Sorretut soturit kebab-kioskien takana

 

Selostajat. Nuo pienet unohdetut työläismuurahaiset urheilutapahtuman tuotannossa. Näkymättömät raatajat, joiden panos iltaan on välttämätön. Raastavan ja veroja vievän työpanoksen takana oleva totuus jää kuitenkin lähes poikkeuksetta pimentoon. Fakta työn määrästä, jonka tämä yksi urheiluyhdyskunnan jäsen tekee ja kantaa hartioillaan kekoon, jää katsojalle muun pelin synkkään, mustaan varjoon.

 

Itse sain heti selostusurani alussa oppia kantapään kautta, mitä se on, kun ”flowta” ei ole. Noutaja tulee. Painuin naama hevosenkengällä selostamaan ensimmäistä Mestis-otteluani muutama vuosi sitten. Ilman sen suurempaa taustatyön tekoa. Joukkueiden kokoonpanot oli präntätty muutamalle A4:lle. En jostain syystä kyennyt arvostamaan sillä hetkellä urheilutoimittajia ammatinharjoittajina. Väheksyin heitä. Ikään kuin todistaen heille, kuinka vähäpätöistä ja yksioikoista heidän tekemänsä työ on. Kuinka se ei vaadi paljoa ponnisteluja. ”Puhujan ja urheiluhullun vikaa minussa on paljon, eiköhän se riitä.” Tämä oli naiivi ajatukseni. Hekumoin pelkästään pääseväni osaksi suurta ja mahtavaa Suomen urheiluhistoriaa vain ja ainoastaan nokkeluuteni ja värikkäiden kielenkantojeni avulla.

 

Onneksi naiivit ajatukseni heitettiin lähes saman tien romukoppaan. Tuo romukopan avokätisesti tarjonnut enkeli oli Tuomas Virkkunen. Futisselostajalegenda, jota olin jo ennen hänen kohtaamistaan mieltänyt omaksi futismaailman idolikseni – vain hänen peliselostuksien osalta. Olin syvästi järkyttynyt siitä työmäärästä, jonka hän joutuu yhtä peliä varten tekemään. Työ kestää päiviä, jopa viikkoja. Omat teoriatason ajatukseni selostamiseen liittyvistä vaikeuksista eivät kohdanneet käytäntöä. Olin yhtä kaukana kuin Suomen futisjoukkue MM-karsinnoista. Olimme toki selostajaporukan kanssa tiedostaneet sen, että tuleva Lempäälän Kisan selostusprojektimme täyttäisi jonkun verran kalenteriamme. Siis vain varsinaisina ottelupäivinä. Onneksi minulle kävi paremmin kuin Suomen Huuhkajille. Pelastaja saapui.

 

Urheiluselostajan ammattia arvostetaan median ulkopuolella aivan liian vähän. Tähän alaan ja sen saamaan palautteeseen, pääasiassa aika ponnettomaan kritiikkin, vaikuttaa suurelta osin normaalitallaajan tuntemus selostuksen saloja kohtaan. Joka on siis poikkeuksetta pyöreä nolla.

 

Kokemus kasvattaa ihmistä antamaan kritiikkiä ja ottamaan sitä vastaan. Kuvittelepa seisovasi pitkässä jonossa hampurilaisravintolassa lauantai-iltana.  Oma mahdollinen työkokemus alalta asettaa asian kummasti perspektiiviin. Oli kyseessä mikä työ hyvänsä. Se antaa pohjan ymmärrykselle, empatialle ja auttaa linkittämään asioita toisiinsa. Opettaa kunnioittamaan toista. Arvostus selostajan kyvylle eläytyä Granlundin tekemään ilmaveiviin varsinaisella h-hetkellä on toki suotavaa. Kaikkein viisaimmat osaavat kuitenkin arvostaa hänen selostussuoritustaan edeltävää taustatyötään ja omistautuneisuuttaan. Esimerkiksi selostajan saapuminen pelipaikalle jo pelipäivän sarastaessa. Kellonlyömällä, jolloin sinä olit varmaan vielä vetämässä laiskasti aamupuuroa.

 

Juuso Taskinen

Vastaa

Tuoreimmat