Saavun Lasipalatsille, sillä olen menossa Amos Rexiin. Oven edessä ei ole juurikaan jonoa, lukuun ottamatta keski-ikäistä pariskuntaa. Jään itsekin hetkeksi oven eteen ”norkoilemaan” ja katselemaan minkälaisia ihmisiä menee käymään museossa. Havainnoinnista ei ollut paljon hyötyä, sillä noin 10 minuutin aikana museosta tulee vain muutamia ihmisiä, jotka ovat puheesta päätellen turisteja. Hetken päästä keski-ikäisen pariskunnan seuraan liittyy usean ihmisen porukka. Hekin ovat keski-ikäisiä, luultavasti pariskunnan ystäviä. He tervehtivät toisiaan ja menevät sisään museoon. Menen itsekin heidän perässä.

Portaat Amos Rexiin

Sisällä museossa

Pääsin lipunmyyntitiskille ystäväporukan jälkeen ja saan tuttuun tapaan museoissa käytettävän tarran rintaani. Olen käynyt useissa museoissa Helsingissä, mutta Amos Rex on uusi tuttavuus. Lähden kävelemään kohti näyttelytilaa ja ensimmäinen pieni ihmetyksen aihe on se, että näyttelytila on katutason alapuolella joten laskeudun sinne portaita pitkin. Jätän laukkuni narikkaan ja kävelen liukuovista sisään näyttelyyn. Ensimmäiseksi näen seinän, jossa lukee isolla ja allekkain  “ARS Fennica 19.6.-8.9.2019” sekä viiden taiteilijan nimet: “Petri Ala-Maunus, Miriam Bäckström, Ragnar Kjartansson, Aurora Reinhard ja Egill Sæbjörnsson”. Ars Fennica 2019 on näyttelyn nimi ja sen esitteen mukaan näyttely on Amos Rexin ja Ars Fennica-säätiön yhteisnäyttely. Näyttely esittelee edellä mainitut Ars Fennica 2019 -palkintoa tavoittelevat pohjoismaiset taiteilijat sekä heidän teoksensa. 

“The Boat”

“Infoseinä” sijaitsee avarassa tilassa, jossa on suhteellisen hämärää. “Seinältä” lähtiessäni näen valtavan valkokankaan, jossa pyörii elokuva. Katson teoksen infotekstiä, jossa lukee muun muassa, että teos on islantilaisen kuvataiteilijan Ragnar Kjartanssonin elokuva “The Boat”, joka kuuluu yhdeksänosaiseen sarjaan “Scenes from Western Culture”.

Scenes from Western Culture-sarja kertoo länsimaisesta arjesta idealisoituina kuvina. Elokuvien kohtaukset ovat olleet ensiksi paperilla hahmotelmia, minkä jälkeen ne on siirretty videolle. The Boat-teoksessa näkyy mielestäni hieno järvimaisema, jossa kuvataan muun muassa hitaasti ajavaa moottorivenettä ja taustalla näkyvät vuoret sekä taivas.

“The History and Utopia of Landscapes”

Seuraavaksi vuorossa on suomalaisen taidemaalarin Petri Ala-Maunuksen teos “History and Utopia of Landscapes”.  Teos on mielestäni todella iso maalaukseksi. Se on infotekstin mukaan kolme metriä korkea ja neljätoista metriä pitkä ja koostuu seitsemästä toisiinsa liitetystä paneelista. 

Infotekstissä kerrotaan, että Ala-Maunuksen maalaukset viittaavat 1800-luvun alkupuolen maisemamaalauksen traditioon: maalaukset eivät kuvaa todellisia paikkoja vaan niiden mallina on käytetty löydettyjä kuvia. Oman havaintoni mukaan maalaus esittää selvästi ainakin metsää, mutta teos on niin valtava, että siitä löytyy varmasti myös pienempiä yksityiskohtia. Teoksessa käytetään metsälle luonnollisia maanläheisiä värejä, kuten ruskeaa ja useita vihreän sävyjä. Myös kellertäviä sävyjä esiintyy tummasta ja “rusehtavasta” oranssiin ja kirkkaan keltaistakin on havaittavissa. Sinisen ja harmaan eri sävyt tulevat esiin taivaassa ja satunnaisissa kohdissa, joissa kuvataan vettä. Mielestäni juurikin sävyjen kirjo tekee teoksesta vaikuttavan ja yksityiskohtaisen. Toisella seinällä on myös Ala-Maunuksen maalaus, joka on kuitenkin “hillitymmän kokoinen”, sekin esittää metsämaisemaa samoilla sävyillä.

“The Paintings” 

”The Paintings”
”The Trolls in Hellsinki”-kirja

Kolmannen teoksen kohdalla astun tilaan, joka on kuution muotoinen. Seinillä on muutamia teoksia, abstrakteja tauluja, jotka ovat moniulotteisia, sillä ne muistuttavat veistoksia. Tilan katosta roikkuu lamppuja ja niiden alapuolella on useita puisia tuoleja ja pöytiä. Pöytien päällä on kirjoja, jotka näyttävät “äkkiseltään” lapsille suunnatuilta. Istun alas ja avaan kirjan: se on kirjoitettu englanniksi ja sen fontti on persoonallista kaunokirjoitusta. Kirjan kuvitus on värikästä, yksinkertaista ja karikatyyristä. Kirja kertoo kahdesta peikosta: Ughista ja Bookarista, jotka tulevat Hellsinkiin pitämään taidenäyttelyä. Tilassa on myös punainen flyygeli, jonka koskettimet painautuvat itsekseen alas. Kaiuttimista kuuluu vuorotellen flyygelin soittoa ja vähän väliä mitä erikoisempia ääniä sekä musiikkia. Taustalla kuuluu myös englannilta kuulostavaa puhetta ja oletan, että tilassa kuuluu Ughin ja Bookarin tarina äänikirja versiona. 

Parinkymmenen minuutin jälkeen lähden hämmentyneenä, sillä silmääni ei ollut osunut teoksen infotekstiä. Se löytyi kuitenkin hetken päästä. Kävi ilmi, että hämmentävä tila on islantilaisen kuvataiteilijan ja muusikon Egill Sæbjörnssonin teos “The Paintings”.  Teos oli kokonaisuudessaan todella laaja ja mielenkiintoinen abstraktisuudessaan.

“Psychopath”

The Paintingsin” vieressä huomioni kiinnittyy katossa roikkuvaan “pötkylään”. Teos on ruotsalaisen Miriam Bäckströmin teos “Psychopath”. Jälleen nykytaiteen abstraktisuus tulee esiin, sillä hieman ohjusta muistuttava teos on viisitoista metriä pitkä ja monivärinen. Infotekstistä selviää, että teos on rakennettu helmiäisistä. Itse en ole ihan varma siitä, että sisäistinkö tekniikan. Infotekstissä lukee, että Bäckströmin valokuvamontaaseissa käytetään esimerkiksi kangasta, muovia tai lasia esittäviä digitaalisia kuvia, jotka on purettu ja rakennettu uudelleen erilaisiksi pinnoiksi. Kankaat tehdään tietokoneohjatulla kutomakoneella. Tämän jälkeen kangas kiinnitetään geometrisiin kehikkoihin.

“Rikki”

Viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä kävin katsomassa suomalaisen kuvataiteilijan Aurora Reinhardin teoskokonaisuuden nimeltä “Rikki”. Se koostuu yhdeksästä teoksesta, jotka ovat valmistuneet viime vuosina. Infotekstin mukaan niitä yhdistävät kysymykset taiteilijan identiteetistä sekä riippuvuus ja valtasuhteiden tarkastelu. Olen samaa mieltä tekstin kanssa, sillä kokonaisuuteen mahtui eri tekniikoilla tuotettuja teoksia, mutta ne kaikki esittävät ihmistä tai ihmisen elämään eri muodoissa. Useat teokset olivat eräänlaisia omakuvia, kuten pienoisnukketeos, jossa taiteilija oli kuvannut itseään työskentelemässä. Mukaan mahtui myös erilaisia posliinikipsitöitä, kuten käsi, jossa oli murtumia tai taiteilijan omasta vartalosta 3D-mallinnettu teos “Marttyyri”. Teoksessa naisen kädet ovat pään päällä sidottuina ja hänen vartalonsa on lävistetty nuolilla. Lisäksi kokonaisuuteen kuului myös muutama lievästi pornografinen mustesuihkutulosteteos, jotka olivat myöskin ajatuksia herättäviä.

Näyttelyn jälkeen

Näyttelyn jälkeen kävin antamassa äänen mielestäni parhaimmalle taiteilijalle. Äänestys tapahtui ottamalla laatikosta marmorikuula ja pudottamalla se taiteilijan “liukumäellä varustettuun lokeroon”. Tämän jälkeen hain tavarani narikasta ja lähdin ulos Amos Rexistä. Jäin jälleen “norkoilemaan” ovien eteen, sillä halusin haastatella muutamia näyttelyssä käyneitä.

Sain muutaman lyhyen haastattelun Olli-Matilta, Leenalta ja Ilkalta.

Esitin yksinkertaisia kysymyksiä:

Piditkö näyttelystä, kyllä vai ei ? 

Olli-Matti: “Kyllä”

Leena: “Kyllä”

Ilkka: “En kauhean paljoa.”

Herättikö näyttely ajatuksia?

Olli-Matti: “Herätti, vene-elokuva (The Boat) ‘pysäytti ajatukset’.” 

Leena: “Kaikenlaisia, mm. miten taide kehittyy nykyaikana, verrattuna vanhaan.”

Ilkka: “ Kyllä, taiteentila on nykyisin ei kuvaava. Abstraktisuus menee realistisuuden edelle ja nykytaide esittää jotain, mikä on taiteilijan mielestä jännää.”

Suosittelisitko näyttelyä muille?

Olli-Matti: “Ilman muuta”

Leena: “Kyllä”

Ilkka: “Niille, jotka pitävät tuollaisesta taiteesta” 

Yhteenvetona Amos Rexin näyttely oli mielenkiintoinen, mutta samalla vähän outo, niinkuin nykytaiteella on tapana. 

Lasipalatsin takapiha