Kokonsa puolesta sheltti on mitä sopivin kaupunkikoira. (Kuva Heidi Grönlund)


Keltaisen omakotitalon takapihalla, edellisenä päivänä satanutta lunta vasten liikkuu verkkaisesti kaksi mustan- ja harmaansävyistä koiraa. Ne jahtaavat toisiaan leikkisästi välillä pysähtyen haistelemaan pihan nurkkauksia. Naapuritontilla liikkuva ihminen saa osakseen pikaiset haukut, ja sitten leikit taas jatkuvat. Kaksi ikääntyneempää koiraa seuraa rauhallisesti sivusta näiden kahden leikkiä ja odottavat rapsutuksia osakseen.

Tähän talouteen kuuluu yhteensä kahdeksan shetlanninlammaskoiraa, vanhin on 14-vuotias ja nuorin reilu vuoden ikäinen. Koirien toimintaa seuraa joukkion omistaja, Anne Tuominen. Täällä kotonaan hän pitää shetlanninlammaskoirista koostuvaa kenneliä, Bumtsi Bumia.

Kuinka yli 30 vuotta koirien parissa työskennellyt Tuominen sitten päätyi kennelin pitäjäksi? 

Kuten muutkin lapset myös Anne Tuominen haaveili lapsuudessaan omasta koirasta. Ja aivan kuten muutkin, myös Annen vanhemmat sanoivat tyttärelleen, että sitten omaan kotiisi voit aikuisena hankkia koiran jos toisenkin.

Lapsuudessaan Anne perheineen asui omakotitalossa, jossa myös Tuomisen  isovanhemmat asuivat talon toisessa päässä. Annen setä omisti ajokoiria, ja Annella oli tapana muun muassa lakata setänsä koirien kynsiä ja hoitaa niiden turkkia. Myös silloisen naapurin newfounlandinkoira sai osansa Tuomisen koirakuumeesta.

”Ihastuin suuresti nöffiin (newfounlandinkoira). Se on näyttävän kokoinen musta koira, jolla on leppoisa luonne. Murrosikäisenä, kun muut kulkivat iltariennoissa, vietin minä aikani ulkoiluttamalla naapurin nöffiä.”

Syttyi kipinä koiranäyttelyitä kohtaan, ja Tuomisen onneksi kodin lähellä asui ulkomuototuomari, joka kasvatti muun muassa nöffejä. Tuominen otti yhteyttä tuomariin saadakseen varmistuksen naapurin koiran näyttelykelpoisuudesta. Anne otti taksin ja saapui tuomarin pihalle, jossa kovassa pakkasessa tuomari tutki koiran kuonosta hännänpäähän. Tuomari arvioi koiran näyttelykelpoiseksi, ja 16-vuotias Anne alkoi kiertää näyttelyitä naapurin koiran kanssa. Myös koiran omistajat osallistuivat Tuomisen harrastukseen kuljettamalla parivaljakkoa näyttelypaikoille.

Lapsuudenhaave toteutui rottweilerin hahmossa

Lapsuudesta asti elänyt haave omasta koirasta ei unohtunut edes Tuomisen saatua lapsia.  Kun Annen lapset olivat pieniä, hänen siskonsa hankki itselleen shetlanninlammaskoiran, ja Annen koirakuume kasvoi entisestään. Koska Anne perheineen asui kerrostalossa, ei tullut kuuloonkaan, että heille hankittaisiin newfounlandilaisen kaltaista jättikoiraa. Asunto oli aivan liian pieni nöffille, jonka pelkkä turkin hoitaminen vaatii tilaa neliökaupalla.

”Työskentelin tuohon aikaan squash-klubilla, ja iltaisin asiakkaana kävi eräs mies, jolla oli mukana rottweiler. Iltaisin klubia sulkiessani otin miehen koiran turvakseni mukaan tarkistamaan, että asiakkaita ei ollut enää saunatiloissa.”

Rotuna rottweiler vaatii omistajaltaan määrätietoista koulutusta ja käsittelyä. Ymmärtämättä koirarotujen välisiä luonne-eroja Anne päätti hankkia itselleen rottweilerin.

Tuohon aikaan ilmoituksia myytävistä pennuista löytyi Aamulehdestä, eikä internetin laajaa tietoverkkoa ollut käytettävissä pentueiden löytämiseksi. Anne otti yhteyttä rottweilereiden Pirkanmaan alaosastoon selvittääkseen rodun koulutusmahdollisuudet.

Vuonna 1988 Annen pitkäaikainen haave toteutui, kun perheeseen hankittiin rottweiler Julius. Kolme vuotta myöhemmin se sai seuraa samanrotuisesta Jalmarista.

Sheltti tuli taloon

Sekä rottweilerit että shetlanninlammaskoirat soveltuvat hyvin seura- ja harrastuskoiriksi. (Kuva Anne Tuomisen arkistoista)

Omena ei pudonnut kauas puusta, sillä myös Tuomisen lapset alkoivat kiinnostua yhä enemmissä määrin koirien hoitamisesta ja ulkoiluttamisesta. Kylillä Tuominen sai kuulla, kuinka hänen lapsensa kävivät hakemassa naapureiden vanhojen rouvien koiria ulos lenkille.

Lapsille ei ymmärrettävistä syistä voinut antaa perheen isoja rottweilereita ulkoilutettavaksi. Rotu on vahva ja voimakas, ja aikuiset urokset saattavat painaa jopa 50 kiloa. Jos jotain olisi sattunut lapsille tai koirille, kenen harteilla vastuu mahdollisesta vahingosta olisi ollut? Sitä Tuominen ei ollut valmis oppimaan kantapään kautta.

Syntyi ajatus pienemmän koiran hankkimisesta. Anne kirjasi paperille asioita, joita perheeseen seuraavaksi tulevalta rodulta toivottiin ja mitä ominaisuuksia koiralla ei saisi olla. Tuon listan tuloksena löytyi lammas- ja karjakoirien ryhmään lukeutuva shetlanninlammaskoira. Sheltti sopii lähes kaikille, ja rodun kanssa voi harrastaa mitä vain. Rotu on tuttu näky esimerkiksi agilitykentiltä ja tokosta, eli tottelevaisuuskokeista.

Seuraava askel kohti shetlanninlammaskoiran hankintaa oli soitto Kennelliiton pentuneuvontaan. Tuominen kertoi, että perheessä asuu jo rottweiler, ja tämä sai pentuneuvonnan henkilön epäilemään kahden niin eri kokoisen rodun yhteensopivuutta. Neuvonnasta suositeltiin perheelle kääpiösnautseria, mutta osa rodun tietyistä ulkoisista piirteistä löytyi Tuomisen listan ei-toivottujen kriteereiden puolelta.

Kriteereinä Tuomisella oli rodun helppo koulutettavuus tai lähes kouluttamattomanakin siedettävä luonne. Sheltin luonnekuvaus täsmäsi hyvin yhteen rottweilerin kanssa. Molempien rotujen liikunnantarve on hyvin samanlainen, eikä Tuomisen tarvinnut lähteä koirien kanssa erikseen ulkoilemaan.

Ensimmäinen shetlanninlammaskoira saapui perheeseen vuonna 1993.

Kennelnimi herättää hilpeyttä

Shetlanninlammaskoiria esiintyy neljässä eri värissä. (Kuva Heidi Grönlund)

Annen mukaan hänen kaksi ensimmäistä omaa shetlanninlammaskoiraansa olivat heikkohermoisia ja arkoja luonteeltaan. Koiriensa kanssa agilitya harrastaessa Tuominen näki kentillä reippaita ja arkailemattomia shelttejä ja alkoi miettiä, miten sellaisia yksilöitä saisi itselleen.

”Nähdessäni siskoni hyväluonteiset sheltit usko rodun hyvien yksilöiden olemassaoloon palautui.”

Hän sai siskonsa nartun lainaksi ja etsi sille mahdollisimman reippaan uroksen jalostuskäyttöön. Näiden kahden jälkeläisistä, vuoden 2000 lokakuussa syntyneistä pennuista muotoutui keskimääräistä reippaampia yksilöitä. Näin syntyi ajatus kenneltoiminnan aloittamisesta.

”Ilmoitin Kennelliittoon neljä nimivaihtoehtoa, joista Show Stopper oli ensimmäinen toiveeni. Vaihtoehdoista neljäs, Bumtsi Bum hyväksyttiin. Jälkikäteen minua on hieman kaduttanut kyseisen nimen valinta. En edes pitänyt siitä TV-ohjelmasta! Ulkomaisten shelttikasvattajien silmin nimi näyttää varmaan melko huvittavalta.”

Kenneltoimintaa varten Tuominen lähetti anomuksen, maksoi 350 markkaa kennelnimestä ja kävi kasvattajan peruskurssin. Toisin kuin nykyään, rotuyhdistyksen puoltoa ei tuohon aikaan tarvittu.

Anne muistelee kenneltoiminnan alkuaikoihin liittyneen paljon epävarmuutta. Uuden äärellä Tuominen epäili, että oppisiko hän kaiken tarvittavan, ja miten hän selviäisi alkua pidemmälle. Tuominen tutustui Lea Kinnuseen, joka on shelttikasvattajana toiminut pentuvälittäjänä, jalostustoimikunnassa ja tiesi valtavasti rodun suomalaisista yksilöistä. Kinnunen toimi Bumtsi Bumin alkuaikoina eräänlaisena mentorina, mistä oli suuri apu rotutietämykseen ja jalostukseen. Kinnunen oli tukena myös ensimmäisissä astutuksissa ja synnytyksissä.

Pentueita suunnitellessaan Tuominen kiinnittää erityisen tarkkaan huomiota vanhempien luonteisiin ja terveystarkastuksista saatuihin tietoihin, jotta voi seistä pentueidensa takana. Tuominen käyttää aina luustotutkittuja koiria astutuksissa. Hän haluaa varmistaa, että pennut ovat terveitä. Näin hän saa mielenrauhan ja uskaltaa myydä koirat uusille omistajille.

Sheltti kuuluu Kennelliiton PEVISA:an, eli Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Tämä tarkoittaa sheltin kohdalla sitä, että pentujen vanhemmista tulee astutushetkellä olla lonkkakuvauslausunto sekä voimassa oleva silmätarkastuslausunto.

”Silmätarkastuksen tulokset eivät saa olla kahta vuotta vanhempia. Shetlanninlammaskoirat Ry suosittelee myös kahta erittäin hyvä -näyttelymerkintää jalostukseen käytetyille yksilöille, mutta astutuksia voi hoitaa yhdelläkin merkinnällä.”

Myös pentujen ostajat seulotaan. Mitä enemmän ostajakandidaatti kertoo itsestään ja omasta koirataustastaan ja -toiveistaan, sitä helpompi Tuomisen on löytää pennuista se oikea. Tuominen seuraa pentujen kehitystä, merkkejä pentujen luonteista voi nähdä jo neljän viiden viikon iässä. Onnistumisen tunteen hän saakin esimerkiksi siitä, että on löytänyt oikean pennun juuri oikeille omistajille.

Kenneltoiminnassa tärkeää on pitää käytettyä kantaa tuoreena hakemalla jalostukseen myös vähemmän käytettyjä sukuja. Tällä hetkellä Bumtsi Bumin jalostuskantaa uutena pitävät kennelin kaksi uutta maahanmuuttajaa, italialaisesta kennelistä haettu Luigi sekä Kanadan-tulokas Cooper.

Kennelin pitäjällä ei tekeminen lopu kesken

Tuominen on kiertänyt kymmeniä vuosia näyttelyissä koiriensa kanssa palkintoja kahmien. (Kuva Heidi Grönlund)

Menestystä Tuominen on saavuttanut myös harrastepuolella. Omista koirista muun muassa nyt jo edesmennyt Pirkko menestyi näyttelyissä ja palkittiin rotunsa parhaana. Tuomisen tämänhetkisistä koirista Curre vastaa rodun ulkoisia ihanteita. Jo nyt eläkkeellä oleva 14-vuotias Curre on menestynyt näyttelyissä vielä viime vuosinakin.

”Agilitya harrastaessa vaikeasta radasta selviäminen oli mieltä nostattavaa. Myös palveluskoirakokeissa onnistuminen on hieno hetki. Kun on pystynyt luottamaan omaan koiraansa, ja se osaa luotsata meidät molemmat pois metsän perukoilta.”

”Tieto lisää tuskaa”, kuvailee Tuominen shelttien tämänhetkisestä terveydestä. Internetin tultua myös shelttien terveydelliset vaivat ovat enemmän tiedossa. Sheltti on suhteellisen terve rotu, jolla perinnölliset sairaudet liittyvät yleisesti silmiin ja lonkka- tai kyynärniveliin. Tuomisen mukaan rotu on kuitenkin kehittynyt parempaan varsinkin luonteen puolesta. Hän seuraa rodun kehittymistä myös muualla maailmassa.

”Amerikassa shetlanninlammaskoiran jalostuksessa käytetään paljon sukusiitosta. Kun on käytetty samoja geenejä monta kertaa, otetaan käyttöön joku aivan uusi, poikkeava yksilö. Amerikkalainen sheltti poikkeaa Euroopassa tavoitellusta ”true english”-ulkomuodosta. Yhdysvalloissa sheltit ovat pääasiassa vahvaluustoisia ja niillä on valtavat turkit sekä karkeat päät.”

Kaikista koirista Suomessa sheltti on kuulunut kymmenen yleisimmän rodun joukkoon jo monen vuoden ajan. Kennelliiton mukaan vuonna 2018 shelttejä rekisteröitiin 1 015 kappaletta, mikä teki rodusta seitsemänneksi suosituimman.

”Eräänlaisena pelkona voisi sanoa, että shelttipentueita alettaisiin tehtailemaan heikoilla yksilöillä rodun suuren kysynnän vuoksi. Rotu on todella suosittu Suomessa, mutta liian tiukkoihin rotumääräyksiin ei kannata mennä. Uhkakuvana on, että tiukennettujen määräysten myötä ilmaantuisi paperittomia koiria.”

Bumtsin kasvattien menestys on yksi suurimpia ylpeyden ja onnistumisen aiheita Tuomiselle. Nähdessään omistajien odotusten täyttyvän Tuominen tietää, että hän on hoitanut työnsä hyvin.

Kenneltoimintaa hän ajattelee enemmänkin harrastuksena kuin työnä. Päivätyön Tuominen on tehnyt toisella alalla samalla kenneltoimintaa harrastaen.

Mitä tämä harrastus antaa tekijälleen? Vastaus toimii oivallisena kuvauksena koira-arjesta sekä leikkimielisenä varoituksena koiraa harkitseville.

“Tästä saa itselleen loputtoman määrän puuhasteltavaa, ja esimerkiksi kynsien leikkuu ja imurointi eivät ikinä lopu tämän harrastuksen parissa!”