
Saku Sormunen, 18-vuotias abiturientti, on aloittanut e-urheilun seuraamisen vuonna 2018, mutta itse pelannut videopelejä monia vuosia aktiivisesti.
“Seuraan e-urheilua enimmäkseen, mutta myös silloin tällöin jalkapalloa ja jääkiekkoa, kun Suomi pelaa. En tiedä pelaajista mitään, olen nauttija enkä seuraaja”, Saku kertoo.
Jalkapalloa on harrastettu nuorena sekä muutaman vuoden VPK:ta, mutta nykyään käydään heittelemässä frisbeetä, kun sää sallii.
“Kyllä e-urheilu kiinnostaa tällä hetkellä eniten”, Saku lisää nauraen.
Mutta miksi e-urheilu ?
“E-urheilu on mielenkiintoisempaa ja mukavampaa. Lisäksi tällä hetkellä myöskin turvallisempaa kuin esimerkiksi jalkapallo, koska pelaajat pystyvät kilpailemaan omissa kodeissaan”, Saku sanoo.
Tämänhetkinen tilanne on valtava tilaisuus e-urheilulle ja e-urheilijoille. Pelejä katsotaan pääosin internetissä. Tietenkin on harmillista, ettei pääse turnauksia katsomaan paikan päälle, mutta kun tilanne rauhoittuu, niin varmasti lipputulot kasvavat.
Saku on tehnyt ennen pelivideoita Youtubeen nimettömälle kanavalle ja harkitsee niiden tekemistä uudelleen, mutta uudelle kanavalle. Ehkä jopa live-lähetyksiä pelaamisesta voidaan odottaa tulevaisuudessa Sormuselta.
Mistä innostus e-urheiluun ja pelaamiseen lähti ?
Kaikki alkoi kahdesta konsolista, Nintendo 64 ja PlayStation 2. Ensimmäiset pelit olivat Mario ja War Of Monsters (3D-hirviötaistelupeli) ja tietenkin internetissä on pelattu eri verkkosivuilla. Kun tuli seuraava PlayStation eli Ps3 niin se mullisti Sormusen pelimaailmaa.
“Aloitin pelaamaan kavereiden ja serkun kanssa online-pelejä, lähinnä ensimmäisen persoonan ammuntapelit vaikuttivat siihen, koska näitä pelejä pystyy pelaamaan kavereiden kanssa esimerkiksi Call of Duty: Modern Warfare 3:a.
“Kavereiden kanssa on tietenkin kivempi pelata, mutta on pelejä, joita on kiva pelata myös yksinkin, mutta se, että pystyy keskustelemaan kavereiden kanssa samalla ja niin sanotusti selostamaan, mitä omassa pelissä tapahtuu, niin sekin on hauskaa”, Sormunen lisää.

“Skyrim on vaan pelikokemukseltaan paras peli, mitä tiedän. Varsinkin ensimmäinen kerta, kun kokeilin Skyrimiä”, Sormunen kertoo.
The Elder Scrolls V: Skyrim-pelin Saku nostaa kaikkien muiden pelien yläpuolelle.
Pelit joissa on avoin maailma ja omat päätökset, jotka vaikuttavat pelin tarinaan ja sen pelin maailmaan ovat parhaita hänen mielestään. Niitä pelejä Saku on tykännyt pelata aina ja varmasti tulee pelaamaan tulevaisuudessakin.