Matti Lappalainen ottaa liveyleisön ilolla vastaan jazzfestivaaleille.

Festivaalin järjestäjä, taiteellinen johtaja Matti Lappalainen on tyytyväinen tänä vuonna livekonserttien mahdollisuuteen. Viisi päivää kestävä jazzfestivaali järjestetään Espoon kulttuuritalolla.

Viime vuonna pandemiakriisi pamahti päälle muutamaa viikkoa ennen festivaalia ja toteutusta piti soveltaa isolla kädellä. Onneksi apua oli saatavilla yhteistyökumppaneista. 

“Meidän piti muuttaa kahdessa viikossa analogifestivaali digitaaliseen muotoon, eli koko konsertti striimattiin. Olimme edelläkävijöitä Suomessa, ensimmäinen jazzfestivaali, joka pystyi järjestämään festarin tällä tavalla. Viime vuonna festarista tuli täysin kotimainen, tänä vuonna meillä on jälleen mahdollisuus nähdä kansainvälisiäkin artisteja.”

April Jazz festivaali joutui koronarajoitusten vuoksi siirtämään tapahtuman huhtikuun sijasta lokakuun harmauteen. Uutta tänä vuonna on myös se, että konsertit eivät ole päällekkäin, vaan yleisöllä on mahdollisuus nähdä kaikki konsertit.

“Viisi päivää vaatii kuulijalta paljon, en tiedä kykeneekö kukaan siihen, mutta se on mahdollista”, Lappalainen naurahtaa.

Louhisalissa valmisteltiin keskiviikko-illan konserttia.

April Jazz-festivaali juontaa juurensa vuoteen 1987, mutta mistä tulikaan idea järjestää tapahtuma Espooseen?

“Se lähti edesmenneen Martti “Mape” Lappalaisen ideasta. Porissa ja muuallakin Suomessa oli jo 60-luvulta lähtien ollut jazzfestivaaleja, mutta pääkaupunkiseudulla ei ollut vielä mitään. Espoo sitten halusi olla ensimmäinen. Tapiolan koulussa opettajana toiminut, innokas jazz-mies Mape, päätti konsultoida Porin Jyrki Kangasta, silloista johtajaa. Hänen avustuksella saatiin vuonna -87 kansainvälinen eka jazzfestari, joka järkättiin Tapiolassa todella hienolla lineupilla. Espoo on kulttuurikaupunki, joten olemme kiitollisia kaupungin tuesta festivaalille.”

Tämän vuoden esiintyjät on valittu vuoden 2020 ja 2021 kevään peruuntuneiden festareiden perusteella. Valinnat perustuvat esiintyjien aikatauluihin, ulkomaisista etsitään ne, jotka ovat saatavilla. Taiteellisena johtajana Lappalainen yleensä suunnittelee artistivalinnat vuosi, puolitoista etukäteen.

“Meillä on aina kansainvälisiä artistivieraita ja myös kotimaisia. Kotimaisista pyritään tuomaan artisteja, jotka eivät ole vielä päässeet Suomessa pinnalle. Valitaan myös sellaisia, joilla on uutta materiaalia, levyjulkkaria tai joku erityiskokoonpano, joka on kyhätty varta vasten April Jazz-festivaalia varten. Vokaalitaidetta pitää myös olla jonkin verran April Jazzissa, joten laulajat ovat meillä suosiossa.”

Mitä sitten kannattaisi festivaalilla mennä katsomaan? Lappalainen suosittelee yleisölle riskinottoa. 

“Liput on kuitenkin suht edullisia verrattuna moneen muuhun festariin. Esiintyjiä on laidasta laitaan, aika modernia, sitten on aina jotain perinteistä, mahdoton sanoa, mikä toimii kellekin kuuntelijalle. Joskus kannattaa kuitenkin kokeilla jotain sellaista, mitä ei tiennyt olevan olemassakaan.”

“Tehtävänäni on tukea artisteja ja luoda kuulijalle uusia musiikillisia elämyksiä.”, Lappalainen kertoo.

Lue lisää April Jazzista