Liberan kahvihuoneen takaseinän täyttää kirjahylly, jonka sisältö on yllätys yllätys hyvin markkinaliberaalia.


Tere Sammallahti, 39, on somessa vaikuttava sisältöjohtaja, tuleva Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokas,  joka rentoutuu ampumaharrastuksen tai kokkauksen parissa raskaan päivän jälkeen. Rakkaimmaksi väittelykummpanikseen somessa hän mainitseen Jyrki Kasvin.

Ajatuspaja Liberan toimisto sijaitsee liberaalilla alueella Helsingin Punavuoressa itämaisen hierontalaitoksen naapurissa. Oven tulee avaamaan Youtubesta tuttu partasuu hymyillen ja toivottaa tervetulleeksi. Koronasta saa viitteitä myös Liberan toimistolla, sillä postia oli kerennyt kertymään, kun kaksi työntekijää on hoitanut tehtäviään etänä.

Twitter-aktiivi Tere pitää sopivana 2-4 omaa twiittiä ja noin 20 muiden twiitteihin kommentointia. Asiaan tulee tietysti muutos jos jotain mullistavaa tapahtuu päivän polttavissa. Ainakin omien sanojensa mukaan hänen tyyliinsä kuuluu provosointi asiapohjalta, menemättä henkilökohtaisuuksiin. Provosoinnilla on tietysti hintansa ja Teren oman mutu-tuntuman mukaan hänet on blokannut useita kymmeniä, ellei jopa satoja tilejä. 

“Olen ollut useammallakin blokkilistalla, joita kaikkia yhdistää sama aatemaailma, joka tulee poliittisen kartan vasemmalta laidalta” Tere kertoo. 

Kysyttäessä kuinka monta tiliä hän on estänyt, tulee ensiarvioksi 5-7 tiliä. Haastateltava kaivaa puhelimensa taskusta ja tarkistaa tilanteen puhelimestaan, oikea luku on 32. Jälkiselvityksiä varten hän on ottanut kuvakaappauksen kaikista twiiteistä, jotka ovat johtanut blokin asettamiseen. 

Nykypäivän sosiaalisessa mediassa kaikki eivät ole samaa mieltä asioista ja konflikteja syntyy yhtenään, useimmiten samojen henkilöiden kanssa. Kysyttäessä raskainta ja rakkainta “somevihollista” ensimmäinen tulee aikalailla välittömästi. 

“Veronika Honkasalo, joka levitti minusta perättömiä väitteitä ennen viimeisiä eduskuntavaaleja väkivaltaisuudesta. Muutenkin minut saa raivostumaan, jos väitetään väkivaltaiseksi, rasistiksi tai naisvihaajaksi ilman mitään perusteluja. Jälkimmäinen onkin sitten haastavampi, itseasiassa tosi haastava, sillä niitä on monta, mutta sanotaan nyt Jyrki Kasvi. Perustelee asiapohjaisesti omia väitteitään, eikä meuhkaa,” Tere toteaa.

Vienti- ja tuontitavaraa ulkomaan vuosilta

Yhdysvalloissa vietetyistä vuosista Tere keksi sieltä Suomeen tuotavaa ja täältä sinne vietävää. Tuontina toisi vapaammat työmarkkinat, jolloin irtisanominen ja palkkaaminen olisi helpompaa, ei kovin yllättävä lausahdus markkinaliberaalilta. Paljon harmitti jenkkien puhetapa, jossa ohimennen huikataan toiselle “mennään lounaalle, soitellaan”, vaikka ei ole pienintäkään aikomusta tätä toteuttaa. Haastateltava kertoi kokeneensa olonsa pelleksi, kun soitti näille sitten. Suomesta taas pitäisi Sammallahden mukaan viedä poliisikoulutus rapakon taakse.

 “Suomessa poliisit on korkeakoulun käyneitä ja jenkeissä helvetti riittää muutaman kuukauden koulutus, jossa pääpaino on voimankäytössä, eikä ennaltaehkäisevässä työssä.” Tere toteaa selvää ylpeyttä kotimaisesta poliisilaitoksesta, eikä tämä yllätä, sillä haastattelussa hän ei sulje sisäministerin pestiä pois joskus tulevaisuudessa. Aikaisintaan tämä on hänen omien sanojensa mukaan mahdollista vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin ihannepääministerinä on kokoomuksen Elina Lepomäki. 

55-vuotiaalle pitkäaikaistyöttömälle levyseppähitsaajalle Juukassa hän lähettää terveiset, että äänestä seuraavissa vaaleissa markkinaliberaalia puoluetta, jolloin työmarkkinat ovat joustavammat ja saadaan kaikille enemmän töitä, sekä vaurautta. 

Teksti ja kuvat: Jesse Mattila

Jesse Mattila