Internetin ihmeellinen maailma. Kuvituskuva: Piqsels.com

Selailin twitteriä, ja törmäsin hauskaan twiittiin kissasta. Näin alkaa miltei jokainen syväluotaava jäniksen koloon tipahtamiseni netin ihmeellisessä maailmassa. Joskus päädyn aamuyön tunteina selvittämään, miksi nettihuijarit haluavat siirtyä Facebookin tai Twitterin yksityisviesteistä keskustelemaan kanssani Hangoutsiin, tuohon Googlen sovellukseen, jota harva ihminen enää edes käyttää.

Kerron vastauksen. Hangoutsissa huijareita ei voi raportoida, eikä jäljittää, kun taas isommilla alustoilla huijarien tilit poistetaan melkoisen nopeaa tahtia. Netissä toimivien huijareiden kanssa tietoisesti keskusteleminen on alkanut käydä suhteellisen yleiseksi harrastukseksi, ja aiheesta löytyy monenmoista juttua ja videoita. Suomalainen Paulin Pelivideot – kanava Youtubessa on hyvä esimerkki aiheesta, ja olen suurella riemulla katsonut monta Huijataan huijareita- videota Paulilta. Suosittelen lämpimästi.

Kissatwiitti vei minut kurkkaamaan sen julkaisijan käyttäjätiliä, koska halusin tietää, kuka tuon hauskan ja nokkelan sanailun takana on. En yllättynyt, kun kyseessä on Ylellekin työskentelevä journalisti ja podcastaaja Nadja Mikkonen. Hän on linkannut sivuilleen myös Yle Areenan Ylen nopeet ja syvät uutiset – jakson, jossa kerrotaan Mäntsälässä 25.9. järjestetyistä jättikasvisten kasvattajien SM-kilpailuista, ja on haastateltu jättikasvisten kasvattajaa. Mies on kasvattanut muun muassa kolme metriä pitkän porkkanan. Kilpailun voitti otsikossa mainitsemani 306,2 kiloinen kurpitsa. Huvituin Ylen aiheotsikosta “Vihannekset”, ja päädyin klikkaamaan sitä. Löysin uutisen viraaliksi päätyneestä Mauri-kissasta, jonka Tik Tok- videoissa Mauri syö vihanneksia, ja 5 miljoonaa ihmistä katsoo. Tai ainakin sen videon, missä Mauri mutustaa kurkkua. 

Jotakin koukuttavaa tällaisissa jutuissa siis on. 5 miljoonaa katselukertaa suomalaiselle kissalle syömässä kurkkua. Nostan hattua Maurin menestykselle ja annan hänelle lisää katselukertoja. Tik Tokissa videon katsomisen jälkeen sovellus ehdottaa lisää videoita, palveluskoirista kansanedustajien palkkoihin. Uusi kierre on alkamassa. 

Mutta ennen kuin alan katsomaan lisää videoita, pysähdyn pohtimaan, mikä ihme minut vie aiheesta toiseen näin sujuvasti ja mutkattomasti? Internetin eri sovellusten algoritmit, vai minä itse? Miten päädyn monen eri aiheen kautta oman podcastini mainostamisen sijaan Twitterissä etsimään tietoa nettihuijareista, tai kurkkuja syövästä kissasta, tai jättivihanneksista?

Minä en tiedä. Mutta nautin suuresti tästä virtuaalisesta matkasta. Julkaistun podcastini eteenpäin twiitaaminen jää toiseen kertaan. Päädynkin kuuntelemaan Yle Areenasta Nadja Mikkosen Sielun tietotoimisto- sarjaa. Kohta etsin netistä juttuja paranormaaleista kokemuksista ja muutaman tunnin kuluttua löydän itseni lukemasta kummitustarinoita.

Hanna Aulavuori

27.9. 2021