Eevi Huhtinen rakastaa omaa tanssilajiaan (KUVA: Roosa Zenger)

Eevi Huhtinen harrastaa twerkkiä Tinze Twerk Studiolla. Hän on tanssinut nyt noin 3-4 vuotta. Twerkin avulla Eevi on saanut nostettua omaa itsetuntoaan. 

“Lajini twerkissä on siis sensual twerk”, Eevi Huhtinen tarkentaa kysyessäni hänen harrastustaan. 

Twerkissä on olemassa erilaisia twerkin “alalajeja”, muun muassa akrobatia, tekniikka, edistyneet ja heels. Nämä alalajit eroavat hieman toisistaan esimerkiksi niiden sisällön kautta. Eevi Huhtisen lajissa twerkkaus on selvästi pehmeämpää sekä sensuellimpaa. Siihen on otettu osaksi myöskin paljon tanssin piirteitä. 

Huhtinen aloitti harrastuksen hieman vahingossa. Hän päätyi kokeilemaan twerkkiä tanssikoulussa, ja jäikin siihen koukkuun. 

“Hurahdin twerkkiin täysin”

Eevi Huhtinen poseeraa Tinze Twerk Studion taustan edessä (KUVA: Eevi Huhtinen)

Huhtinen harrastaa twerkkiä kerran viikossa, mutta hänellä on myös toisen tanssilajin tunti aina viikoittain. Yhteensä hän siis tanssii noin kaksi tuntia joka viikko. Enemmän tanssia kuitenkin kelpaisi. 

“En aloittanut twerkkiä Tinzen studiolla vaan tanssin ennen toisessa tanssikoulussa. Siirryin kuitenkin Tinzen studiolle, kun oma lempiopettajani Anniina Raittinen siirtyi toisesta tanssikoulusta Tinzelle. Oma siirtyminen oli siis hyvinkin luonnollista”, Eevi Huhtinen kertoo. 

Twerkkaajat ovat kuin yhtä suurta perhettä

Twerkin aloitettuaan Huhtisen itsetunto parani suuresti. Tunneilla saa olla juuri sellainen kuin on, eikä ketään katsota kieroon. Tanssikoulujen ympäristö ja tsemppaus on aivan omaa luokkaansa. Kaikki kannustavat toisiaan. 

“Ja saahan siitä vielä kaiken lisäksi hyvän treenin itselleen”, twerkkaaja lisää innokkaasti. 

Monesti mediassa keskustellaan harrastusten hintatasosta. Huhtisen mielestä ei kuitenkaan tanssi ole sen kalliimpi harrastus kuin muutkaan harrastukset. Huhtinen on nuorena käynyt esimerkiksi laulutunneilla, jotka olivat huomattavasti kalliimpia kuin tanssi. Tietysti tanssikoulujen hinnat eroavat toisistaan. Eevi Huhtisen mielestä kuitenkin Tinze Twerk Studion hinta-laatusuhde on erityisen hyvä. 

Twerkkauksen suosio kasvaa koko ajan, mutta ennakkoluulot säilyvät

Twerkin perusasento. Twerkki on myös tekniikkalaji (KUVA: Roosa Zenger)

Twerk on mennyt hurjasti eteenpäin Suomessa, mutta ihmisillä on silti kovasti erilaisia ennakkoluuloja siitä. Harrastuksen alussa Huhtinen saikin todella ikäviä kommentteja. Onneksi twerk-yhteisö on kuin perhe, johon jokainen on yhtä tervetullut. 

“Tunneilla on todella rento meininki. Jokainen saa tehdä virheitä, eikä siellä tarvitse pelätä mokaamista. Me olemme toisillemme niin avoimia jo pelkästään vaatetuksen suhteen. Twerkissä ollaan yleensä pienemmissä vaatteissa, kun tunneilla hiki on taattua”, tanssija kertoo.

Twerk tanssilajina kehittää myös ihmisten tietoisuutta kulttuurista, sillä laji ei ole alunperin valkoisten ihmisten keksimä.  

“Kyllä kaikkien kannattaisi kokeilla twerkkiä”, Huhtinen kiteyttää hienosti.