Asiakkaat toivotetaan tervetulleiksi.


Mitä oikein ovat Helsingin Silakkamarkkinat?

Kun astuu ulos raitiovaunusta, voi haistaa jo tuoreiden silakoiden tuoksun, ja nähdä laivojen mastot ja veneiden liput, jotka ovat rantautuneet kauppatorin kylkeen. Helsingissä on Silakkamarkkinat. Raikas merituuli puhaltaa ja luo samaa tunnelmaa kuin vuoden 1743 ensimmäisillä järjestetyillä markkinoilla. Isoisoisovanhempien aloittaman perinteen voi haistaa ja tuntea.

Tapahtuman toiselle järjestäjälle, Emma Lummelle tämän vuoden Silakkamarkkinat ovat vasta ensimmäinen vuosi, kun hän on mukana. Tavoitteena on pitää yllä perinteen arvokkuutta ja siirtää perinnettä uusille sukupolville, että uudetkin kävijät löytäisivät kyseisen tapahtuman. Lummen mukaan tapahtumaa ei ole kertaakaan jouduttu jättämään väliin. 

“Jos nyt oltaisiin koronan takia jouduttu jättämään väliin, niin olisi se kalastajien mukaan ollut ensimmäinen kerta”. 

Tapahtuman toinen tuottaja Emma lumme on ensimmäistä vuotta mukana.

”Kalaa on tullut hyvin”

Monilla kalastajilla perinne on kulkenut suvussa jo kauan. Kalakauppias Hanna Kokkonen kertoo olleensa vasta muutaman vuoden mukana.

Kalakauppias Hanna Kokkonen.

“Olen itse ollut vasta 5 vuotta tapahtumassa mukana, mutta mieheni Tommi Lillberg on ammattikalastaja ja on ollut jo kolmisenkymmentä vuotta mukana”.

Kalastajia saapuu tapahtumaan kaikkialta Suomesta.

Tommi Lillbergin isovanhemmat ovat myös olleet markkinoilla myymässä kalaa, eli perinne on jatkunut.

 “Kalaa on tänä vuonna tullut hyvin”, kertoo Kokkonen. 

Lämmin perheyritys 

Silakoiden ja kalojen lisäksi, on markkinoilla aina myyty kaikenlaista tavaraa, muun muassa käsityöt ovat toinen myynnin kohde markkinoilla. Villawoolin toimitusjohtaja Matti Tikkanen kertoo, kuinka vuonna 1975 hän ja hänen vaimonsa ihastuivat Sveitsin reissullaan pikku myymälöiden pipoihin ja päättivät inspiraation syttymänä alkaa tekemään niitä itse. 

“Vitsi mitä myymälöitä, mitä pipoja!” 

He ovat tehneet pipoja siitä asti ja kaikki heidän piponsa ovat siis itse kudottuja. 

Villawool yrityksen toimitusjohtaja Matti Tikkanen.

“Minä kudon kaikki itse”, kertoo Tikkanen. 

He ovat ekaa vuotta mukana tapahtumassa.

Tarinoita markkinoiden historiasta, jos kysyisi jokaiselta kojun pitäjältä, kalastajalta, asiakkaalta, olisi varmasti tuhansia, ja niin monesta eri näkökulmasta. Jokaisessa kuitenkin perhe on varmasti suuressa osassa ja perinteen kunnioittaminen. Torilla voi nähdä paljon vanhempia ihmisiä, ja voi vain arvata, monettako kertaa he ovat mukana kyseisessä tapahtumassa. Se voi olla heille ensimmäinen kerta tai he ovat voineet olla jo pikkulapsesta asti isän mukana myymässä kalaa, tai muuten vain ostoksilla äidin kanssa. Tarinoita on niin paljon ja erilaisia, ja juuri sen takia Silakkamarkkinoiden perinnettä tulisi arvostaa ja säilyttää mahdollisimman pitkään. Joillekin se voi olla tapa päästä tekemään ja näkemään, mitä omat isovanhemmat ovat tehneet ja päästä heidän lähelle. Toisille se voi olla tärkeä kokemus päästä todistamaan suomalaista perinnettä ja antamaan kunnioitusta sille. Jokainen kokee sen kuitenkin eri tavalla, jokaiselle se on omalla tavalla ainutlaatuinen kokemus.

Tätä on Helsingin Silakkamarkkinat.