Tekaistuja valmistajia, halvahtavia kopioita – teknologiapiratismin törkeydet karmaisevat

Olen päästänyt toistaiseksi tuntemattomasta syystä sisäisen, lähes pakkomielteisen totuuden vankkumattoman etsiskelijäni, toisin sanoen sukupuuttoon päin kangistuvan lajin eli tutkivan journalistini valloilleen viime aikoina luodessani tuotearvosteluita. Arveluttavaa käyttäytymistä seurannut ulostulo oli tällä kertaa toivottu. Tarpeellinen kaivaminen generoi hedelmää.

 

Tonkiessani läpi maamme markkinoille kuluvana keväänä laskeutumassa olevien sähköpyörien tarkennettuja teknisiä tietoja, osien alkuperää ja maahantuojien myyntituotteiden selosteita panin empimättä merkille muutamia hämärältä haiskahtavia seikkoja. Kävi ilmi, että eräs kiinalaisvalmisteinen malli olikin monella tapaa aivan jotain muuta kuin mitä kuluttajaystävällinen lyhyt kuvaus verkkokaupassa antoi ymmärtää.

 

Tehdas, jossa kyseistä mallia on olettavasti löydettävän informaation varassa kasattu kokoon, näyttäytyi tammikuussa ikuistettujen Google Earthin satelliittikuvien perusteella tyhjäksi tontiksi keskellä rakentamatonta joutomaata. Samaa mallia valmistavan yrityksen pääkonttori osoittautui samaisella tavalla myös yllättäen olemassaolemattomaksi.

 

Toinen jättiläismäisten teollisuushallien rykelmä, jossa pyörän sähkömoottori, akku josta se imee virtansa sekä monet muut elintärkeät osat ovat saaneet alkunsa, sijaitsi sattumoisin keskellä valtavaa kuusikaistaista moottoritietä, kirjaimellisesti keskellä ei mitään. Tarkistin osoitteet postinumeroineen vielä useaan otteeseen, mutta lopputulos oli täsmälleen sama. Päivänselvästi lavastetut ja tavattoman huonosti käsitellyt kuvat tuotantolinjoista saivat viimeistään pähkäilemään tätä vesiperien kokonaisuutta ja epäilemään vahvasti sitä, että kyse olisi lähinnä pelkästä yhteensattumasta. Miksi? Peitelläänkö tässä mahdollisesti jotain suurempaa ihan tarkoituksella ja astetta kovemmalla vaivalla? Johtopäätökseni edellä mainittujen faktojen varjossa on juurikin tämä. Itä-kiinalainen kulkuneuvoalan korporaatio sekä moottorivalmistaja ovat siis ainakin kirjoilla sijainneissa, mutta polttava kysymys kuuluukin: mistä (fyysisesti) sähköpyörät lähtevät matkaamaan kohti kylmää pohjolaa?

 

Sainpas myöskin sellaisen täysin vähäpätöisen yksityiskohdan selville, että Australiassa toimii samanniminen polkupyörätuottaja kuin itäisessä Kiinassa. Aussiyhtiö aloitti toimintansa jo vuosikymmeniä ennen jälkimmäistä. Logot muistuttavat erehdyttävän paljon toisiaan. Australialaisen valmistajan viime vuoden valikoimasta löytyy malli, joka tuo kiinalaiseen malliin verrattaessa mieleen identtiset kaksoset. Tuon on pakko olla jäljennös! Vaiko toisinpäin? Lukuun ottamatta kiinalaisen tekeleen moottoria ja akkua, en huomaa yhden ainuttakaan suunnatonta eroavaisuutta niiden välillä. Myytiinkö kiinalaisille kenties jonkin sortin lisenssi markkinoiden laajentamiseksi? Tästä ei vielä nykyhetkellä ole osviittaa. Yrityksillä ei myöskään ole minkäänlaista yhteyttä keskenään.

 

Normaalin kuluttajan arkipäivää eivät tämänkaltaiset huolestuttavat asiankohdat hetkauta melkeinpä lainkaan. Harvemmin myöskään on normaali kuluttaja aidosti kiinnostunut esimerkiksi jokapäiväisten käyttöesineiden alkuperästä. Kuten kaikki tiedämme, hyvin runsas osuus ympäröivästä materiasta on nykypäivänä kotoisin nimenomaan Kiinasta. Tuote kuin tuote, jos se on ehjä, istuu käteen ja jos siinä ei päällisin puolin ole mitään poikkeavaa, menee se käyttöön, eikä siihen kiinnitetä sen enempää huomiota. Mutta mitä tapahtuu, kun vaikkapa tavallinen teknologiatuote on sisältä viallinen, eikä toimi niin kuin sen pitäisi ja seuraa odottamaton tapaus? Kun tämä tapaus eli tuotteen hallitsematon rikkoutuminen pahimmillaan aiheuttaa fyysisiä vahinkoja käyttäjälleen, kenen suuntaan käännytään? Sairaanhoidon piiriin, vakuutusyhtiöön, kuluttaja-asiamieheen, kuluttajansuojaasiamieheen sekä turvallisuus- ja kemikaalivirastoon eli Tukesiin.

 

Tukes on tehnyt erinomaista työtä jo yli 20 vuotta ja on onnistunut ehkäisemään useiden sarjaonnettomuuksien syntymistä ennakoivalla ja ripeällä reagoinnilla. Nostettakoon kunnioitettavana esimerkkinä se, että Tukes testautti viime vuonna satunnaisella haalinnalla noin 600 sähkölaitetta, joista vain 20 prosenttia sai moitteettomat paperit. Osa testin läpäisemättömistä laitteista kerättiin takaisin kuluttajilta tai asetettiin myyntikieltoon. Ensiluokkaisesta toiminnasta huolimatta valitettavasti Tukeskin on virastona erehtyväinen, eikä se ehdi tai pysty tarkistamaan jok’ikistä tuontituotetta. Ihan kaikkea ei heillekään automaattisesti toimiteta. Kuka on vastuussa, kun sähköpyörän moottori räjähtää kesken pyörälenkin ja ylpeä omistaja saa vakavia, pysyviä vammoja? Maahantuoja? Tulliviranomaiset? Valmistaja? Sangen vaikeaa arvioida juridisesti yhdeltä istumalta.

 

Jos valmistaja jo valmiiksi pakenee vastuuta valeyritysten ja tekaistujen tuotantolaitosten avulla saatuaan tilinsä hyvin epämääräisellä, minimikustannuksin tuotetulla, lähtökohtaisesti viallisella kauppatavaralla niin syyllistä on lähes mahdotonta lähteä etsimään. Voi tietysti olla myös kuviteltavissa, että kiinalainen liikeorganisaatio pyrkii puuhillaan salailemaan työntekijöiden järkyttävän huonoja oloja eli niin sanottuja sweat shop-väärinkäytöksiä. Paperittomat pakolaiset ja rutiköyhät työläiset maaseudulta, halpatyövoiman uhrit raatavat orjien tavoin yötä päivää nälkäpalkalla ja heitä kohdellaan kuin sotavankeja. Työturvallisuutta painetaan villaisella jatkuvasti ja häikäilemätön lapsityövoiman käyttökään ei ole mitenkään epätavallista.

 

Haluatko sinä polkea Arabianrantaa pitkin, itkuisen ja hengenvaarallisen lämpöhalvauksen partaalla kituuttelevan alakouluikäisen yhteen nivomalla sähköpyörällä? Haluatko todella? Kuka maksaa korvaukset kuluttajalle loppukädessä, kun työkyky menetetään? Ei tuoda Suomeen mitään minkä turvallisuudesta saatikka alkuperästä ei voida olla satavarmoja. Eihän?

 

 

Veikka Niemi

Vastaa

Tuoreimmat