Ihmisten loukkaantuminen muiden mielipiteistä laittaa tukkanuottasille (Kuva: Pxfuel)

Vitsailla ei voi, kaikilla ihmisillä on aina joku taka-ajatus, sarkasmi kuolee. Miksi ihmiset loukkaantuvat nykyään kaikesta?

Työskennellessäni lentoemäntänä olen saanut jatkuvasti kuulla kettuilua, tytöttelyä ja vitsailua, monesti työkavereilta. Kerran kapteeni pyysi kahvia äidinmaidolla, kun kuuli, että olen vähän aikaa sitten saanut lapsen. En ilmoittanut asiasta esimiehelleni, en tehnyt rikosilmoitusta, vaan otin asian vitsillä, juuri niin kuin se oli tarkoitettu otettavan.

Miksi ihmiset ovat nykyään niin herkkiä? 

Muutama vuosi sitten nousi kamala kohu, kun Teri Niitti kertoi suhteellisen suorasanaisesti oman mielipiteensä lentokoneessa viereisellä paikalla imettävästä äidistä. Tai lähinnä siitä, miten äiti ei verhonnut itseään ja rintavarustustaan. Hän joutui sellaiseen myrskyn silmään tämän some-postauksen jälkeen, että ihmiset jopa lähettivät hänelle tappouhkauksia. Siis anteeksi mitä? Ensinnäkin, tämä oli vain yhden ihmisen yksi mielipide ja toiseksi: pyyntö laittaa jollain pienellä kankaan palalla rinta piiloon, oli mielestäni aivan kohtuullinen, oli lapsen ruokkiminen kuinka luonnollinen asia tahansa. 

Herkkähipiäiset imettäjät ottivat heti itseensä, loppujen lopuksi lähdettiin aivan laukalle ja puhuttiin naisten oikeuksista, ihan kuin Niitti olisi ottanut niihin kantaa ja solvannut kaikkia maailman naisia.

Tämän vuoden kuumin puheenaihe tuntuu olevan Harry Potterin luojan, J.K. Rowlingin twiittaukset sukupuolten häivyttämisestä ja trans-fobiasta. Ymmärrän tuohtumuksen, mutta eikö voisi vaan antaa polkupyörän suuntaviittaa ja elää elämäänsä tahtomallaan tavalla ilman, että käyttää aikaa ja energiaa siihen, että on pahoillaan ja antaa tuollaisten mielipiteiden mennä ihon alle? 

Miten nämä herkkähipiäiset ihmiset oikein sitten syntyvät? Ärsytyskynnys on näinä päivinä todella matalalla, ihan kuin ihmiset haluaisivat olla negatiivisia ja huonolla tuulella. Tällä tavalla saa myös nostettua itsensä jalustalle ja olla osa loukkaantujien ryhmää. Perimmäinen syy on siis varmasti tulla hyväksytyksi ja ryhmän jäseneksi. 

Some on tehnyt sen, että asioita voidaan ymmärtää helpommin väärin eikä voida ollenkaan kontrolloida, miten viesti tulkitaan. Somessa on myös helppoa antaa törkeää palautetta kasvottomana, kehittää se kuuluisa someraivo ja kirjoitella keskustelupalstat täyteen vihaisia kommentteja. 

Minua lähinnä ärsyttää se, että nykypäivänä ei uskalla enää lausua julkisesti mitään omia kantojaan ilman, että saa aikaan joissain ihmisissä syviä ärtymyksen tunteita, eikä asioille anneta niiden ansaitsemaa huumoriarvoa. Mielipiteitä on kaikilla ja niitä pitääkin olla, mutta onhan se kamalaa, jos yrität kertoa hyvän vitsin ja saatkin nauramisen ja selkään taputtamisen sijaan pari tappouhkausta. Ja rakastamani sarkasmi – sitä uskaltaa viljellä enää kotona neljän seinän sisällä. Sääli, tätä menoa maailmasta tulee kyllä totinen paikka. 

Ja siitä minä kyllä loukkaannun!

Salla Ahtola