Janica Saxelin-Rinne kehottaa alalle pyrkiviä olemaan omia itsejään ja löytämään rohkeasti oman äänensä: “Miksi imitoisit idoliasi, kun voit ryhtyä itse legendaksi?”

Kesällä 2016 Janica Saxelin-Rinne paiski myyntitöitä ja pelasi roller derbyä. Hänen derbyseuransa oli järjestämässä suurta kansainvälistä turnausta, jota promottiin ahkerasti kaikissa medioissa. Sosiaalisena ja ryhtyväisenä ihmisenä Saxelin-Rinne oli usein eturintamassa, kun joukkue valitsi edustajiaan medioihin. Muutaman annetun haastattelun jälkeen saatu palaute alkoi olla ällistyttävän yhdensuuntaista: Janican pitäisi ehdottomasti ryhtyä radiohommiin. 

“Olen kulkenut kuin blueskitaristi
sinne, minne tuuli kuljettaa.”

“Vanha derbytuttuni, Laajasalon alumni Anni Saastamoinen lähetti minulle Messengerissä viestin, voisinko nyt vaan alkaa tehdä radiota. Vastasin, että totta vieköön voisin! Aloin täyttää opiston hakemusta samalta istumalta.” 

Käynnistyi tapahtumaketju, jonka seurauksena Janica toimii nyt Bauer Media Oy:lla kahden radiokanavan ohjelmapäällikkönä.

Perille voi päästä monia reittejä eikä ole olemassa turhia pysäkkejä

Ennen radioalaa Saxelin-Rinne ehti päivätyönsä ohella toimia erilaisissa luottamustehtävissä. Hän näkee yhdistystoimintahistoriansa valmistaneen häntä nykyiseen työhönsä lukuisin tavoin. 

“Ei kannata ajatella, että mikään aiemmin koluttu polku olisi väärä tai huono. Jokaisesta valinnasta karttuu kokemusta, joka voikin nousta arvoon arvaamattomaan”, hän kannustaa. “Kaikkien ei tarvitse jäädä samalla päätepysäkillä.”

Janica hakeutui opiskeluaikanaan työharjoitteluun Radio Cityyn pärjäten mitä ilmeisimmin ihan mukiinmenevästi: jo opintojen aikana hän sai juonnettavakseen oman iltaohjelman. Harjoittelun päätyttyä pestit jatkuivat ensin tuurauksina ja lopulta aamuohjelman vakioäänenä.

Älä lannistu virheistä

Mainitun iltaohjelman toimittamiseen liittyy myös eräs hänen kiusallisimmista työkommelluksistaan: 

“Kävi klassinen radiokömmähdys: luulin nauhoittavani ohjelmaani omassa rauhassa itsekseni. Stiplailin, muutin säätöjä ja aloitin taas alusta lukuisia kertoja – kunnes selkäni taakse hiippaillut kollega kertoi minun olevan suorassa lähetyksessä.” 

Vaikka nyt muisto jo naurattaakin, silloin Saxelin-Rinnettä hävetti sietämättömissä määrin. “Menin tunnustamaan pomolle tekoseni varmana siitä, etten enää koskaan saisi töitä koko alalta. Pomo nojasi taakse tuolissaan ja kuittasi leppoisasti että näitä sattuu. Tämän enempää asiaa ei ollut tarvis käsitellä”, Janica hekottaa ja jatkaa: 

“Olen sillä lailla ihan älykäs, että samaa virhettä en ole tehnyt toiste.”

“Minä tykkään tehdä töitä.” 

Janica Saxelin-Rinteen mielestä parasta radiotyössä on kaikki.

Kysymys vähiten kivasta työtehtävästä saa Saxelin-Rinteen pyörimään tuolillaan. 

“Mun mielestä kaikki mun työssä on parasta.”

Kahden kanavan ohjelmapäällikköys pitää kalenterin varattuna ja Teams-linjat punaisena. “Kurjinta näinä etätyöaikoina on, kun on liian monta venyvää videopalsua perättäin eikä kylliksi vessataukoja”, Janica virnistää.

Radio on mielikuvamedia: taustoittaminen on avain onneen

Saxelin-Rinteen mukaan hyvän radiotoimittajan ominaisuudet kiteytyvät tiedonjanoon, ahkeruuteen ja intoon omaksua uutta. Sosiaalisuudestakaan ei ole haittaa.

“Radiohan on mielikuvamedia ja perustuu pitkälti spontaaniuden illuusioon. Kaikki on huolellisesti valmisteltua: mitä enemmän hankit tietoa etukäteen, sitä uskottavammin pystyt asiasi lähetyksessä esittämään”, Saxelin-Rinne linjaa. 

Akkujen lataamista säännöllisellä liikunnalla

Ohjelmapäällikön työssä viikoilla on selkeä rytminsä, mutta niiden sisällä päiväohjelmat saattavat varioida runsaastikin. Toisinaan päivät venyvät, eikä luovissa aivoissa ole off-nappulaa: Saxelin-Rinne saattaa huomata kesken lenkin miettivänsä uuden promon aihetta. Hän pitääkin kiinni työhyvinvoinnistaan sisällyttämällä päiviinsä runsaasti liikuntaa.

“Herään joka aamu kello viisi, jonka jälkeen lähden liikkumaan: uimaan Stadikalle tai kävelylenkille.” 

Moista myllyä tuskin jaksaisi, jos työnteko olisi pakkopullaa. Kaikesta paistaakin Janican aito innostus työtään kohtaan. “Mä ajattelen, että ihmisen pitää innostunut siitä mitä tekee. Ei voi sytyttää muita, jos ei pala itse”, hän summaa hymyillen.

teksti ja kuvat: Kata Salaspuro