“Vain suomalainen maksaa satasen, ettei naapuri saa viittäkymppiä.” Näin kuuluu vanha sanonta meistä. Olen tosin aiemmin olettanut sanonnan kuvaavan vain meitä ihmisiä.
Ostin pihalleni ison talipötkylän. Viljaa, siemeniä, pähkinöitä – kaikin puolin sellaisen, jonka pitäisi talvipakkasilla kelvata pihan linnuille. Olisi sitten kissoillakin mukavaa kytätä niitä ikkunasta.
Pötkylän ostin ja ripustin pihalleni viikko sitten. Katsoin hyvän ja tukevan oksan, jonka vierellä on muutamia pienempiä. Laitoin vielä tikkuja pötkylään orsiksi, että lintujen olisi oikein hyvä tulla murkinoimaan.
Nyt katsoin ikkunasta kissan kanssa touhua pihalla. Olen ihmetellyt, kun ei talipötkö kelpaa. Vaan kelpaisipa se. Lintuja puu täynnä ja kova liikenne sen ympärillä. Aina, kun yksi lintu koittaa mennä syömään, kaksi muuta ajaa sen pois. Niin ettei lopulta yksikään pääse syömään. Ovatko pihani tintit niin suomalaisia, että mieluummin kuolevat kaikki nälkään kuin sallivat naapurinkin syövän? Vai onko tämä vain yksi niistä todella kummallisista “vain Hyvinkää” – ilmiöistä, joihin olen kuuden asuinvuoteni aikana täällä törmännyt? Vai ovatko pihani tintit vain erityisen tärähtäneitä?
Lähdin tutkimaan lintujen käyttäytymistä lintulaudoilla Internetin eri tiedonlähteistä, vaikka olisi pitänyt oikeasti olla tekemässä ihan jotain muuta. Selvisi, että talviruokintapaikoissa linnuilla on kuin onkin omanlaisensa järjestys. Siltähän tuo kaaos ei ikkunasta katsoen näyttänyt. Isommat ja ärhäkkäimmät linnut syövät yleensä ensimmäisenä, pienempien odottaessa vuoroaan kauempaa, joskin tässäkin säännössä on poikkeuksensa. Esimerkiksi punatulkut ovat tiaisia kookkaampia, mutta saattavat olla niin leppoisia, että antavat toistenkin ruokailla samaan aikaan, varsinkin, jos ruokaa on reilusti tarjolla. Jotkut pienemmät linnut taas voivat olla niin ärhäköitä, että änkeävät jonon eteen, kunnes muilla menee hermo.
Katsoimme kissan kanssa touhua uudelleen ikkunasta. Tiaiset eivät ajaneetkaan toisiaan pois laudalta, vaan joitakin vielä pienempiä varpuslintuja. Vaikeaa sanoa näin kaukaa lajeista mitään, mutta totta tosiaan – pienemmät yrittivät omia koko jättimäisen talipötkön, ja tiaiset hermostuivat. Hetken päästä ilmeisesti oikea järjestys oli löytynyt, tai suuri lintusota siirtynyt muualle pihamme tyhjennyttyä täysin linnuista.
Toisaalta lintujen samanaikaisesta laudalla parveilusta on myös hyötyä, kun isolla porukalla on helpompi huomata lähestyvät saalistajat, ja jotkut linnut pudottelevat siemeniä maahan muille.
Ainakin kissoilla on kohta niskat kipeinä, kun seuraavat lintujen menoa silmä kovana. Ja minä opin taas jotakin uutta.
P.S. Kirjoittaja ei ole luonto-asiantuntija, mutta erottaa toisistaan ainakin variksen ja talitiaisen. Sekin on jotakin nykypäivänä.
HANNA AULAVUORI
17.2.2022
