Älykellot ovat herkkiä laitteita, joiden tietoja on vaikeampi turvata kuin esimerkiksi älypuhelinten. Lisäksi älykellon käytössä piilee toinen riski, joka monelle ei välttämättä tule heti mieleen.

Kuluttajien kasvavana huolenaiheina ovat uusien älylaitteiden tietovuodot. Aikaisemmin on ollut puhetta älypuhelinten pilvipalveluiden vuodoista. Hakkerit voivat haalia itselleen esimerkiksi arkaluontoisia kuvia tähtinäyttelijöistä. 

Älypuhelimet eivät ole enää ainoa huolenaihe, sillä älykellotkin voivat toimia tiedon lähteinä kekseliäälle hakkerille. Kaikki nettiin yhdistetyt laitteet saattavat vuotaa itse kunkin yksityistietoja, mutta älykelloissa on muitakin vimpaimia, jotka saattavat vaarantaa kenet tahansa.

Mitä pidemmälle älykellot kehittyvät, sitä tarkemmilla liiketunnistimilla ne varustetaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pidät älykelloa koko ajan ranteessasi nettiin yhdistettynä, joku jossain päin maailmaa tietää aina, missä kuljet. Älykellojen liiketunnistimia seuraamalla hakkerit jopa näkevät, mitä kirjoitat tietokoneella.  

(KUVA: Pixabay)

Illinoisin yliopiston tutkijat He Wang, Ted Tsung-Te Lai ja Romit Roy Choudhury tekivät kokeen, jossa he seurasivat älykellon liikehdintää käyttäjän vasemmassa ranteessa samalla, kun hän kirjoitti tietokoneella. Tutkijat seurasivat toisella tietokoneella, mitä näppäintä sekä milloin ja kuinka monta kertaa koekaniini painoi. 

Vertaamalla tätä tietoa bayesiläiseen tilastotieteeseen he pystyivät tarkasti selvittämään, mitä kokeessa kirjoitettiin. Yksittäisten sanojen selvittäminen tosin vie aikaa, pidemmistä lauseista ja virkkeistä puhumattakaan. 

Älykellot voivat tämä lisäksi vaarantaa myös yritysten tiedot. Muutamia vuosia sitten monilla työpaikoilla aloitettiin byod-käytäntö, eli bring your own device. Nimestäkin voi päätellä, että tarkoituksena on pakottaa työntekijät tuomaan omat laitteensa, esimerkiksi työpuhelimet tai tietokoneet. 

Älykelloissa tietojen turvataso on puhelimiin verrattuna heikko. Jos älykellon yhdistää esimerkiksi työpaikan langattomaan verkkoon, hakkeri voi sitä kautta päästä yhtiön salattuihin tiedostoihin. 

Kaikista mahdollisista uhista huolimatta yksityiset kuluttajat eivät ole huolestuneita omien tietojensa turvaamisesta. Moni urheilija käyttää älykelloa esimerkiksi sykemittarina, kun taas jotkut käyttävät älykelloja terveyssyistä.