Irene Hursti on hyvinvointialan yrittäjä. Irenen yritys Jalatar tarjoaa muiden palveluiden lisäksi tiibetiläistä äänimaljahoitoa ja sointukylpyä. Äänimaljahoidot hoitavat ja tasapainottavat kehoa monella eri tasolla.

– Äänimaljahoidoissa on tarkoituksena se, että äänimaljojen äänet ja värähtelyt normalisoivat kehon toimintoja. Lihakset ja hermosto rentoutuvat, mieli rauhoittuu, hengitys syvenee ja verenpaine laskee, Irene kuvailee.

Pysähtymisen vaikeus ja kyvyttömyys rentoutua ovat monelle syy hakeutua hoitoon.

– Stressi, työkiireet, on koko ajan kaikenlaista eikä vaan kykene rentoutumaan, Hursti kertoo.

Äänimaljahoidoilla on syvärentouttava vaikutus

– Kun ihminen on mieleltään levollinen ja keho rento, kaikenlainen itsetuntemus paranee.

– Tutkimusten mukaan 45 minuuttia sointukylpyä tai äänimaljahoitoa vastaa kolmea tuntia yöunta, Irene toteaa.

Irene kertoo äänimaljojen soiton olevan intuitiivistä.

– Ei soiteta mitään tiettyä melodiaa. Tietenkin olen oppinut tietyn kaavan, jota voin soveltaa. Mutta koskaan en ole soittanut kahta kertaa samalla tavalla. Se, miten soitan, riippuu ihan osallistujista. Sen näkee ja aistii, Hursti sanoo.

Merkittäviä asiakaskokemuksia

-Asiakas on ollut hyvin jännittynyt ja tuntenut ettei henki kulje. Sitten hoidon jälkeen näkee, kuinka silmät kirkastuu ja asiakas itse sanoo, että henki kulkee. Tulee itselle ihan kylmät väreet, kun saa ison muutoksen aikaan toisen elämässä. Siinä on kiitollinen ja nöyrä olo, Irene kuvaa.

Irene on soittanut äänimaljoja myös lapsille, joilla on keskittymisen ja toiminnan ohjauksen haasteita. 

– Lapsi ei pysty itse välttämättä sanoittamaan, eikä lähde analysoimaan. Sitten näkee kun hän on mun vieressä aivan täysin rentoutuneena. Sellainen jää todella hyvin mieleen, Irene kertoo.

Kuuntele Irene Hurstin haastattelu: