Läheisyyttä siveellisyyden rajoissa museossa. (Kuva: Olga1205/Pixabay)

Sama kohtalo koetteli minua, niin kuin monena kertana ennenkin ja muita tovereita. Ravintolasta ei löytynyt yöseuraa, vaikka yritys oli kylläkin vähintään kohtalainen, omasta mielestä. Ja siis hyi minä ja muut siellä olleet! Kesken kriisin lähteneet irroittelemaan, ei näin, tai no, ei ainakaan enää reilun viikon päästä, siitä pitävät jo muut huolen.

Kunnon myyntihenkilö ei kuitenkaan lopeta ensimmäiseen, eikä vielä toiseenkaan kieltävään vastaukseen. Ennen olisi vaihdettu kotiosoitetta, että olisi kirjepostia vaikka voinut laittaa, tai sitten soittaa toisen osapuolen lankapuhelimeen ja kohdata mahdollinen tuleva appiukko suoraan suusta korvaan lankoja pitkin. 

No, kuitenkin omana tavoitteena on olla aamuradiojuontaja ja nykyään siihen ei riitä pelkkä kikattelu ja puujalkojen heitto neljä tuntia kuudesta kymppiin arkiaamuisin, vaan pitää olla monipuolisempi osaaja.  En vielä ainakaan kovin aktiivinen ole sosialistisessa mediassa, mutta tunnukset ja tilit löytyvät, joten ei muuta kuin instanimimerkit vaihtoon ja omaan(hotellin) punkkaan nukkumaan. 

Seuraavana aamuna ‘kun mä silmäni auki saan ja sinun nimimerkkisi siinä nään’, niin ei muuta kuin uutta koukkua vesille. Juttu lähtikin siitä rullaamaan ihan omalla painollaan ja niitä näitä kirjoitellessa. 

Herrasmiehenä liikenteessä, yhteisymmärryksessä

Asumme kuitenkin eri paikkakunnilla, joten tarjouduin tulemaan kylään, herrasmiehenä. No mitä siellä sitten voisi tehdä? Lueppa edeltävän lauseen viimeinen sana, eli ei sitä mitä sinä rakas lukija ajattelit? Tai no miksi ei sitäkin, mutta ei heti ensimmäisellä kerralla, katsotaan miten tarina etenee. 

Omaan tyyliin kuuluu yleensä vähän rikkoa kaavoja ja koittaa välttää tekemästä asioita niin kuin muut, joten unohdetaan kliseiset kahvideitit. 

Pikaisen googlailun perusteella kohteeksi valittiin yhteisymmärryksessä, tai ainakin jossain sen tapaisessa, Vakoilumuseo Tampereella. Kaikki olemme nähneet vähintään jonkun 007-elokuvan, joten jos siitä rantautuisi jotain meidänkin iltapäivään. No ei rantautunut ei. Vakoilumuseossa Agenttitesti tuli meille eteen ja siinä oli osallistavaa tekemistä, mutta ei juuri fyysistä kontaktia, kenen syy/onni se sitten olikaan.

Museoissa on paljon mielenkiintoista tekstiä, mutta museo pitää tässä yhteydessä kiinnostaa molempia. Itse lukemisesta paljon pitävänä voisin lukea jokaisen infotaulun alusta loppuun, mutta tilanne muuttuu hiukan kiusalliseksi, kun toinen osapuoli hiihtelee jo kohti seuraavaa huonetta. Tämä on tosin täysin ymmärrettävää,  jos aihe ei nappaa, tuskin itsekään viihtyisin esimerkiksi posliinikippomuseossa kovinkaan hyvin. 

Mennään vaan!

Museokierroksen lähestyessä loppua ja kemioiden ollessa  aika lailla samalla tasolla, näin ainakin uskoisin. Vanhassa vara parempi “Mites lähdetäänkö vielä yksille?”, ja myöntävän vastauksen saadessa, suunta on selvä. Oli luonnollisempaa tutustua baarissa, kun taustalla soi musiikki ja tuoppi viilensi vielä hiukan jännityksestä hikoilevia käsiä. Anniskeluravintolassa ei tarvinnut jännittää, mitä muut kuulevat verrattuna muuten hiljaisessa museossa, jossa olimme kaksin henkilökunnan lisäksi.

Uusi tapaaminen on näillä näkymin joka tapauksessa tulossa, joten ei se museo ihan surkea paikka ole!

Jesse Mattila