Seksuaalivähemmistöt ovat vihdoin edustettuna Bollywoodin uudessa romanttisessa komediassa. Päähenkilö Kartik Singh taistelee elokuvassa Intian homofobista yhteiskuntaa vastaan ja pyrkii murtamaan aiheeseen liittyvää stigmaa.

Be Extra Careful of Marriage -elokuva kertoo avoimesti homoseksuaalisesta miehestä, jonka sukset menevät ristiin konservatiivisten vanhempien kanssa. Pääosaa näyttelevä Ayushmann Khurrana suutelee elokuvassa kumppaniaan, ja lopulta äiti ja isä hyväksyvät poikansa seksuaalisuuden.

Elokuva on merkittävä askel Intian seksuaalivähemmistöille, sillä heitä ei esitetä mediassa tai filmiteollisuudessa juuri lainkaan. Vuoteen 2018 homous oli Intiassa rikos.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Hitesh Kewalya sanoo elokuvan käsittelevän homoseksuaalisuutta ylpeydellä, ei ongelmana.

”Haluan rikkoa elokuvalla kaikkia stereotypioita. Tämä on suurin vastuuni. Kenenkään ei tulisi pyytää homoseksuaalisuuttaan anteeksi”.

Kewalyan mukaan aran aiheen käsittely komedian muodossa tuntui luontevalta valinnalta. Hänelle oli kuitenkin tärkeää, että homoudesta ei tehdä elokuvassa pilkkaa. Homojen ivaaminen on ollut arkipäivää Bollywood-elokuvien historiassa.

Homouden laillistamisesta huolimatta LGTQP-ihmisiin liittyvä lainsäädäntö on vielä puutteellista Intiassa. Be Extra Careful of Marriage -elokuvalla halutaan tavoittaa erityisesti vanhempaa väestöä ja haastaa puhumaan tabuna puhutuista ilmiöistä.