Bikinifitness mielletään usein pelkästään pinnalliseksi ja raa’aksi lajiksi. Tavoitellaan vähärasvaista ja lihaksikasta vartaloa sekä täydellistä ulkonäköä. Kilpailijat nälkiinnyttävät itseään kuukausia, jotta lavakunto olisi täydellinen yhden päivän ajan. Useasti lajin harrastamisen syiden ajatellaan olevan vain pinnallisia, mutta ne voivat olla oikeasti jotain ihan muuta.
“Jos tavoitteet ovat pelkästään pinnallisia, hommasta ei tule mitään. Tämä vaatii omistautumista sekä itsekuria, ja tässä on isot asiat kyseessä”, Eriksson pohtii.
Kuva: Janina Nieminen
Salolainen Krista Eriksson, 26, nousee elämänsä ensimmäisen kerran bikinifitness-kisalavalle sunnuntaina 11. lokakuuta. Kipinä lajia kohtaan syttyi jo useita vuosia sitten, kun ajatus kisaamisesta syntyi kuntosalitreenaamisen ansiosta. Salilla saattoi iltaisin kulua helposti kahdesta kolmeen tuntia. Eriksson huomasi kehittyvänsä nopeasti ja ymmärtävänsä tekniikoista. Myös lihasmassaa alkoi tulla vauhdilla, jolloin hän huomasi oman potentiaalinsa. Hän ei ollut koskaan kuitenkaan käynyt itse katsomassa kilpailuja.
“Striimejä katsellessani ajattelin, että vitsi mä voisin pärjätä tuolla. Oma fysiikka on sen verran hyvä yleisurheilutaustan ansiosta.”
Bikinifitness ja bodyfitness sekoitetaan helposti toisiinsa, vaikka kyseessä on kaksi eri lajia. Bikinifitneksessä etsitään x:n mallista sopusuhtaista ja naisellista vartaloa, jossa ei ole liikaa lihasmassaa. Bodyfitneksessä lihasmassan määrä on huomattavasti isompi ja vartalon muoto ja malli ovat toisenlaiset. Poseerausasennot ovat myös lajien välillä erilaiset. Erikssonille oli heti selvää, että hän sopii siron lihaksistonsa vuoksi paremmin bikinifitnekseen.
Eriksson oli tupakoinut vuosia, ja tupakkaa kului päivän aikana paljon. Hän otti valmentajan lokakuussa 2019 ja oli tehnyt aikaisemmin päätöksen, että jos hän jonain päivänä palkkaa valmentajan, tupakan poltto saa luvan loppua.
“Silloisena lauantai-iltana päätin, että se on nyt tässä.”
Haastattelussa Eriksson kertoi, että puhelimen sovellus ilmoitti tasan 365 päivää kuluneeksi siitä, kun hän lopetti tupakoinnin.
“Kuminauhajumpallako kisalavalle?”
Valmentajan treenit olivat hyvin erilaisia kuin ne, joihin Eriksson itse oli tottunut. Hän oli aikaisemmin treenannut lyhyitä sarjoja isoilla painoilla. Valmentajan treeniohjelmissa oli samoja liikkeitä, mutta toistomäärät kasvoivat huomattavasti. Myös supersarjat eli kahden liikkeen sarjat tulivat osaksi ohjelmaa.
Eriksson ei ollut tottunut aikaisemmin tekemään “kuminauhajumppaa”, ja ajatukset pyörivät ensimmäisenä siinä, että sellaisen jumpan avullako pitäisi nousta kisalavalle. Myöhemmin hän tajusi kyseisen treenimuodon olevan todella tehokasta ja vievän fysiikkaa huomattavasti eteenpäin, vaikka aluksi ajatteli sen olevan hölynpölyä.
Eriksson joi ennen pelkästään energiajuomia ja ehkä juuri ja juuri yhden lasin vettä päivässä. Nykyään vettä menee päivän aikana useampi litra. Kuva: Janina Nieminen
Ajatus lavalle nousemisesta tuntui kaukaiselta
Eriksson oli kova panikoimaan, ja hän kärsi paniikkihäiriöstä. Vuosi sitten ajatus lavalle nousemisesta tuntui hänestä todella kaukaiselta. Hän ei osannut yhtään odottaa, mitä on tulossa ja millainen dieetti tulisi olemaan. Hän meni eteenpäin päivä kerrallaan.
“Ihmiset sanoivat, että dieetti on tosi raskas ja hirveä enkä jaksa yhtään mitään. Valmentaja kuitenkin sanoi koko ajan mulle, että helppoa se tulee olemaan, koska pohja on niin hyvä.”
Nyt kun kisoihin on enää viikko aikaa, Eriksson ei täysin vieläkään tiedä, mitä on tulossa. Hän odottaa kuitenkin innolla tulevaa ja iloitsee siitä, ettei koko 12 kuukautta ole ollut yhtä ja samaa, vaan matka on sisältänyt erilaisia vaiheita.
Eriksson kertoo, että tämän matkan aikana mielen lujuus on vahvistunut todella paljon, ja hän pystyy rauhoittumaan sekä keskittymään siihen, mitä tekee, eikä mieti sijoitustaan etukäteen. Kaikkien treenien ja poseerausharjoitusten jälkeen luottamus itseen ja omaan tekemiseen on vahvistunut.
Erikssonin suhtautuminen elämään on muuttunut kaikella tavalla. Ei pelkästään fitnessiin lajina, vaan hän on oppinut arvostamaan esimerkiksi ruokaa ihan eri tavalla, kun ei ole saanut syödä mitään, mitä olisi halunnut.
“Ei mulla todellakaan 12 kuukautta sitten ollut sellainen olo, että sinne mennään voittamaan. Nyt mulla on sellainen olo, et vitsi mä oon oikeesti valmis nousee lavalle.”
“Paljon enemmän kuin pelkkää pakaraa ja olkapäitä”
Erikssonille tärkeintä lajissa ei ole ollut se, miltä hän kisapäivänä näyttää saadessaan laittaa kisabikinit, rusketuksen, hiukset, kynnet ja korut. Tärkein on se hetki, kun astuu lavalle ja tietää, mitä kaikkea sen eteen on tehnyt.
“Se on niin pään sisällä se juttu. Ei pelkästään se, että vitsi nyt mä saan kivoja lavakuvia Instagramiin. Monille se ehkä näyttää hienolta, mutta mulle siinä lajissa on niin eri prioriteetit.”
Eriksson on yrittänyt tehdä selväksi, että laji on enemmän kuin pelkkää pintaa. Hän on halunnut erityisesti omassa sosiaalisessa mediassaan tuoda esille pinnan alla olevaa Kristaa eikä pelkästään sitä, että tässä ovat nyt hänen pakaransa ja olkapäänsä.
Kuuntele koko haastattelu:
