Aikamatka maailmaan ennen syntymääni: Elvis vs Beatles

Kanneltalo, keskiviikko 7.10.2020, kello 18.00  

Pysäköin autoni kadun varteen ja otan kameran sekä muistivihkoni auton takapenkiltä. Ilma on hieman viileä, mutta alkuilta on tyyni ja kaunis.

Etsin Kanneltalon sisäänkäyntiä hetken, mutta löydän sen muutaman erehdyksen jälkeen. Elvis vs Beatlesin mainos osuu silmiin sisänkäynnin vieressä, ja tiedän olevani oikeassa paikassa.

Astun sisään Kanneltaloon, jossa joukko ihmisiä odottaa keikan alkua. Kun ottaa maailmantilanteen huomioon, väkeä on saapunut hyvin paikalle. Yleisö on silmämääräisesti hieman iäkkäämpää. Heitä, joiden nuoruudessa Elvis ja Beatles ovat valloittaneet maailman musiikillaan.

Aulassa iloisesti minua tervehtii Riitta Väisänen. Hän toimii keikan järjestäjänä. Rupattelemme bändeistä, jotka hetken kuluttua esiintyvät.

– Ensin esiintyy Raulis Memphis Band, joka esittää Elviksen musiikkia. Puolessa väliä keikkaa lavalle astelee Tinos, joka tulkitsee Beatlesin tuotantoa, Väisänen kertoo.

Jatkamme juttelua, ja kerron pitäväni enemmän 60-,70- ja 80-lukujen musiikista kuin nykypäivän. Ennen levyn äänityksissä yritettiin vangita keikan tunnelma nauhalle eikä toisinpäin. Äänityksiä ei ylituotettu, vaan sinne jäi pientä rosoisuutta.

Olen usein miettinyt, olenko syntynyt väärään maailmanaikaan musiikkimakuni suhteen. Väisäsen mukaan hyvää musiikkia ilta on ainakin täynnä. Hän toivoo, että nautin konsertista.

– Et ainakaan joudu kirjoittamaan siitä, että soittajien kokemattomuus näkyisi, koska osa bändien jäsenistä on soittanut jo 60-luvulta lähtien, Väisänen sanoo nauraen.

Live-musiikin taikaa

Keikan alku lähestyy, ja salin ovet avautuvat. Järjestysmies tarkastaa katsojien liput ja päästää heidät yksitellen sisään. Sali on hämärä, ja ilmassa on jännitystä. Live-keikoissa on hienoa se, ettei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kaikki on mahdollista, ja mikään ei ole mahdotonta.

Konserttisalin laskeva katsomo luo oman tunnelmansa. Etsin paikkani ja istun pehmeälle penkille. Valot himmenevät entisestään yleisössä, lavalla valot loistavat. Ensimmäiseksi lavalle saapuu Raulis Memphis Band, joka tulkitsee Elvistä.

Soittajat saapuvat ensimmäisenä paikoilleen, ja solisti kävelee mikrofonin ääreen musiikin jo soidessa. Konsertti alkaa Fever-kappaleella. Solistina toimivan Rauli Parmeksen ensimmäisten sanojen aikana Elvis-vibat valtaavat salin. Kappaleen alussa bändi naksuttaa sormia niin kuin kyseisessä kappaleessa kuuluukin. Huomaan jalkani lyövän tahtia lattiaan. Samoin tekevät myös muutaman penkin päässä olevien katsojien jalat. Tuntuu kuin olisin menneisyydessä, siellä minne olen niin usein kaivannut.

Toisena kuullun My Baby Left Me -kappaleen jälkeen Parmes naurattaa yleisöä:

– Tämähän etenee vauhdilla, kun suosionosoitukset ovat niin lyhyitä.

Viimeistään viidennen kappaleen Heartbreak Hotelin aikana hitaimminkin lämpevät katsojat ovat pääseet mukaan fiilikseen. Suosionosoitukset voimistuvat, ja osa laulaa mukana kasvomaskeista huolimatta. Bändin jäsenistä näkee ilon. Ilon päästä soittamaan ja laulamaan itselleen tärkeitä biisejä yleisön eteen.

Välillä bändin solisti Rauli Parmes esittelee hienoa kitaraansa, jossa lukee “The King”. Kuten Elvikselläkin monesti, kitara on mukana rekvisiittana. Parmes vain on vienyt sen äärimmäisyyksiin, sillä kitarasta on otettu kielet pois.

– Kitaristimme vaativat, että luopuisin kielistä, jotten soittaisi liikaa sooloja, Parmes vitsailee.

Kuudentena kappaleena kuullaan tunteikas I Want you, I Need You, I Love You. En tiedä, mistä se johtuu, mutta rauhallisten biisien aikana kaiho valtaa sieluni. Matkaan mielessäni joulun ajan USA:n pikkukaupunkien hiljaisille kaduille. Konsertin ensimmäisen osan loppupuolella kuullaan Elviksen biiiseistä muun muassa Teddy Bear ja Kiss Me Quick. Lopuksi bändi yllättää ja soittaa Beatlesin kappaleen Tell Me Why tavalla, jolla olisivat uskoneet itse Elviksen sen tulkinneen.

Beatles vastaa

Pienen tauon jälkeen lavan ottaa haltuun Tinos, joka tulkitsee Beatlesia. Yksi Tinoksen kolmesta laulajasta Janne Viitanen kehottaa yleisöä taputtamaan vielä kerran Raulis Memphis Bandille. Lyhyen alkuspiikin jälkeen energia valtaa lavan.

Please Please Me lähtee soimaan, ja yhtyeen stemmalaulut täyttävät koko salin ja saavat aikaan kylmät väreet. Tykitys jatkuu, heti perään soi The Night Before. Viitanen kertoo olevansa iloinen, että keikka saatiin järjestettyä tautitilanteesta huolimatta.

– Meidän bändiä se ainakin huolestutti kovasti, päästäänkö soittamaan. Teistä muista en kyllä tiedä, Viitanen naurahtaa.

Koska Beatlesin kappaleet ovat lyhyitä, keikka etenee vauhdilla. Kuin varkain ollaankin jo puolivälin krouvissa. Yhdeksäntenä kappaleena kuullaan jättihitti All My Loving. Toivoin, että kyseinen kappale olisi kestänyt kauemmin, niin paljon nautin sen kuuntelemisesta.

Vielä vähän ennen loppua Tinos esittää She Loves You -kappaleen ja pyytää yleisöä liittymään mukaan lauluun. Yleisö lähtee mukaan joka kerralla hieman enemmän. Lopuksi yleisöstä lähtee komea kuoromainen ääni, joka miellyttää bändiä. Pian show on ohi, ja lava tyhjenee. Olipahan hienot kaksi tuntia.

Hetken verran muissa maailmoissa

Elvis vs Beatles, kumpihan tässä sitten voitti? Mielestäni molemmat onnistuivat. Elviksen biisien aikana mieleni oli seesteinen. Raulis Memphis Band soitti Elviksen uran alkupäästä rauhallisia kappaleita. Tinos taas oli dynaaminen ja täynnä asennetta. Heidän settinsä sisälsi menoa ja meininkiä, mutta myös rauhallisempia, hieman herkempiä biisejä. Molemmat bändit tekivät kunniaa alkuperäisille esittäjille.

Kävellesäni takaisin autolleni olo on hämmentyt. Olen viettänyt viimeiset kaksi tuntia maailmassa, jota en koskaan itse päässyt kokemaan. Kaksi tuntia, yhden artistin ja yhden bändin tunnettuja biisejä, kaksi loistavaa bändiä, musiikkia rakastava yleisö ja tunnelmallinen konserttisali. Ne siihen vaadittiin. Etenkin poikkeuksellisen vuoden takia olen iloinen siitä, että kaikki salissa olleet varmasti unohtivat huolet ja murheet hetkeksi. Osa palasi mielessään ehkä lapsuuteen, nuoruuteen tai aikuisuuteen. Syvälle muistojensa maailmaan. Ilta on Kannelmäessä pimennyt, mutta legendaaristen biisien loiste ei ole vieläkään sammunut.