
Pahimmillaan se on inhottavia stereotypioita. Se on limaisia ehdotteluja. Se on turvattomuutta marginaaliryhmän sisällä.
Biseksuaali, eli henkilö joka viehättyy ja rakastuu ihmiseen sukupuolesta huolimatta, on konseptina monelle ihmiselle tuttu. Siitä puhutaan jopa trendinä. Kuitenkin käytännössä biseksuaalit joutuvat usein kokemaan vähättelyä ja törkeää käytöstä niin hetero- kuin homoyhteisöissäkin. Viimeiseksi mainitusta on alettu puhua vasta viime vuosina enemmän. Se on ristiriitaista, sillä sateenkaariyhteisö profiloituu turvallisena tilana kaikille, vastapainona konservatiiviselle heteronormatiivisuudelle. Ja näin sen pitäisi toimiakin. Totuus on kuitenkin toinen, ja ajatusmalleissa on vielä korjattavaa.
Bifobian esitteli sanana tutkija Kathleen Bennet jo vuonna 1992. Sanan määritelmä oli ennakkoluulot biseksuaaleja henkilöitä kohtaan sekä mustamaalaus ‘biseksuaalia elämäntyyliä’ kohtaan.
Nykyaikana tämä tarkoittaa monelle sitä, että potentiaaliset deittikumppanit kokevat, ettei biseksuaaliin voi luottaa, sillä tämä on ahne, eikä voi sitoutua vain yhteen kumppaniin. Jotkut joutuvat kuuntelemaan heteroparien tungettelevia ehdotteluja kolmen kimpasta. Vähemmistöpiireissä taas elää ajatus, että bi-naiset ovat vain huomionhakuisia heteroita ja bi-miehet taas kaapissa olevia homoseksuaaleja. Suuntautumista pidetään myös vahingollisen binäärirajoitteisena, mikä siis sulkisi pois muunsukupuoliset sekä transmiehet sekä -naiset.
Miksi pitäisi olla “joko tai” – maailmassa, jossa valinnanvapautta korostetaan jatkuvasti? Ajatus on omituinen ja epäreilu. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan, etteivät omat tunteet ole valideja. Kenenkään ei pitäisi joutua kuulemaan idioottimaista tenttaamista siitä, että tykkäätkö nyt enää ollenkaan sukupuolesta X kun olet ollut vain sukupuolen Z kanssa. Joutua kokemaan, että oma lähipiiri sanoo hyväksyvänsä asian, mutta odottaa sinun silti tuovan ‘vastakkaisen sukupuolen’ edustajan kotiin näytille.
On totta, että joillekin biseksuaalisuus on välivaihe ennen oman lopullisemman identiteetin löytymistä, mutta sen ei pitäisi vesittää sitä meiltä, jotka niin sanotusti heilahtelevat vapaasti kaikkiin suuntiin.
Pysyvästi.
Rakkaudella.