Maanantaina HLTV.org julkaisi uusimman päivityksensä Counter-Strike: Global Offensiven maailmanlistaan. Pitkää suvantovaihetta elävä ENCE on tippunut listalla kuusi sijaa viime viikosta, pudoten entisen pelinjohtajansa Aleksi “Aleksib” Virolaisen nykyisen joukkueen taakse. Oliko ENCEn elokuussa julkaisema pelaajavaihdos perusteltu?
Pelaajavaihdos vaikutti jo tapahtuessaan täysin absurdilta, maailman parhaisiin pelinsisäisiin johtajiin kuuluva Virolainen ulos joukkueesta, tilalle puoli vuotta sivussa pelikentiltä ollut Miikka “suNny” Kemppi. Vaihdosta perusteltiin ENCEn haluilla nousta maailman ykkösjoukkueeksi saamalla lisää tehokkuutta riveihinsä, toisin kuitenkin kävi.
Virolaisen jälkeen ohjat joukkueessa otti Suomen tunnetuin Counter-Strike -nimi Aleksi “allu” Jalli, jonka taitoja johdattaa joukkojaan pelissä epäiltiin alusta asti, eikä tilanne ole muuttunut mihinkään suuntaan kuluneen puolen vuoden aikana.
Jallin johtamistapaa on pidetty yksinkertaisena eikä riittävänä maailman huipputiimeille, joihin ENCE lukeutui ennen pelaajavaihdosta. Virolainen oli luonut joukkueen taidoille optimaalisen pelitavan, jonka avulla keskinkertainen joukkue nähtiin vuosi sitten lajin suurimman turnauksen IEM Katowice Majorin finaalissa.
Toinen huomio kiinnittyi siihen, että Jallin pelatessa AWP-tarkkuuskiväärillä hänen tulisi olla pelin keskiössä pelaajana, tarkkuuskivääripelaamisen ja pelinsisäisen johtajuuden luoma yhdistelmä on haastava, eikä siinä ole onnistunut pelin absoluuttisella huipulla kuin yksi pelaaja, brasilialainen Gabriel “FalleN” Toledo.
Virolainen taas oli ENCEn riveissä noussut lyhyessä ajassa maailman tulivoimaisimpiin pelinsisäisiin johtajiin, edellä oli selvästi ainoastaan tanskalainen Lukas “gla1ve” Rossander.
Taustoja tarkastellessa ENCEn pelaajavaihdos vaikuttaa entistä absurdimmalta, eikä tilannetta ole parantanut joukkueen tarpominen pelaajavaihdoksesta tähän päivään asti. Samalla Virolainen on saanut suuren roolin yhdessä maailman suurimmista eSports-organisaatioista ja esiintynyt selvästi edukseen.
Kempin siirto sisään oli looginen veto ENCEltä, Suomen parhaimpiin pelaajiin kuuluva pelaaja oli vapaana, joten joukkueen kiinnostus häntä kohtaan oli enemmän kuin luonnollista. Pelinsisäisen johtajan vaihtaminen häneen on kuitenkin näyttäytynyt epäammattimaisena vetona kaikille lajia seuraaville. Joukkueen pelaajista Jani “Aerial” Jussila ja Sami “xseveN” Laasanen esittivät heikkoja otteita jo ennen pelaajavaihdosta ja ovat jatkaneet samaan malliin tähän päivään asti.
Juorut kertovat Jallin olleen tyytymätön Virolaisen johtamistapaan ja saaneen tahtonsa hänen potkuistaan läpi ollessaan Suomessa lajin ykkösnimi sekä ENCEn osaomistaja. Maallikon silmiin tuo vaikuttaa ainoalta mahdolliselta skenaariolta tapahtumien kulkuun.
Ammattiurheilussa menestymisen kannalta olisi suotavaa hävittää hyvävelikerhot ja tehdä loogisia päätöksiä.
ENCEn toiminta tapauksessa oli selvästi epäammattimaista ja nyt joukkue maksaa siitä kovaa hintaa.