Kunnon palautumisaika edistää työntekijän motivaatiota ja virkeyttä. (KUVA: Flickr.com)

Luin vuosia sitten jutun, jossa kuolinvuoteellaan makaavat ihmiset vastasivat klassiseen kysymykseen: mitä kadut tai mitä tekisit toisin jos voisit? Esille nostettiin viisi asiaa. Olisinpa elänyt kuten itse halusin, en niin kuin muut odottivat. Olisinpa uskaltanut ilmaista tunteitani. Olisinpa pitänyt enemmän yhteyttä ystäviin. Olisinpa antanut itseni olla onnellisempi. Ja viimeisenä virke, joka on mahdollisesti osasyyllinen aiemmin esitettyjen olemassaoloon: Olisinpa tehnyt vähemmän töitä. Aamen. 

Lapsuudessa työtämme on leikkiminen. Parikymppisina meitä ajaa – tai usein oletetusti ajaa – eteenpäin nuoruuden vimma. Kolmi-nelikymppisinä rajojamme aletaan koetella toden teolla, kun olemmekin keskellä niitä paljon puhuttuja “ruuhkavuosia.” Keski-ikäiset saavat jo vähän enemmän anteeksi, jos tahti hirvittää ja on himmailtava. Osa saa potkut.

Dalai Lama on lausunut osuvasti: “Man sacrifices his health in order to make money. Then he sacrifices money to recuperate his health” eli vapaasti käännettynä ihminen uhraa terveytensä saavuttaakseen rahaa ja lopulta hän uhraa rahansa saavuttaakseen terveyttä. Tuttu juttu valitettavan monelle. Tehokkuuskeskeisessä maailmassamme on tupattu kautta aikain arvottamaan ihmisiä sen mukaan, miten paljon olemme jaksaneet painaa duunia. Kiikun kaakun luhistumisen partaalla olevia työnarkomaaneja on pidetty sankareina ja säästeliäämmällä liekillä luistelevia lusmuina tai vähintäänkin epäilyttävinä. Nuoret potevat syyllisyyttä pitäessään välivuoden lukion jälkeen. Aikuiset, jotka ovat joutuneet ottamaan sairaslomaa uupumuksen takia, ovat totaalisen häpeissään. 

Näin oli ainakin ennen. Onneksi aiheesta keskustellaan nykypäivänä paljon ja asenteet ovat muuttuneet. Sana downshiftaaminen erityisesti stressiin ja ylisuorittamiseen kallellaan olevassa yritysmaailmassa on monelle varmasti tuttu käsite. Siinä pääajatuksena on mielekkään elämän eläminen vähemmällä työnteolla ja pienemmällä kulutuksella, eikä omaan aikaan ja rentoiluun satsaamista häpeillä. Kannatan tätä ideologiaa satakymmenenprosenttisesti!

Helsingin Sanomat julkaisi 25.8.2019 jutun Anna Kilposesta, joka jätti uuvuttavan oravanpyörän markkinointitoimistossa ja ryhtyi yrittäjäksi, pienemmällä viikkotyömäärällä. Hänen mukaansa vaikutukset jaksamiseen, palautumiseen ja tehokkuuteen työpäivinä ovat olleet yksinomaan positiivisia. Ruotsissa, göteborgilaisessa hoitokodissa tehtiin pari vuotta sitten kahden vuoden kokeilu kuusituntisista työpäivistä. Kun kokeilujakson päätyttyä siirryttiin takaisin vanhaan kahdeksan tunnin malliin, työntekijät kertoivat olevansa väsyneempiä. Tuuraaville hoitajille ei riittänyt enää yhtä paljon töitä. Ehkä kustannustehokkaampaa, mutta minkä kustannuksella? Meidän aikamme ja terveytemme. 

Muistellessani omaa työhistoriaani, onnellisimmat ja ajankäytöllisesti autuaimmat ajat sijoittuvat niille kahdelle jaksolle, jolloin tein lyhyempää viikkoa. Eräässä toimistossa työskentelin täydet kahdeksan tuntia päivässä, mutta vain neljänä päivänä viikossa. Eräässä kaupan alan yrityksessä ollessani työskentelin neljä päivää viikossa, kuusi tuntia päivässä, eli toteutin juurikin sitä “utopiaa”, joksi liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marinin viime viikolla esiin nostamaa puheenaihetta on nimitetty.

Oma kokemukseni: nelipäiväinen työviikko kuusituntisilla päivillä oli aivan heittämällä paras työtahti, jota olen koskaan tehnyt! Sain tietysti vähemmän liksaa, mutta pärjäsin silläkin, kun karsin turhat menot pois. Kolme vapaapäivää viikossa antoi palautumisaikaa aivan eri tavoin kuin kahden päivän hengähdys. Lisäksi kuuden tunnin työpäiviin mahtui helpommin vaikkapa salilla käyminen, ystävän tapaaminen pitkästä aikaa tai pyykkivuoro. Aikaa jäi aivan eri tavalla myös ihan vain olemiseen ja nukkumiseen, eli palautumiseen.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka väsyy keskivertoa nopeammin ja tarvitsee enemmän palautumisaikaa arjessa. Uskallan väittää, että sairaslomat ja burnoutit vähenisivät valtakunnallisesti ja työmotivaatio nousisi merkittävästi, mikäli nykymallista siirryttäisiin lyhyempään työpäivään – kuitenkaan palkkoja liikaa laskematta. Joka tapauksessa haluan todellakin kysyä itseltäni tämän jutun alussa mainitun tärkeän kysymyksen nyt – en vasta kuolinvuoteellani, kun mitään ei ole enää tehtävissä tai muutettavissa.

Outi Lindström

 

 

 

Lähteet: 

https://www.hs.fi/talous/art-2000006215580.html

https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2011101714584465 

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kuuden-tunnin-tyopaivakokeilu-paattyi-ruotsissa-vaikutukset-huomattiin-nopeasti/a9d72c7a-a338-359b-9b9e-79f949ae339b