Punaisissa paholaisissa peli kulki myös Kuva: Wikipedia

 

Ruotsin Malmössa joskus on syntynyt pojankoltiainen, joka sai viisivuotiaana ensimmäiset nappulakenkänsä, jonka jälkeen loppu on pelkkää timanttisen kovaa historiaa.

Zlatan Ibrahimovic Pohjoismaiden kautta aikain yksi suurimmista jalkapalloilijoista, Jari Litmasen lisäksi, maat ja mantereet on tullut tutuksi, mestaruudet liigoissa, cupeissa, sekä kaikissa mahdollisissa turnauksissa on otettu kyselemättä.

Poislukematta Englantia, jossa valmennusjohto oli jämähtänyt omaan vanhoilliseen ideologiaansa, joka ei yksinkertaisesti toimi nykyjalkapallossa, tämä tosin ei vaikuttanut Zlataniin, joka huonosta puolustuksellisesta pelityylistään pystyi jatkuvasti tekemään vaarallisuuksia vastustajien puolustukselle Manchester Unitedin paidassa.

 

Yksi maailman parhaiten brändätty tuote

Zlatanin teoista on helppo kirjoittaa kirja, vaikka jopa kirjasarja, sillä ruotsalaisen jalkapallolegendan teot ovat niin omalaatuisia.

Hänen teoistaan on väännetty sosiaalisessa mediassa jo lukuisia vitsejä, kuten esimerkkinä tämä

´´Zlatan myöhästyi koulusta kerran kaksi päivää putkeen, jonka jälkeen näitä päiviä kutsutaan nykyään lauantaiksi sekä sunnuntaiksi´´

Kaikki hänen liikkeensä pelikentiltä pelin ulkopuoliseen elämään ovat joko todella hyvin harkittuja tempauksia taikka osoittavat miehen omaa neroutta ja tilannetajua, hyvänä esimerkkinä Zlatanista kertoo paljon hänen auktoriteettinsa.

Kerran tuomari halusi ripittää Zlatania, ja vaati häntä tulemaan luoksensa, mutta Zlatan päätti kääntää asian ylösalaisin, ja loppujen lopuksi tuomari oli se, joka alistui, ikään kuin peläten, käveli Zlatanin luokse.

 

Toiset vihaavat ja loput rakastavat

Monet, etenkin vanhoillista koulukuntaa, iäkkäämmät ihmiset eivät saata ymmärtää Zlatanin tekoja, ja näkevät tämän ylimielisenä egoistina, näiden henkilöiden ajatusmaailmahan on tullut siitä, kuinka heidän aikanaan pelit pelattiin kunnon englantilaisella mentaliteetilla, eikä ollut mitään showmies elkeitä kesken pelin.

Vuoden 2014 Euroopan mestaruus karsinnoissa, Zlatan osui kyynärpäällään David Alabaa päähän, ja tokaisi tilanteeseen jälkeenpäin, että Alaba on niin lyhyt, että totta kai hän osui kyynärpäähäni.

”Totta kai hän yltää kyynärpäähäni, kun hän 150 tai 160 senttiä pitkä”

David Alaban pituus siis on oikeasti 180cm, joten tässä taas nähdään kuinka Zlatan osaa herättää tunteita sekä triggeröidä ihmisissä inhon tunnetta.

Mies, josta puuttuu suodatin

Zlatan ei juurikaan omaa mitään suodatinta, hän on ilmaissut uskovansa pystyvän toimimaan presidenttinä vieraissa maissa, hän ei ole normaali ihminen, saati ihminen lainkaan, vertailun kohteina hän puhuu itsestään jumalana sekä leijonana, eikä näe mitään järkeä verrata itseään muihin kuin näihin.

Pahasta pojan statuksen lisäksi hän on yksi urheiluhistorian mielenkiintoisimmista jalkapalloilijoista ja persoonista.

Hän on aina onnistunut murskaamaan ihmisten ennakkoluulot, menestymällä kaikkialla joka ikisessä liigassa pelatessaan, miehen tilastot puhuvat puolestaan.

Zlatan on paha poika, mutta sellaisena häntä ei tulisi muistaa lopetettuaan, vaan täysin uskomattomana, sekä omalaatuisena urheilupersoonana.

Roope Bamberg ( Kuva: Bee Hellén)