Puhdasta vettä vuodeksi lapselle vai yhteistä aikaa läheisille? Aineettomia lahjoja löytyy nykypäivänä laaja valikoima ja niiden suosio onkin kasvanut vuosi vuodelta. Suomen Punainen Risti myy aineettomia lahjoja noin 70 000 eurolla vuodessa. Lahjat menevät sekä ulkomaille että kotimaahan.
Tähän aikaan vuodesta lahjojenostosesonki on kuumimmillaan. On mahdotonta välttyä mainonnalta, joka korostaa kuluttamista ja materiaa. Vastapainona kulutushysterialle suositotaan ovatkin kasvattaneet aineettomat lahjat. Aineettomia lahjoja myyvät monet suuret toimijat, kuten Suomen Punainen Risti, Plan ja Kirkon Ulkomaanapu. Lisäksi monet ihmiset muistavat läheisiään esimerkiksi lahjakortilla kulttuurielämyksiin tai antamalla aikaa yhdessä.
Vettä lapselle tai ystävä yksinäiselle
Suomen Punaisen Ristin aineettomat lahjat kulkevat nimellä Vaikuttava lahja.
“Suosituin Vaikuttava lahja on Puhdasta vettä lapselle, se maksaa 15 euroa. Muita suosittuja Vaikuttavia lahjoja ovat Äitiyspakkaus vastasyntyneelle katastrofin keskellä, Iltapala Nuorten turvatalossa ja Ystävä yksinäiselle. Uusina sähköisinä Vaikuttavina lahjoina valikoimaan ovat tulleet Hedelmäpuita perheelle ja Itsenäistymispaketti nuorelle”, kertoo SPR:n asiantuntija Marjo Martin.

Martin näkee aineettoman lahjan arvokkaana tämän päivän maailmassa.
“Meillä jokaisella on jo paljon tavaraa. Ja sitten on paljon heitä, joilla ei ole mitään ja elämä on kiinni vaikkapa puhtaasta vedestä. Aineeton Vaikuttava lahja sopii hyvin lahjaksi henkilölle, jolle hyvän tekeminen ja auttaminen on tärkeä arvo. Se tuo myös arvokkaan lisän tavaralahjaan, vaikkapa kummilapselle, muistuttaen samalla hädässä olevien auttamisen tärkeydestä”.
Yhteinen aika on kortilla
Aineettoman lahjan voi myös tehdä itse. Kysely Instagramissa osoitti, että moni haluaa antaa läheisilleen lahjaksi yhteistä aikaa, joka kiireisessä arjessa tuntuu jäävän vähiin. Perinteisten kulttuurielämysten, kuten teatteri- ja keikkalippujen sekä Museokortin lisäksi moni kertoi tekevänsä itse “lahjakortteja”, joilla saa esimerkiksi yhteisen lounaan, kävelyretken tai siivousapua.

“Aineettomat lahjat on tosi hyviä varsinkin sellaisille tyypeille, joilla on jo kaikkea. Veljille mun on esimerkiksi tosi vaikea ostaa mitään, koska en pysy kärryillä nuorten jutuista. Ne on kumminkin sen verran isoja jo, että osaa arvostaa yhdessäoloa, varsinkin kun en enää asuta samalla paikkakunnalla”, kertoo yksi Instagram-kyselyyn vastanneista.
“Muisto on arvokkaampi kuin tavara”.
Artikkelikuvat: Creative Commons
Kuvanmuokkaus ja teksti: Iida Nousiainen