
Vuosaaressa, Aurinkolahden rannan kupeessa kasvaneet kaksospojat Onni ja Ilmari Heikkinen perustivat yrityksensä Twin Brothers oy:n jo 17-vuotiaina.
Vuonna 2017 veljekset hakivat molemmat kesätöitä tuloksetta. Vaihtoehtona heräsi ajatus oman yrityksen perustamisesta. Heikkiset olivat nähneet ulkomailla rannoilla kaikenlaisia palveluita ja miettivät, miksi heidän lähirannallaan ei sellaisia ole. He alkoivat vuokrata rantatuoleja Aurinkolahden auringonpalvojille.
“Pienestä aloitettiin, mutta oltiin ihan innoissaan”, Ilmari Heikkinen muistelee.
“Ensimmäisen päivän tuotot tais olla 36 euroa”, Onni Heikkinen täydentää.
Heikkisillä ei alkuun ollut juurikaan tietoa yrittämisestä, ja aurinkotuolien vuokraus oli pikemminkin kivaa ajanvietettä kuin bisnestä. Onni ja Ilmari kertovat hakeutuneensa jo pienestä pitäen vanhempien ja viisaampien ihmisten seuraan, ja oppineensa sitä kautta myös yrittäjyyttä.
“Kysyvä ei tieltä eksy”, Ilmari toteaa.
“Nuoreen yrittäjyyteen liittyy tietysti ennakkoluuloja, mutta mielipiteet jakautuu kahteen, enemmistö tykkää”, Onni jatkaa.
“Yritys ei kasva ilman investointeja”
Ensimmäisen kesän jälkeen Heikkiset alkoivat investoida ja kasvattaa yritystoimintaansa. Vuonna 2018 vuokravalikoimaan tulivat sup-laudat ja vuonna 2019 vesijetit sekä saunalautta.
Yrityksessä on myös kolmas henkilö, Jesse Kettunen, joka hoitaa markkinointia ja vastaa vesijeteistä enemmän. Isot päätökset tehdään yrityksessä yhdessä. Heikkiset kertovat, että erimielisyyksiä tulee, mutta he pitävät sitä hyvänä asiana.
“Niinhän se on, että kun hallinnossa istuu kolme ihmistä, jotka ajattelevat kaikki eri tavalla asioista, niin tulee hyviä päätöksiä. Päästään kultaiseen keskitiehen”, Onni kertoo.
Heikkiset kertoivat perheyrityksessä päätöksenteon olevan nopeaa, ja he pitävät siitä.

“Matka on siisteintä, mitä tässä on”
Heikkiset kertovat, että tekevät pitkiä päiviä ja yritys on vienyt paljon aikaa. Viikossa työskentelyyn menee 60-70 tuntia, ja vapaita viikonloppuja jää vuodessa alle viisi.
“Samalla saanut toteuttaa pientä haavetta ja unelmaa”, Ilmari kertoo.
Heikkisten mentaliteetti työhönsä on, että saavutettavaa on vielä paljon. Se saa heidät jatkamaan eteenpäin ja korkeammalle. Selkeästi asetettua päämäärää heillä ei kuitenkaan ole.
“Matka on siisteintä, mitä tässä on. On saatu niin paljon eväitä elämään”, Onni kertoo.
Molemmat veljeksistä suunnittelevat hakevansa joskus yliopistoon opiskelemaan kauppatieteitä.
“Vaikka kokemusta löytyy, niin paperillahan me ei osata mitään. Koulutuksena on vaan ylioppilastutkinto.” Heikkiset kertovat toisiaan täydentäen.
Koronavuosi vaikutti vähän yrityksen toimintaan
Heikkiset kertovat olevansa etuoikeutetussa asemassa, sillä koronarajoitukset eivät ole vaikuttaneet heidän yritykseensä negatiivisesti.
Koronan myötä saunavuorot saunalautalla on vaihdettu julkisista vuoroista yksityisiin tunnin vuoroihin. Vuorojen välissä pidetään aina puolen tunnin tauko ja asiakkaat pidetään erillään. Suurin osa asiakkaista ovat perheitä tai kaveriporukoita.
“Koko ajan mennään rajoitusten mukaan. Tuntuu, että korona on itseasiassa buustannut ihmisiä saunomaan”, Onni pohtii.
Kysyntää on paljon: saunalautta on jatkuvasti täyteen varattu. Talvikausi päättyi pääsiäiseen, ja huhtikuussa lautalla tehdään remonttia, joten tulevat rajoituksetkaan eivät ehdi veljesten yritystoimintaan vaikuttamaan.
Kesäkaudella Heikkiset suunnittelevat jatkavansa yksityisvuorojen käyttöä. Sup-lautojen ja vesijettien vuokraukseen koronarajoitukset eivät luultavasti tule vaikuttamaan.
“Turha stressata asioita, joihin ei itse voi vaikuttaa”, Ilmari summaa.