(kuva:pixabay.com)

Englannin Valioliigajoukkue Chelsealla on menossa yhdeksäs valmentaja 2010-luvulla tällä hetkellä.

Keskimäärin valmentajan pestit ovat kestäneet vain kalenterivuoden ajan. Pisimmän ajan Chelsean peräsimessä on saanut 2010-luvulla viettää Jose Mourinho. Hän sai valmentaa Stamford Bridgellä jopa kahden ja puolen vuoden ajan ennen potkuja. Tällä hetkellä Bridgellä vetovastuussa on italialainen Maurizio Sarri. Hänenkin asemaa pidetään jälleen kerran epävarmana heikkojen tulosten takia tällä hetkellä.

Mitä kaikkea tällä valmentajaruletilla saavutetaan?

Mahdollisesti hetkellistä menestystä, jee. Vuosina 2009-2011 valmentanut Carlo Ancelotin alaisuudessa Chelsea voitti kaudella 2009-2010 Valioliigan. Tämän jälkeen menikin taas neljä kautta ilman Valioliigan voittoa ja samalla potkut sai kaksi manageria. Maaliskuussa 2011 Ancelotti sai kenkää ja tilalle tuli Roberto Di Matteo. Hänen avulla Chelsea voitti seurahistorian ensimmäisen ja ainoan mestareiden liigan pokaalin.

Onhan se hienoa, että pokaali tulee, mutta onko se oikea tapa antaa vuoden välein kenkää valmentajalle, siitä voidaan olla montaa mieltä. Mielestäni se on täysin väärä tapa.

Joissain tilanteissa valmentajan vaihtaminen on hyvä ja positiivinen asia, jos esimerkiksi pelaajilla menee sukset ristiin valmentajan kanssa. Uusi valmentaja ja puhdas ilmapiiri voi tuoda pukukoppiin ja peli-ilmeeseen aivan uudenlaisen vaihteen. Manchester Unitedin Ole Gunnar Solksjaer on tästä mainio esimerkki. Siihen ne positiiviset asiat loppuivatkin.

Joka ikinen kerta, kun valmentaja saapuu ja aloittaa työskentelyn uudessa seurassa hänelle pitäisi antaa työskentelyrauha. Uuden valmentajan myötä peli-identiteetti on lähestulkoon aina erilainen mitä aiemmin. Peli-identiteetin sisäistäminen vaatii aikaa yleensä yhden kauden joskus kauemminkin. Tuore valmentaja tahtoo usein muovata joukkuetta uusilla pelaajilla jotka istuvat omaan pelitapaan kuin nenä päähän.

Jos valmentajaa vaihdetaan koko ajan ja joukkueessa ovet paukkuu aloitetaan taas kaikki alusta. Tehty työ menee hukkaan, punnat palavat ja taas sama ralli uudestaan. Chelseassa työskentelyrauhaa ei todellakaan anneta ja se näkyy järkyttävissä potkujen määrissä 2010-luvulla. Chelsean venäläinen omistaja Roman Abramovits on todella kärsimätön ja kenkä heilahtaa aivan liian helposti.

Maurizio Sarrilla on sama tilanne kuin Manchester Cityn Pep Guardiolalla oli ensimmäisellä kaudella. Guardiola oli uudessa tilanteessa ja uudessa sarjassa. Asiat eivät todellakaan sujuneet Manchester Cityn omistajien odotusten mukaan. Mikä tässä eroaa Chelsean tekemisestä? Guardiola ei saanut potkuja niin kuin lukuisat Chelsean managerit. Guardiola on saanut aikaa ja jokainen jalkapalloa seuraava tietää miten tämä on kantanut hedelmää tulosten ja pokaalien myötä.

Tämä valmentajarumba on saatava loppuun välittömästi. Palkataan harkitusti oikea henkilö Stamford Bridgelle ja lähdetään kärsivällisesti sen kautta kehittämään pelitapaa. Annetaan aikaa ja rahaa, jotta Sarri saa haluamansa sekä omaan pelitapaan sopivat pelaajat.

Kaikki lähtee siitä, että Chelsean omistavan Roman Abramovitsin pitää olla kärsivällinen. Jos näin ei tapahdu edessä on loputon tie, mistä kärsii seura sekä fanit ja ennen kaikkea pelaajat joiden pitää sopeutua koko ajan uuteen tilanteeseen.

Tosin liian pitkän ajan antaminenkaan ei ole hyvä asia. Arsenal antoi Arsene Wengerin puuhastella 22 vuotta enemmän tai vähemmän heikolla menestyksellä odotuksiin nähden.  Ei se omenakaan yhdessä yössä kasva.

 

 

Lähteet: soccerbase.com, transfermarket.com ja arsenal.com