Axl Smith katosi pitkälti julkisuudesta salakuvausskandaalin myötä.

 

Nykyään tietoturvarikkeiden ja ihmisten elämien ollessa vain muutenkin erittäin esillä Internetin kautta, ihmisten likapyykki on helposti löydettävissä ja kommentoitavassa. Se on sitäkin helpompaa, jos kyseessä on julkisuuden henkilö. Tällöin kansalla on usein vielä suurempi syy ja motiivi ottaa selville tuon ihmisen erityisesti synkimmät salaisuudet. Harva haluaa suoraan ihailla henkilöä, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan. Kenties siksi julkkiksia melkein vainotaan epärehellisyyden löyhkää seuraten. Valitettavan useassa tapauksessa noista ihmisistä myös löytyy jotain, mitä he ovat salanneet. Juontaja ja televisiopersoona Axl Smith ei ole poikkeus.

Axl Smith (syntymänimeltään Caro Axel Smith) on suomalaisen äidin ja iranilaisen isän ainut poika. Hän syntyi Vantaalla vuonna 1984. Hänen vanhempansa erosivat Smithin ollessa kolmevuotias, mutta hänen äitinsä meni sittemmin uudestaan naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa, joka adoptoi Smithin omakseen. Smith sai liitosta myös pikkusiskon ja -veljen. Smith harrasti nuorena musiikinsoittoa, balettia ja jääkiekkoa ja kuvasi ohessa videotervehdyksiä isänsä perheelle Belgiassa. Hän tottui siis esiintymään jo varhain, vaikka sai tummien piirteidensä johdosta osakseen myös rasismia 80-luvun Suomessa.

Smithin juontajan ura alkoi 19-vuotiaana Tukholmassa Music Televisionin kanavalla hänen ensin valmistuttuaan Vaskivuoren lukion musiikkilinjalta. Smith oli kanavan kaikkien aikojen nuorin juontaja ja pysyi tuossa työssään vuosia. Vuonna 2010 Smith julkaisi esikoisalbuminsa People Come First ja noihin aikoihin hänestä tehtiin myös MTV Finlandin musiikkipäällikkö Seuraavina vuosina häntä alettiin kalastella juontajaksi myös Suomeen. Syksyllä 2010 hän sitten aloitti Nelosen Dance-tanssikilpailuohjelman juontajana. Sittemmin hän teki töitä The Voice of Finlandin juontajana ohjelman ensimmäisestä tuotantokaudesta vuonna 2011 lähtien.

Uransa tässä vaiheessa Smith tunnettiin hyvästä maineestaan. Häntä pidettiin hurmaavana ja hyväkäytöksisenä, kenen tahansa unelmavävynä. Hän ei juuri juonut eikä siten törttöillyt kännipäissään, kuten suomalaisilta julkkiksilta usein odotetaan. Hän oli kuitenkin varsin vaitonainen yksityiselämästään. Kenties näin oli syystäkin, koska maaliskuussa 2016 näennäisen täydellisyyden kuvajainen hajosi. Kävi ilmi, että Smith oli salaa kuvannut useita seksikumppaneitaan ja lisäksi luvatta levittänyt tuota kuvaamaansa materiaalia tuttaviensa kesken. Totuus tuli julki, kun eräs kuvauksen uhreista onnistui varastamaan Smithiltä muistitikun arveltuaan, että Smith oli kuvannut häntä.

Media sai nopeasti asiasta vihiä ja mielipide kääntyi äärimmäisen nopeasti Smithiä vastaan. Hän ei ollut se ihminen, joksi häntä oli luultu, ja hänen työskentelynsä Suomessa ”loppui kuin seinään”. Hän menetti asuntonsa, työnsä ja maineensa. Hänelle jo sovitut työtehtävät, kuten Emma-gaalan juontaminen ja muut esiintymiset, peruutettiin. Helmikuussa 2017 Smith sitten tuomittiin kolmestakymmenestä salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi Smith velvoitettiin maksamaan uhreilleen vahingonkorvauksia noin 100 000 euroa.

Tuomionsa ja rikkeidensä esiintulon jälkeen Smith on suurilta osin jäänyt pois julkisuudesta. Marraskuussa 2017 hän asui Lontoossa uuden taitelijanimen kera. Esiintymiseen hän ei ole palannut. Maineen ollessa pilalla se olisi vaikeaa. Luottamus häneen on mennyt ja hänestä ensimmäisenä tiedetään hänen vääryytensä. Miehen ollessa pois julkisuudesta on myös media pitkälti unohtanut hänet. Onhan jupakasta jo kulunut aikaa.

Mitä tällainen julkinen nousu ja tuho sitten kertoo? Kenties kansan suosio nousee helposti päähän ja siitä humaltuu. Julkkis voi kuvitella olevansa sääntöjen tai seuraamusten ulkopuolella. Kenties ihmiset yleisönä nauttivat vanhojen idoleidensa turmion ahmimisesta kuin mehevän saippuaoopperan. Tässä tapauksessa Smith kuitenkin ansaitsee saamansa, sillä rikos on todellinen ja erittäin loukkaava. Hän olisi ehkä perusjannuna säästynyt vähemmällä huomiolla rikkeessään, mutta toivon mukaan kuitenkin saanut rangaistuksen teoistaan. Tulee mieleen sanat, jotka joku minua viisaampi kirjoitti: ”Älä epäröi rangaista miehiä rikoksista, jotka he päättivät tehdä”. Näin myös silloin, tai jopa erityisesti, kun kyseessä on joku, jota moni ihailee.

Anniina Savolainen

Lähteet:

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201712122200597371

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201711102200523634

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201808172201144520

https://www.radionova.fi/uutiset/viihde/a-166317

https://www.is.fi/viihde/art-2000005107318.html

https://www.is.fi/viihde/art-2000001137503.html

https://www.is.fi/viihde/art-2000005107538.html

https://www.voice.fi/viihde/a-86935

https://www.iltalehti.fi/viihde/a/201702282200078321