Miten maailma pelastetaan?

 

En ole osallistunut kovinkaan moneen mielenilmaukseen tai harjoittanut mitään kovemman luokan kansalaistottelemattomuutta. Omasta passiivisemmasta maailmanparannusluonteestani huolimatta olen sitä mieltä, että aina kannattaa enemmin tehdä kuin puhua. Teot tehdään kuitenkin siinä tarkoituksessa, että niillä halutaan sanoa jotain, muutenhan kyse on pelkästä mellakoinnista, joka kuuluu yksinomaan niille, joista teini-ikä ei ole lähtenyt pesussa pois tai joiden aivoissa jokin teini-iän kaltainen ilmiö on ottanut ruorin käsiinsä.

 

MTV:n uutisissa 29.10. haastateltiin vuonna 1995 tehtyihin turkistarhaiskuihin osallistunutta ja niistä ehdonalaiseen vankeuteen tuomittua Mia Takulaa. Turkiseläinten päästäminen häkeistään on aiheuttanut yleistä hämmennystä sen suhteen, minkä laatuisesta teosta oikeastaan on kyse. Teon toteuttaneet nuoret aktivistit saivat aikanaan mediassa jokseenkin leimaavan kutsumanimen “kettutytöt”, ja termi on itse asiassa jäänyt elämään ja voi hyvin. Takula kertoo median suhtautuneen heihin ylenkatsovasti, jotkut toimittajat eivät aihetta käsitellessään välittäneet edes pyytää kommentteja tekijöiltä itseltään. Mia seisoo kaikesta huolimatta tekojensa takana ja kertoo, että nähtyään ketut säälittävän pienissä häkeissään, hän ei olisi voinut toimia toisin.

 

Tätä lukiessani pieni ääni päässäni oli toistuvasti epävarma siitä, mikä on kettujen juostessa aamuyön koitteeseen vapaina elinikäisestä vankeudestaan, ollut oikein ja mikä väärin. Turkistarhaajien bisneksen kannalta ikävä juttu ja nousseen vastarinnan perusteella ei mikään sellainen keissi, joka olisi varsinaisesti inspiroinut heitä luopumaan epäeettisistä käytännöistään eläinten kasvatuksessa. Vapauteen päässeiden kettujen kannalta kuin unelma, joka yhdessä hetkessä tuli toteen. Vaikea tosin tietää, miten ikänsä vankeudessa eläneet eläimet lopulta selviytyivät luonnon armoilla ja mitkä yllättävän vapautumisen seuraukset olivat ympäröivälle ekosysteemille. Mia Takula ja toverit saivat huimat korvausvaatimukset, mutta omatunto on Takulan mukaan säilynyt puhtaana. Kaikki eläinten oikeuksia sittemmin puolustaneet tai muut ympäristöstä välittäjät ovat saaneet jatkuvasti kärsiä kettutyttö-ilmauksen käytöstä ja sen luoman mielikuvan kyseenalaistamattomasta langettamisesta ylleen.

 

Maailman parantamisen nimissä tehtyjen tekojen välittämät viestit ovat jäänet toisinaan hiukan hankalasti tulkittaviksi ja ihmistä suuremmat sanomat paljastuneet ei ihan niin loppuun asti mietityiksi jutuiksi. Itse arvostan kuitenkin ihmisiä, joilla on rohkeutta oman turvallisuutensakin uhalla toimia hyviksi kokemiensa arvojen puolesta ja osoittaa, että kaikki mikä on laissa kirjoitettua ei välttämättä ole oikeudenmukaista tai edes hyväntahtoista pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen.

 

Jos itse poikkeuksellisesti vielä vanhemmalla iällä joskus radikalisoituisin, niin tuomioistuimen edessä odottavan sankarin viitan houkutuksesta huolimatta ehkä puntaroisin pidemmänkin tovin sitä, millaiset seuraukset oikeaksi kokemallani teolla olisi sellaisesta ns. laajemmasta näkövinkkelistä katsottuna. Tällainen suhtautumistapa tosin saattaa olla syynä siihen, että en ole tähän päivään mennessä ryhtynyt toimeen. Ehkä sanallinen sivallus on myös joskus paikallaan ja ehkä onkin hyvä, että epäoikeudenmukaisuuden vastustamista on monenlaista. Sellaista räjähtävää, kuten häkin ovien aukominen kuutamon loisteessa ja öljynporauslautoilla kiipeileminen, ja vähemmän räjähtävää, kuten kolumnin kirjoittaminen.

Vastaa

Tuoreimmat