Aarteet Kiertoon -kierrätystavarakaupan voimanaiset. Anne Hämäläinen (vas.) ja Ulrika Rasinmäki (oik.)

”Ihmiset hakevat persoonallisia tavaroita, joilla on oma historiansa ja tarinansa”, kertoo Ulrika Rasinmäki.

Anne Hämäläinen perusti keväällä 2018 Aarteet Kiertoon -kierrätystavarakaupan. Syksyllä kauppa muutti nykyiseen liiketilaansa Porthaniankatu 6:een. Ulrika Rasinmäki tuli mukaan silloin.

Juomalasit eri aikakausilta kertovat omaa historiaansa.

”Ajatuksena oli ensin perustaa Pop Up -kauppa ja tyhjentää varastoja, mutta tässä edelleen ollaan. Kotona on koko ajan kunnostettavia, korjailtavia tavaroita ja pestäviä tekstiilejä. Ehkä jatkamme niin kauan, että saamme omatkin tavarat kiertoon varastoista”, kertoo Ulrika Rasinmäki. 

”Koitamme saada toimintaamme logistiikkaa. Tavaran pitää liikkua. Maksamme kuitenkin alv:n ja tämä on oikeaa yritystoimintaa, eikä mitään nappikauppaa. Ostaessamme tavaraa kauppaamme mietimme, että onko järkevää ostaa tätä tavaraa ja käykö se mahdollisesti kaupaksi”, Ulrika kertoo.

”Näillä tilavuokrilla ei kannata perustaa euron tavaran kauppaa. Myymme siistejä, puhtaita ja toimintakunnossa olevia tavaroita ja tekstiilejä. Sellaisia, mitä voisimme myös itse käyttää”, Anne Hämäläinen kertoo.

Aarteet Kiertoon -kierrätystavarakaupassa voi tehdä löytöjä.

Vuodenajat rytmittävät myynnissä olevaa valikoimaa

”Vaihdamme näyteikkunaamme tavarat sesongin tai teeman mukaan. Kevät-, kesä-, syksy- ja joulunaika rytmittävät myynnissä olevaa valikoimaa. Ulrika on erikoistunut näyteikkunoiden somistukseen. Nyt valmistaudumme syksyyn ja laitamme näyteikkunoihin uutta ilmettä ja uusimpia tavaroita. Lähiaikoina on suunnitteilla myös vintage-näyteikkuna”, Anne kertoo.

Aarteet Kiertoon -kierrätystavarakaupassa asiakkaina käyvät alle 40-vuotiaat ja nuoret, jotka etsivät ensimmäiseen kotiinsa tavaroita. Sitä vanhemmat etsivät jotain pientä erikoista, joka tuo muistoja mieleen tai jonka voisi ostaa lahjaksi. Kauppaan voi myös tuoda tavaraa vaihtoon.

Laura Vähäsaari etsi tavaraa uuteen toimistoonsa ja poikkesi Aarteet Kiertoon -kauppaan.

”Olen ekaa kertaa täällä. Etsin uuteen toimistooni tavaraa ja löysin kahvipannun. Mielestäni täällä on monipuolinen valikoima. Olen monta kertaa mennyt tästä ohi ja nyt oli hyvä syy tulla käymään”, sanoo Vähäsaari.

Laura Vähäsaari löysi kahvipannun.

Jos etsimääsi tavaraa ei löydy kaupasta, niin voit jättää toiveesi toivelistalle

”Meiltä kysytään usein puhelimia, mutta niitä meillä ei ole myynnissä. Matkamuistoja ja hassujakin tavaroita kysytään. Rähjäinen peltirasia voi olla jollekin aarre. Ihmiset hakevat persoonallisia tavaroita, joilla on oma historiansa ja tarinansa. Meiltä löytyy myös Arabian ja Iittalan astioita. Turisteja kiinnostaa Suomi-design”, Ulrika kertoo.

”Eräs mies etsi soppatykin kauhaa. Puoli vuotta myöhemmin sellainen löytyi. Hän oli jättänyt toiveensa toivelistalle ja otimme häneen yhteyttä soppakauhan löydyttyä. Jos asiakas ei löydä etsimäänsä tavaraa kaupasta, niin hän voi jättää toiveensa toivelistalle”, kertoo Anne.

Kevään koronapandemia vaikutti niin, että maaliskuusta loppukesään oli hiljaisempi aika. Kauppa oli kuitenkin auki. Kaupankäynnissä näkyi selvästi turistien puuttuminen. Elokuussa kävi muutama saksalainen turisti, mutta lounastunnilla kävijöitä ei ollut kuten aikaisemmin. Nyt näkyy pientä vilkastumista.

Teemu Hartman poikkesi kauppaan katsomaan, löytyisikö jokin aarre mukaan.

”Poikkesin ihan ensimmäistä kertaa katsomaan, jos täältä löytyisi joku aarre. Valikoima on monipuolinen ja tunnelma on tervetullut ja lämminhenkinen. Löysin Robbie Williamsin elämänkerran”, kertoo Hartman.

Teemu Hartman löysi Robbie Williamsin elämänkerran.

www.aarteetkiertoon.fi

Teksti ja kuvat: Hannele Ågren