Väkivaltaisuudet ja ampumiset riivaavat Malmöä

Malmön kaupunkia ovat riivanneet väkivaltaisuudet ja ammuskelut./ Max Pixel

Malmön vuosi 2017 on koostunut useista ampumistapauksista ja väkivaltaisuuksista. Malmön poliisi yrittää löytää ongelmaan ratkaisua.

 

Suuri huoli väkivallan leviämisestä

Jo viimeisen kahden vuoden ajan Malmön kaupunkia Ruotsissa ovat riivanneet lukuisat väkivaltaisuudet. Esimerkiksi tammikuun kolmantena päivänä läntiseltä Kattarpsvägeniltä löydettiin 18-vuotias tyttö ammuttuna. Neljä miestä otettiin kiinni ja kuulustelujen jälkeen kolme miehistä pidätettiin epäiltynä murhan yrityksestä. Muutamien päivien päästä heidät kuitenkin vapautettiin, koska poliisin mielestä ammuskelussa saattoi olla kyse harhalaukauksista.

Väkivaltaisuuksista johtuen osa poliiseista on yrittänyt säätää kovempia lakeja, jotta rikollisjengit saataisiin nopeammin kiinni.

”Voisimme miettiä, onko nykyinen säännöstö riittävä käsittelemään tällaisia nuoria miehiä, jotka osoittavat täydellistä välinpitämättömyyttä. Heidän ampumismenetelmänsä on todella häikäilemätöntä”, poliisialuepäällikön sijainen, Mats Karlsson, sanoo.

Vankilatuomioita ei nähdä tehokkaina rangaistusmenetelminä.

”Olemme saaneet hyvin kiinni paljon ihmisiä, mutta se ei todistettavasti auta meitä pidentämään heidän vankeustuomioitaan. Vankeus ei ole niin tehokasta, kuten moni saattaa kuvitella. Ihmiset saattavat yleisesti luulla, että vankila on paljon tehokkaampi kuin mitä se oikeasti on. Sen sijaan, meidän pitää aloittaa ruohonjuuritasolla ja työskennellä yhteiskunnassa.”

 

Sivullisia uhreja

Heinäkuussa, eräänä perjantaina, 20:n tunnin aikana oli kolme ammuskelua. Yksi Rosengårdissa, perjantain vastaisena yönä, toinen Holman aukiolla, klo 18 aikoihin, ja kolmas jälleen Rosengårdissa noin klo 20 illalla. Kaikki nämä ampumiset tapahtuivat ihmisten asuinalueilla.

Ensimmäisessä ampumisessa Rosengårdissa, usea viaton ihminen päätyi vaaran vyöhykkeelle, kun oletettu automaattiase laukaistiin. Ainakin 13 ihmistä oli huoneistossa kahdeksassa eri kerroksessa, kun rakennustaa tulitettiin.

Sivullinen joutui uhriksi myös 12.tammikuuta 2017, kun bussipysäkillä ollut 16-vuotias Ahmed Obaid, ammuttiin kuoliaaksi. Kaksi henkilöä pidätettiin myöhemmin epäiltynä osallisuudesta ampumiseen, mutta heinäkuussa 2017, ei pidätystä eikä tuomiota oltu tehty.

“On vaikeaa tietää, johtuiko tällainen ampuminen (Rosengårdissa) siitä, että rikoksentekijä ei kyennyt hallitsemaan asettaan, vai oliko se tehty tietoisesti. Yleisintä näissä tapauksissa on se, että rikolliset ampuvat muita rikollisia, mutta olen huolissani siitä, että kaikki eivät hallitse aseitaan,” Karlsson pohtii.

 

Ennaltaehkäisevää apua

Viimeisin Malmön ampumistapaus tapahtui ruotsalaisen Expressenin mukaan 16.syyskuuta lauantaina. Tuolloin Malmön läntiseltä Skrävlingevägenin alueelta kuului useita kovia laukauksia. Paikan päälle osunut mies loukkaantui ammuskelusta, ja hänet kuljetettiin suoraan sairaalaan.

”Meidän täytyy saada nämä syylliset pois kaduilta. He aseistautuvat ja ampuvat tahattomasti toisiaan mitä pienemmästäkin rikkeestä, tämän täytyy loppua,” poliisialuepäällikön sijainen Karlsson painottaa.

Mats Karlssonin mukaan osa poliisin ennaltaehkäisevästä työstä on sellaista, johon voi hakea, jos haluaa päästä rikollisuudesta pois.

”Meillä on suuri vastuu auttaa ihmisiä, jotka haluavat jättää taakseen rikolliset piirit. On niitä, jotka haluavat lähteä, mutta lähteminen pois ei ole niin helppoa. Siksi meidän täytyy olla täällä valmiina auttamaan heitä.”
 

Teksti: Pekka Luokkala

Lähteet: http://www.expressen.se/kvallsposten/samtliga-skjutningar-i-malmo-under-2017/

http://www.expressen.se/kvallsposten/sa-vill-polisen-stoppa-valdsvagen-i-malmo/

Kuva:   http://maxpixel.freegreatpicture.com/Live-fire-Firearm-Pistol-Shooting-Exercise-2539089

 

 

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Tuoreimmat