Joka vuosi lokakuun 17. päivä vietetään Asunnottomien yö -tapahtumaa. Se on samalla YK:n kansainvälinen köyhyyden poistamisen päivä. Tapahtuma on eri järjestöjen muistutus hyvinvointiyhteiskunnan alimmalle portaalle jääneiden kansalaisten ahdingosta.

Dallapénpuistoon on kerääntynyt jo useita kymmeniä ihmisiä. Tämän vuoden teemana on mahdollistaa palveluiden saatavuus myös asunnottomille. Kaiuttimista kaikuu Vailla vakinaista asuntoa ry:n toiminnanjohtaja Sanna Tiivolan tiukat sanat. Tarvitaan työtä ruohonjuuritasolla. He ovat järjestönä valmiita viemään viestiä aina ministeritasolle saakka. On tärkeää, että tehdään konkreettisia tekoja, jotta poliittiset puheet eivät jää pelkästään ilmaan lausutuiksi lupauksiksi.

Asunnottomien yössä on tarjolla grillattua makkaraa. Vuosittain järjestettävä Asunnottomien yö -tapahtuma on yksi suurimmista sosiaali- ja terveysalan mielenilmauksista.
Juha-Pekka Lappalainen, 52 on tullut Asunnottomien yöhön viettämään aikaa. Hän on ehtinyt ensimmäisen puolen tunnin aikana jo kuunnella psykiatri Ilkka Taipaleen lausumat alkusanat. ”Hyvä tunnelma on ollut kaikinpuolin”, Juha-Pekka toteaa Dallapénpuistossa järjestettävästä tilaisuudesta.
Markku on vapaaehtoinen työntekijä Mielenterveyden keskusliitossa.
Dallapénpuistossa tapaa ystävien lisäksi hyväntekijöitä. Asunnottomien yöhön osallistuneilla järjestöillä on yhteinen päämäärä – jokainen on oikeutettu ihmisarvoiseen elämään. Kuvassa oikealta Taira El Fellah, Huli ja Mikki.
”Asunnottomuus koskee meitä kaikkia”, Anne Puoti Tukikohta ry:n palveluohjaaja toteaa. Puoti arvioi yhteiskunnan asunnottomuutta vähentävän poliittisen toiminnan arvosanalla 6.

Anne Puoti Tukikohta ry:stä kertoo, että pelkästään pääkaupunkiseudulla  on tällä hetkellä arviolta noin 400 ihmistä asunnottomana.

– Helsingin kaupungin vuokra-asuntoihin jonottaa tällä hetkellä 17 000-18 000 ihmistä.  Paljon on parannettavaa. Asuntoja pitäisi rakentaa myös erityisryhmille, sellaista palveluasumista, Anne Puoti sanoo.

Saunalavan sauna on jo lämmin. Asunnottomien yö Dallapénpuistossa kerää vuosittain tuhansia osallistujia.

– Vuokratasoa tulisi alentaa. Tietynlainen asuntojen neliöiden ynnä muiden pienten byrokraattisten asioiden kontrollointia tulisi vähentää ja keskittyä ongelmien ratkaisuun, Anne Puoti perää yhteiskunnan päättäviltä todellisia tekoja.

Asunnottomien yössä on useita vapaaehtoisia. Järjestötoiminta on tärkeä osa yhteiskunnallista vaikuttamista.
”Teennäistä paperien pyörittelyä”, sanoo Jari, 39 poliitikkojen juhlapuheista. Yksineläjät jäävät hänen mielestään hyvinvointiyhteiskunnassa heitteille. Jari ei halua näyttää kasvojaan kameralle. Hän saapunut Asunnottomien yöhön koiransa Tyra Banksin kanssa.

Jari, 39 kertoo tuntevansa Paulin, joka on saanut aikaan sen, että työtön voi tienata kuukaudessa 300 euroa ilman, että sosiaalituet pienenevät.

– On hienoa tuntea joku, joka on saanut yhteiskunnan muuttumaan. Hyvä, että jotkut ovat aloitteellisia. Ja niinkin, että käytäntöihin voi vaikuttaa, Jari toteaa tyytyväisenä.

Vaikka jotakin yhteiskunnassa on kyetty muuttamaan, Jari kannustaa ihmisiä kansalaisaktivismiin.

– Pistäkää hanttiin byrokratialle. Tehkää lisää paikkoja, joissa jengi voi yöpyä. Pyytäkää, niin saatte, Jari kehottaa rohkeasti.

Jarin mielestä tunnelma Dallapénpuistossa on hyvä. Hän tuntee useita asunnottomia. Jari on itsekin ollut nuorempana päihteiden takia asunnottomana reilun puolen vuoden ajan. Silloin muutto Helsinkiin auttoi löytämään pysyvän asunnon. Kaupungin sosiaalitoimi auttoi asunnon löytämisessä.

Teksti ja kuvat: Sanna-Maija Rautakoski