Korona-aika on kyllä ihmeellistä aikaa. Moni ajattelee sen olevan elämän pahinta aikaa, mutta itse löysin siitä hieman erilaisen näkökulman.
Olen työskennellyt kohta 11 vuotta varhaiskasvattajana, lastenhoitajana päiväkodissa. Ala mitä sanotaan leikkisästi “kutsumusammatiksi”, mitä todellisuudessa se ei ole, tai ainakin jos on joskus ollut jollekkin kutsumus niin sekin viedään lisäämällä työn kuormittavuutta.
Sitten saapui vaarallinen epidemia, joka muutti hieman arjen dynamiikkaa. Mutta itseasiassa hyvään ja helpottavampaan suuntaan.
“Yhdessä päiväkodin ryhmässä saa olla korkeintaan kolmea kasvattajaa vastaavaa määrää lapsia. Alle 3-vuotiaiden ryhmässä voi olla korkeintaan 12 lasta (1 kasvattaja/4lasta), yli 4-vuotiaiden ryhmässä korkeintaan 21 lasta (1 kasvattaja/7 lasta), yli 3-vuotiaiden osapäivähoidossa 1 kasvattaja/13 lasta.”
Lähde: Henkilöstömitoitus varhaiskasvatuksessa | Tehy
Viittaan Tehyn kirjoitukseen että lukija näkee tässä todellisen henkilöstömitoituksen ennen koronaa. Kun epidemia iski yhteiskuntaamme, vaati se myös päivähoidossa toimenpiteitä; ei kertakaikkiaan saanut tuoda räkäisiä lapsia hoitoon. Ja Tampereella kyseisessä päiväkodissa työskennellessäni tämä näkyi siten, että vanhemmat tottelivat. En epäröi etteikö se olisi heille ollut extrarankkaa koska koitappa tehdä etätöitä kun pienokainen pyörii pikkunuhassa ja haluaa vanhemman huomiota. Mutta tässä kolumnissa haluan tuoda sen päivähoidon varhaiskasvattajan näkökulman esiin syystä että on vielä joitain vanhempia jotka kuvittelevat että “tehän vain leikitte lasten kanssa, sehän on helppoa työtä, ihan tarpeeksi siitä saa palkkaa”. Noh, voin sanoa että työ oli nautinnollisempaa kun oli vähemmän lapsia hoidossa. Seuraavaksi kerron miten tämä näkyi lapsissa.
Lapset olivat paljon rauhallisempia ja silloin myös työntekijät voivat paremmin. Ne kaikista hiljaisimmatkin yksilöt tulivat kuulluksi. Normaalioloissa arjen kiire vie tämän tilaisuuden eikä varhaiskasvattajan työntekijä ehdi havainnoimaan tai kuulemaan lasta tai olemaan läsnä. Päiväkodissa on myös tilojen puolesta ongelmallista kun on esim. 21 lasta samaan aikaan paikalla niin työhyvinvointi kärsii melusaasteesta ja stressaavista konfliktitilanteista, mitä suuret lapsiryhmät aiheuttavat.
Koronatilanne sai minut siis heräämään ja haluaisinkin ravistella päättäjiä yhdessä varhaiskasvattajien kanssa kysyen perimmäistä kysymystä: Oliko ennen sittenkin paremmin? Ajat jolloin päiväkodit olivat kodinomaisia ja ryhmiä oli korkeintaan 4, ei 7. Varhaiskasvatuksen laatu paranee kun työntekijät eivät kuormitu suurista lapsiryhmistä. Opettajilla on pedagoginen vastuu varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ja siinä sivussa lastenhoitajat ovat kuin perushoidon liukuhihnatyöntekijöitä. Moni näin ollen vaihtaakin alaa johonkin mielekkäämpään. Työ menettää merkityksensä kiireen ja paineen takia, sitähän ei näytetä edes vaikka ehdotettaisiin Arman Pohjantähden alla-ohjelmaan.
Kirjoittaja on Aino-Kaisa Kantola, varhaiskasvatuksen ammattilainen Tampereelta
