Helsinkiläinen Zahra Karimy, 17, aktivisti ja juontaja, haluaa tuoda esille yhteiskunnan epäkohtia, tukea ihmisoikeuksia ja edistää naisten ja tyttöjen oikeuksia.

Nuori Karimy opiskelee Kulosaaren yhteiskoulussa yhteiskunta- ja talouslinjalla. Hän on aktivisti ja juontaa erilaisissa tilaisuuksissa. Hänen normaali päivänsä koostuu usein aamulla koulusta ja iltapäivällä saattaa olla vastassa paneeli, konferenssi tai jokin muu tapahtuma.

Karimyn ollessa yhden vuoden ikäinen, perhe joutui pakenemaan sisällissotaa Iraniin. Sieltä he hakivat turvapaikkaa Yhdistyneiden Kansakuntien avustuksella Suomeen. Karimyn perheessä käydään keskustelua Suomen sekä kansainvälisestä politiikasta. Erityisesti isän kanssa hän puhuu poliittisista asioista paljon. Kotimaassaan naisten ja tyttöjen oikeudet ovat huonommassa jamassa verrattuna Suomeen. Karimyn elämäntilanne olisi täysin erilainen, jos hän olisi jäänyt perheensä kanssa Afganistaniin. Hän on siitä erityisen kiitollinen, että pääsee toteuttamaan itseään täällä, omalla tavallaan.

Velvollisuudentunne vei mukanaan

Ensimmäinen mielenosoitus oli hänen ollessaan 13-vuotias, kun Sipilän hallitus päätti leikata opintotukia. Karimy koki tämän koskevan myös häntä ja halusi täten päästä vaikuttamaan. Hänen mielestään mielenosoituksissa parasta on se, että yhä useampi nuori osallistuu niihin. Mielenosoitusten myötä nuorille tulee sellainen tunne, että he tulevat kuulluiksi.

‘’Nuorissa on voimaa!’’, ylistää Karimy.

Vihaviestit kasvattivat tahtoa jatkaa

Mielenosoitukset usein herättävät paljon mielipiteitä ihmisten keskuudessa. Negatiivisia puolia mielenosoituksissa ovat mahdolliset vihaviestit. Silloin, kun Karimy käytti aktiivisesti Twitteriä, hän sai siellä palautetta liittyen toimintaansa, hyviä että huonoja. Häntä ei kuitenkaan mikään ole pysäyttänyt. Karimy aikoo jatkaa toimintaansa ihmisoikeuksien puolesta.

Karimy oli 15-vuotiaana osallistunut SuomiAreenan paneelikeskusteluun Porissa, jossa juonsi monikielisyyttä ja suomalaisuutta. Tämän tilaisuuden jälkeen vihaviestejä sateli. Karimy tiedostaa, että tämä johtuu usein ihmisten tietämättömyydestä ja uteliaisuuden puutteesta heille vieraisiin asioihin.

‘’Olet sitten kuka tahansa, kenenkään ei pitäisi kuunnella loukkauksia’’, sanoo Karimy.

Hän on oppinut sen, että kaikki negatiiviset sanat menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

‘’Mun äänen merkitys on ollut niin kova, että näin moni ihminen pahoittaa mielensä’’, Karimy kuitenkin toteaa.

‘’Se kertoo paljon’’, hän miettii.

Karimy haluaisi opiskella lisää politiikkaa ja viestintää yliopistossa. Mediaopinnot – journalistiikka ja medianomin tutkinto on ollut mielessä. Karimyllä on unelma rahoittaa kouluja kehitysmaihin, hänelle olisi tärkeää saada koulutus erityisesti naisille ja tytöille. Sen kautta he oppisivat omat oikeutensa ja pitäisivät niistä kiinni.

Tulevaisuudessa Karimy haluaisi työskennellä YK:ssa rauhanneuvottelijana, koska hän haluaa antaa takaisin taholle, joka on mahdollistanut hänelle tämän kaiken.