissa on se, että alkuperäinen viesti häviää ihan kokonaan. Suurin osa yhdysvaltalaisista elokuvan ohjaajista eivät kykene astumaan muiden kulttuurien saappaisiin, mikä usein johtaa johonkin, joka tuntuu vähän samalta, mutta usein jää haaleaksi.
Otetaan vaikka esimerkiksi korealainen zombielokuva, Juna Busaniin (Train to Busan). Tästä vuonna 2016 tehdystä elokuvasta ollaan tekemässä amerikkalaista versiota, joka julkaistaan joskus tänä vuonna. Ongelmana on se, että tämä uusi versio, kuten monet muut amerikkalaiset muunnelmat muista elokuvista, sijoittuu varmasti Amerikkaan. Jo tämä pelkästään aiheuttaa huolia elokuvan suhteen.
Esimerkiksi yksi asia, joka aiheuttaa elokuvassa jännitystä, on se että Koreassa on äärimmäisen tiukat aselait. Tämä johtaa siihen, että elokuvan päähenkilöt eivät voi vain räiskiä zombeja palasiksi, vaan heidän täytyy keksiä luovia tapoja välttää infektiota, ja löytää hirviöiden heikkouksia. Amerikassa toisaalta on erittäin löysät aselait, joten tämä koko idea menee roskiin.
Toisena on se, että se on juuri juna Busaniin. Koreassa on laajahko rataverkko, Yhdysvalloissa taas junaliikennettä on vain joissain osavaltioissa.
Kolmantena on myös kritisismi liittyen Korean työkulttuuriin, joka on ehkä elokuvan toisiksi suurin ja ilmiselvin teema. Elokuvan päähenkilö, Seo Seok-Woo, kyyninen rahastonhoitaja, on niin sanottua ylempää luokkaa, joka katsoo alemman luokan ihmisiä nenänvartta pitkin, ja halveksuu kodittomia. Elokuvan aikana hän oppii tuntemaan enemmän empatiaa näitä ihmisiä kohtaan, ja auttaa muita selviytymään. Tämän vastakuvana toimii Seok-Woon yrityksen johtaja, Yon-suk, joka elokuvan aikana aiheuttaa itsekkyydellään useamman ihmisen kuoleman, ja uskoo täysin, että jopa keskiluokan työntekijät ovat eläimien tasolla.
Mielestäni tällaiset teemat eivät tule amerikkalaisessa versiossa esille. Amerikkalaisilla on omituinen kulttuuri, missä he uskovat, että kaiken maailman miljonäärit ja miljardöörit ansaitsevat rahansa rehellisesti, ja jos työelämäsi menee huonosti, et vain tee töitä tarpeeksi. Joten en usko, että tällainen hieman anti-kapistalinen ja empaattinen viesti ei uppoaisi.
Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että tämä elokuvien kierrätys jenkkiversioiksi ei tee hyvää kenellekään. Ne myyvät huonosti, joten julkaisija ei saa paljon ansioita. Ne ovat usein tehty kengännauhabudjetilla, joka aiheuttaa sen, että ihmiset tuntevat vain tämän elokuvan, joka on usein julkaistu samalla nimellä kuin alkuperäinen ulkomailla, mikä sitten pilaa sen elokuvan nimen.
